fbpx

4.10.2018

Virkasuhteen päättäminen

Virkasuhteen päättämistä säädellään valtion virkamieslaissa sekä laissa kunnallisesta viranhaltijasta. Molemmissa laeissa edellytykset virkasuhteen päättämiselle ovat samankaltaiset. Työsuhteisiin sovelletaan työsopimuslakia.

Virkamiehen irtisanominen

Viranomainen voi irtisanoa virkamiehen vain painavasta henkilöön liittyvästä syystä. Tällainen syy ei ole sairaus tai vamma, ellei siitä ole seurauksena virkamiehen työkyvyn olennainen ja pysyvä heikentyminen ja virkamiehellä on sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Sairauden perusteella irtisanomiskynnys on korkeammalla kuin työsopimuslaissa tai kunnallisia viranhaltijoita koskevassa laissa. Virkasuhdetta ei voi irtisanoa myöskään esim. virkamiehen poliittisten tai uskonnollisten mielipiteiden vuoksi tai työtaisteluun osallistumisen vuoksi.

Kunnallinen viranhaltija voidaan irtisanoa asiallisesta ja painavasta henkilöön liittyvästä syystä. Sellainen on virkasuhteesta tai laista johtuvien virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakava rikkominen tai laiminlyönti sekä sellainen työntekoedellytysten olennainen muuttuminen, jonka vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviytymään töistään. Sairas tai vamma ei oikeuta päättämään virkasuhdetta, ellei työkyky ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista. Virkasuhdetta ei voi myöskään päättää esim. uskonnollisten mielipiteiden vuoksi.

Henkilöön liittyvä irtisanominen edellyttää lähes aina varoitusta sekä virkamiehen kuulemista ennen irtisanomispäätöstä.

Virkamiehen virkasuhde voidaan päättää myös, jos virkatehtävät loppuvat tai ne vähentyvät olennaisesti ja pitkäaikaisesti. Irtisanomissuojaa ei voi kiertää siten, että työnantaja ottaa toisen virkamiehen samoihin tehtäviin tai jos töiden järjestelystä ei ole tosiasiallisesti aiheutunut töiden vähenemistä.

Kun virkasuhde irtisanotaan, se päättyy irtisanomisajan kuluttua.

Työsuhteen päättäjän muistilista työnantajalle

Laadimme työnantajan avuksi muistilistat erilaisiin työsuhteen päättämistilanteisiin, joita seuraamalla voit minimoida ongelmat.

Laiton virkasuhteen päättäminen

Mikäli virkasuhteen päättäminen on laiton, virkasuhde jatkuu keskeytyksettä. Tämä on merkittävä ero työsopimuksiin. Työntekijällä ei ole mahdollisuutta saada työpaikkaansa takaisin laittomassa irtisanomistilanteessa. Työntekijä voi kyllä vaatia korvausta työsuhteen päättämisestä.

Virkasuhteen purku

Virkasuhde voidaan erittäin vakavissa tilanteissa purkaa päättymään heti ilman irtisanomisaikaa. Purkumahdollisuus on vain törkeissä laiminlyöntitilanteissa. Purkamisoikeus raukeaa, mikäli ehtii kulua kaksi viikkoa siitä, kun työnantaja sai tiedon purkuperusteesta.

Virkasuhteissa on mahdollista sopia koeajasta. Koeaikana virkasuhde voidaan purkaa sekä virkamiehen että työnantajan puolelta. Purkurajoitus on, että se ei saa tapahtua epäasiallisesta tai syrjivästä syystä.

Lindbladin työoikeuden ammattilaiset ovat apunasi

Olitpa työntekijä tai työnantaja, tiimimme auttaa sinua työsopimuksiin ja työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Minna Ravi (o.s. Romu)

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad