fbpx

21.6.2018

Kovenantti rahoituksen apuvälineenä

”Kovenantti” on yleinen ja vakiintunut suomenkielinen vastine englanninkieliselle covenant-termille.

Kovenantti on tulevaisuudessa saadun rahoituksen takaisinmaksun varmistamiseen pyrkivä ja edellytykset sen takaisinmaksulle mahdollistava rahoitussopimuksen erityinen ehto, jonka avulla rahoitettavalle asetetaan rahoittajan luottoriskin ennalta ehkäisemiseksi tarpeelliset taloudelliset ja toiminnalliset menettelyohjeet ja rajat, joiden puitteissa rahoitettava sitoutuu pysymään koko rahoitussopimussuhteen ajan.

Kovenantin oikeudellinen luonne

Kovenantit ovat erityisehtoja, joita otetaan erityisesti erilaisiin varainhankintasopimuksiin. Kovenantilla velalliselta edellytetään tiettyä positiivista käyttäytymistä tai pidättäytymistä sopimuksessa määriteltyjen toimenpiteiden suorittamisesta.

Kovenantilla pyritään turvaamaan velkojan oikeuksia ja minimoimaan riskiä. Kovenantti ei ole vakuus tai vakuuden luonteinen. Kyseessä on kahden sopimuskumppanin keskinäinen sopimusoikeudellinen järjestely.

Kovenantin luonteeseen kuuluu etukäteiskontrolli. Velkojat puuttuvat velallisen toimintaan jo ennen maksukyvyttömyyden tai –haluttomuuden ilmenemistä välttääkseen potentiaalisen luottotappioriskin. Velkoja ei kuitenkaan voi vaatia velan suoritusta muulta henkilöltä kuin velalliselta tai realisoida omaisuutta maksun saamiseksi. Pakkotäytäntöönpanossa velkojan asema on vakuusvelkojia huonompi.

Kovenantin käytön päämäärät

Laajoissa sopimuskokonaisuuksissa kuten arvopapereistamisessa velallisen lisäksi muutkin sopijaosapuolet voivat olla kovenanttien sitomia.

Rahoittajalle on useimmiten merkitystä rahoitettavan oikeudellisen muodon säilymisellä ja mahdollisella fuusioitumisaikeilla tai muilla yritysjärjestelyillä. Konserniin kuuluvaan yhtiötä rahoitettaessa on tärkeää selvittää konsernirakenne ja yhtiöiden keskinäiset suhteet ja riippuvuudet.

Kovenanttia käytetään myös reittaustilanteissa hyvän reittauksen saavuttamiseksi ja rahoittajien aseman turvaamiseksi sopimusdokumentaatioon sisällytetyillä ehdoilla, jotka ylläpitävät vallitsevaa tilaa ja tyydyttävät rahoittajien tarpeita.

Kovenantti edellyttää informaatiota velalliselta rahoittajalle. Rahoittajan on saatava säännöllisesti ja riittävän ajoissa oikeaa ja ajan tasalla olevaa tietoa rahoitettavasta.

Kovenanttien päämäärinä on muun muassa seuraavia seikkoja:

  1. Rahoitettavan oikeudellisen ja toimialakohtaisen aseman ja toimintakyvyn säilyttäminen ja hallitun kasvun turvaaminen. Kovenantit sisältävät näissä tilanteissa yleensä merkittävien varallisuusarvojen siirtorajoituksia sekä omistuksen muutosrajoituksia ja määräyksiä yrityksen identiteetin säilyttämisestä.
  2. Velkojien tasavertaisen aseman säilyttämistavoite. Näissä tilanteissa käytetään erityisesti vakuuden asettamiskieltolauseketta sekä rahoittajien tasapuolista kohtelua edellyttävää lauseketta sekä rajoitusta merkittävien varallisuusarvojen siirron osalta.
  3. Finanssikovenanteista puhutaan määrättäessä velallisen maksuvalmiuden, pääoman rahoitusrakenteen ja vakavaraisuuden säilyttämisen raja-arvoja koskevista ehdoista.
  4. Tiedonantokovenantista puhutaan määrättäessä ehdolla tiedonannosta taloudellisen tilan sekä velanmaksukykyä vaarantavien seikkojen muutoksien osalta.

Finanssikovenantit

Finanssikovenatit voidaan jakaa tase- ja tuloslaskelmakovenantteihin. Kovenanteilla voidaan valvoa rahoitettavan rahoituksellista asemaa, maksuvalmiutta, maksukykyä ja kannattavuutta. Finanssikovenantit toimivat eräänlaisena hälytysjärjestelmänä.

Toimintakovenantit

Toimintakovenanteilla rahoitettava velvoitetaan toimimaan sovitulla tavalla tai pidättäytymään määrätyistä määritellyistä toimenpiteistä.

Toimintakovenantit rajoittavat velallisen liiketoiminnallista toimintavapautta finanssikovenantteja enemmän. Toimintakovenanteilla pyritään vaikuttamaan konkreettisesti rahoitettavan toimintaan ja säilyttämään olosuhteet ennallaan.

Vakuudenantamiskieltokovenantti

Vakuuden antamiskieltokovenantti voi olla esimerkiksi seuraavan muotoinen:

Luotonottaja ei saa tämän velkakirjan ja luottosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen luottosopimuksen voimassaoloaikana ilman luotonantajan suostumusta antaa takausta, perustaa tai sallia perustettavan olemassa olevaan, sen sijaan tulevaan tai myöhemmin saatavaan uuteen omaisuuteensa minkäänlaista kiinnitystä, panttioikeutta, pidätysoikeutta tai muutakaan tähän omaisuuteen kohdistuvaa rasitetta, vakuutta tai vakuusluonteista oikeutta kolmansien velkojen hyväksi.

Kovenanttien ongelmat

Rahoittajan perspektiivistä ongelmana kovenanttien käytössä on julkisuus suhteessa kolmanteen. Muiden velkojien tietoisuus kovenanteista on hyödyllistä erityisesti tilanteessa, jossa on riski siitä, että muiden velkojien toimenpiteet johtavat kovenanttien rikkoutumiseen.

Finanssikovenanttien rikkoutuminen on varoitusmerkki. Rikkoutumisen syyt on arvioitava tarkasti ja tunnettava rahoitettavan yrityksen johto ja sen liiketoiminta, ettei rahoittaja ryhdy tarpeettoman koviin toimenpiteisiin. Rikkomuksen aiheuttaneet tekijät saattavat olla väliaikaisia ja satunnaisia ilman rahoitettavan maksukyvyttömyyden tai konkurssin uhkaa.

Toimintakovenanttien osalta riskinä on se, että ne tukahduttavat rahoitettavan toimintaa ja sitä kautta rahoittajalle aiheutuu riski saamatta jäävistä voitoista tai taloudellisia menetyksiä.

Konkurssitilanteessa sovellettavaksi tulevat takaisinsaantilain säännökset. Takaisinsaantilain soveltamiskäytäntö on kuitenkin osoittanut, että asianmukainen rahoitettavan toimintaan puuttuminen on ollut hyväksyttävää ja perusteltua. Nämä tilanteet eivät kuitenkaan aina ole yksiselitteisiä.

Yhteenveto

Kovenantit ovat hyvä apuväline erityisesti kansainvälisissä sopimuksissa ja kotimaisissa sopimuksissa erityisesti niissä tilanteissa, joissa velallisella ei sopivia reaalivakuuksia ole. Tärkeää on käyttää kyseiseen tilanteeseen soveltuvia kovenanttiehtoja. Kovenanttiehdot on myöskin tärkeää mitoittaa oikein. Erityisen tärkeää on sopia tarvittavien tietojen toimittamisesta ja järjestää seuranta sille, että sovitut tiedot toimitetaan sovitulla rytmillä. Vielä olennaisempaa on se, että toimitetut tiedot analysoidaan etukäteen suunnitellulla tavalla.

Autamme mielellämme niin rahoitussopimuksien kuin niihin liittyvien erilaisten vakuuselementtien osalta.

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad