Artikkeleita

Työntekijän osa-aikaistaminen

Tuotannollisten ja taloudellisten perusteiden tulee olla pysyvän osa-aikaistamisen tullessa kyseeseen olennaisia ja pysyviä. Jos työantajalla on tarve lyhentää työntekijän vuorokautista tai viikoittaista työaikaa ainoastaan väliaikaisesti, on kysymys lomauttamisesta...

Virkasuhteen päättäminen

Virkasuhteen päättämistä säädellään valtion virkamieslaissa sekä laissa kunnallisesta viranhaltijasta. Molemmissa laeissa edellytykset virkasuhteen päättämiselle ovat samankaltaiset. Työsuhteisiin sovelletaan työsopimuslakia. Virkamiehen irtisanominen Viranomainen voi...

Nollatuntisopimuksia koskevat muutokset

Työopimus- ja työaikalait ovat aiemmin mahdollistaneet ns. nollatuntisopimukset eli sopimukset, joiden mukaan työntekijän työaika on esim. 0-40 tuntia viikossa. Työnantajalla on ollut myös oikeus tarjota työsopimusta sellaisella ehdolla, että työntekijä on...

Työsuhteen päättäminen sairauslomalla

Työntekijän työsuhde voidaan päättää vain asiallisella ja painavalla perusteella. Sairaus on lähtökohtaisesti kielletty irtisanomisperuste, ellei työntekijän työkyky ole vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää...

Osa-aikaistaminen: mitä pitää huomioida?

Osa-aikaisella työllä tarkoitetaan työtä, jossa säännöllinen työaika on lyhyempi kuin kokoaikaisen työntekijän työaika. Esimerkiksi säännöllisen työajan ollessa 37,5 tuntia viikossa osa-aikainen työntekijä voi tehdä viikoittaista 30 tunnin työaikaa. Lähtökohtaisesti...