fbpx

9.1.2013

Työkyvyn olennainen ja pitkäaikainen aleneminen oikeutti työnantajan irtisanomaan työsuhteen

Työtuomioistuin TT:2012-153

Työntekijän sairauspoissaolot olivat useita vuosia vaihdelleet 32 ja 70 prosentin välillä. Sairauspoissaolojen syyt olivat vaihdelleet koko työhistorian ajan ja myös työntekijälle tehtyjen leikkausten jälkeen. Työterveyslääkärin mukaan leikkauksilla ei ollut ollut työkykyä parantavaa vaikutusta, koska työntekijä oli kärsinyt monista erilaisista vaivoista. Työntekijän työtehtäviä oli usean vuoden ajan järjestelty työkyvyn vaatimalla tavalla, eikä yhtiöllä ollut tarjota aiempaa kevyempiä tehtäviä.

Työtuomioistuin katsoi ratkaisussaan, että työnantajalla oli työntekijän työhistorian, yleisen terveydentilan ja lääketieteellisen ennusteen perusteella ollut syytä olettaa, ettei työntekijä leikkauksista huolimatta selviytynyt työtehtävistään ilman sairauspoissaoloja. Työntekijän työkyky oli vähentynyt niin olennaisesti ja pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voitu kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista.

TT:2012-153

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad