fbpx

Harjoittelua asian ytimessä: Lasse Jelekäinen

Olin ehtinyt jo tovin etsiskellä harjoittelupaikkoja, käynyt haastatteluissa ja tehnyt pienen kahden viikon harjoittelunpätkänkin toiselle asianajotoimistolle, kun sitten pääsin Lindblad & Co:lle. Haastattelu toimiston perustajan, asianajaja Markku Lindbladin ja varatuomari Topi Heinäsen toimesta tehtiin kätevästi videolla Helsingistä käsin. Minulle kerrottiin, että työtahti pyritään pitämään sellaisena, että kukaan ei uuvu työssään. Ja varmasti tästä hyötyy myös asiakas. Minulle harjoittelijana tämä on näkynyt myös sellaisena ilmapiirinä, että harvoin tulee kiireen tunnetta, vaan asioihin ehtii perehtymään rauhassa ja ajatuksella. Toki mukaan mahtuu kiireellisimpiäkin tapauksia.

Tässä harjoittelussa rutiinitehtäviä, kuten skannaamista ja tulostamista on hyvin vähän; toimenkuva on nimenomaan oikeudellisissa kysymyksissä. Tapaukset ovat hyvin mielenkiintoisia, alkaen erilaisista hyvin monimutkaisista kiinteistöriidoista (erään kiinteistöoikeudellisen tapauksen juuret juonsivat 1800-luvulle!) aina kuluttajansuoja- ja perheoikeudellisiin asioihin ja vähemmässä määrin myös rikosoikeudellisiin asioihin. Kun toimenkuvaani on kuulunut haasteiden laatimista, epäselvien lainkohtien tulkintaa ja niin edelleen, ei työ ole missään vaiheessa alkanut tuntua tylsältä. Erityisesti todisteiden ja näytön arvioiminen, jota vähemmän yliopistossa on tullut harjoiteltua, on ollut hyvin mielenkiintoista. En ole vielä päättänyt vuorenvarmasti mille oikeudenalalle suuntaudun valmistumisen jälkeen, joten harjoittelu, jossa tutustuu käytännössä moniin eri oikeudenaloihin, onkin erittäin hyvää antia tulevaa työuraa ajatellen. Samalla oppii laatimaan käytännön työssä tarvittavia asiakirjoja ja käymään dialogia asiakkaan kanssa, mikä eroaa tietysti tuomarin näkökulmasta, joka on lähtökohta oikeustieteellisessä koulutuksessa. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö akateemisellekin pohdiskelulle olisi paikkansa: parhaimmillaan yliopistossa opittua voi soveltaa suoraan haasteessa osoittamalla asiakkaan kannalta parhaan mahdollisen laintulkinnan ja oikeuslähteet. Ja tämän lisäksi kannustan tieteelliseen ajatteluun: voihan vaikkapa gradua tehdessä huomata myös, että oikeustiede tieteenä kiinnostaa ja urapoluksi löytyy tutkiminen. Sanonkin itselleni, että kaikkea omaan alaan ja jopa sen vierestä kannattaa kokeilla, jos tilaisuus tarjoutuu. Mahdollisesti siten löytyy se oma kiinnostuksen kohde, tai ainakin lukuisia sellaisia työuria jotka voi heittää romukoppaan tai sivummalle hautumaan jo näin hyvissä ajoin.

Täällä Lindbladilla mahtava työyhteisö parantaa työn mielekkyyttä entisestään. Apua saa jos sitä kysyy ja muutenkin kollegoiden kanssa tietojen vaihtaminen on erittäin hyödyllistä ja kiinnostavaa sekä oppimisen että sosiaalisen vuorovaikutuksen kannalta. Huumoriakaan ei työkavereilta puutu, jolloin toimiston palaverit ja muut yhteiset hetket ovat erityisen miellyttäviä työn itsenäisen luonteen oheen. Kiitos Lindbladille, jotta pääsin näin minulle sopivaan paikkaan tutustumaan asianajoalaan käytännössä!

Harjoittelijapalaute: Mikko Kauranen

Toimin harjoittelijana Lindbladilla kahden kuukauden ajan ja vaikka aika ei ollut pitkä, niin se oli sitäkin opettavaisempaa. Ensinnäkin, huomasin heti ensimmäisenä päivänä miten hyvä ja tiivis ryhmä Lindbladin lakimiehet ovat. Myös muiden toimistojen kuin Helsingin toimistojen lakimiehiä oli helppo lähestyä ja viikko ja kuukausipalaveri mahdollistavat kuulumisten vaihtamiset kaikkien kanssa mutkattomasti.

Ilmapiiri Helsingin toimistolla, jossa suoritin harjoitteluni oli erittäin hyvä ja kannustava. Minun annettiin rohkeasti toimia vaihtelevien toimeksiantojen parissa ja pääsinkin näkemään asianajotoimiston arkea läheltä. Osallistuin muun muassa valmisteluistuntoon ja asiakastapaamisiin osana toimeksiantojani.

On kliseistä ehkä sanoa, että yksikään päivä ei ole samanlainen, mutta Lindbladilla tämä piti kyllä todella paikkansa. Harjoitteluni aikana pääsin näkemään monipuolisesti niin yhtiöoikeudellisia, perintöoikeudellisia, kuin sopimus ja vahingonkorvausoikeudellisia toimeksiantoja. Lisäksi pääsin laajentamaan osaamistani ja tietoja myös verojuridiikan saralla ja kirjoittamaan artikkelin muun muassa tavaramerkkien vesittymisestä. Myös Asianajoliiton toimitilat ovat nyt tutut ja käräjäoikeuden kanslia,jonne tuli toimitettua useampiakin dokumentteja.

Kaiken kaikkiaan voin lämpimästi suositella harjoittelua Lindbladilla. Erityisesti kolmannen ja sitä vanhemman vuoden opiskelijoille, jotka varmasti hyötyvät asianajotoimiston rutiineihin tutustumisesta ja asiakirjojen luonnostelusta eniten, sillä perustaidot olisi hyvä tietää, vaikkakin toimeksiannot räätälöidään aika hyvin oman osaamisen mukaan.

Viimeiseksi koin, että harjoittelujakso kyllä auttoi minua kovasti urallani ja tutustutti erinomaisesti asianajotoimiston arkeen ja toimintaan. Kannustava ja opettava ilmapiiri innosti oppimaan lisää koko ajan vain enemmän. Erityiskiitokset vielä koko toimiston väelle yhdessä vietetystä ajasta.

Harjoittelijapalaute: Ville Laaksonen

Opiskelen toista vuotta Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Aloitin harjoitteluni 19.9. ja harjoittelu jatkui 11.11. asti.

Harjoitteluuni kuului erilaisten selvitystöiden laatimista, muistioiden kirjoittamista, artikkelien kirjoittamista sekä yleisesti lakimiesten avustamista.

Koen saaneeni todella paljon harjoittelustani. Ymmärrykseni asianajotoimistossa työskentelystä sekä lakimiesten arjesta kasvoi huomattavasti. Pidin erittäin paljon toimiston työskentelytavasta. Pääsin todella tekemään töitä ja ahkeroimaan, mutta kuitenkin se oli erittäin mieluista ja opettavaa.

Mielestäni parasta oli se, että koin ensimmäisestä päivästä lähtien olevani osa joukkuetta. Työskentelin eri toimeksiantojen parissa ja pääsin alusta alkaen mukaan toimeksiantoihin. Opin paljon etenkin siitä miten erilaisia juridisia seikkoja voi ja tulee hahmottaa sekä jäsentää.

Lisäksi opin ymmärtämään paremmin minkälaisesta ammatista on kyse ja minkälaisia taitoja lakimies tarvitsee. Koen vahvasti, että pystyn harjoittelun jälkeen paljon paremmin opiskellessani painottamaan sellaisia asioita ja taitoja, joiden näin olevan tarpeellisia työelämässä pärjäämiseen. Olen syvästi kiitollinen saamastani kohtelusta sekä varsinkin kaikesta oppimastani.

Voin lämpimästi suositella kaikille harjoittelujaksoa asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:ssä.

Oletko kiinnostunut?

Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään yhtenä meistä, älä epäröi, vaan ota yhteyttä: .

Lähetä hakemuksesi ja CV osoitteeseen . Mainitse hakemuksessasi ne paikkakunnat, joissa haluaisit mieluiten työskennellä.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad