fbpx

Yritysjärjestely järjkeistää yrityksen pääomarakennetta, liiketoimintoja ja omistuksia. Avustamme yksilöllisesti asiakkaitamme yritysjärjestelyissä suunnittelusta toteutukseen saakka. Advoc-ketjun jäsenenä autamme myös kansainvälisissä yritysjärjestelyissä.

Yritysjärjestelyssä tavoitteena ovat kannattavuus ja tehokkuus

Sulautuminen on hyvin käyttökelpoinen ja monipuolinen yritysjärjestely, jonka käytöllä on saatavissa runsaasti hyötyjä. Sulautumista käytetään usein esitoimena yrityskaupoissa, ja oikein tehtynä se on veroneutraali.

Vastakkaisiin tavoitteisiin kuin sulautumiseen pyritään jakautumisella, jossa osakeyhtiö voi jakautua siten, että jakautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät osittain tai kokonaan yhdelle tai useammalle perustettavalle osakeyhtiölle ja osakkeenomistajat saavat vastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita.

Liiketoimintasiirto on yritysjärjestely, jossa luovutetaan tiettyyn liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat, velat ja varaukset yhtiöltä toiselle. Siirron vastineena siirtävä yhtiö saa vastaanottavan yhtiön osakkeita tai liiketoimintasiirron jälkeen liikkeelle laskettuja uusia osakkeita. Rahavastike ei siis tule kysymykseen liiketoimintasiirrossa.

Osakevaihto on käyttökelpoinen järjestely tilanteisiin, joissa yrityskauppa tai omistusrakenteiden muutos halutaan toteuttaa ilman kassan tai lainavarojen käyttämistä ja veroseuraamuksia.

Lue miten yritysjärjestely voidaan toteuttaa:

» Jakautuminen

» Sulautuminen

» Liiketoimintasiirto

» Osakevaihto

Opas: Mitä osakekaupassa on muistettava?

Oppaasta saat olennaisimmat perustiedot, jotka tarvitaan onnistuneeseen osakekauppaan.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad