Työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Kyseessä voi olla tilanne, jossa yrityksen omistus vaihtuu esimerkiksi osakekaupan vuoksi tai yrityksen liiketoiminta siirtyy.

Lähtökohtaisesti liikkeenluovutuksessa työntekijät jatkavat uuden työnantajan alaisuudessa ns. vanhoina työntekijöinä, jolloin heidän voimassa olevat työsopimuksensa ja niihin liittyvät edut sekä velvollisuudet siirtyvät sellaisinaan. Uusi työnantaja ei saa irtisanoa olemassa olevia työsopimuksia pelkästään liikkeen luovutuksen perusteella. Lisäksi voimassa olevia työehtosopimuksia sovelletaan niiden voimassaoloajan loppuun.

Vaikka työnantajalla ei ole irtisanomisoikeutta pelkän liikkeenluovutuksen vuoksi, työntekijä saa irtisanomisajasta riippumatta irtisanoa työsopimuksen päättymään luovutuspäivästä, jos hän on saanut tiedon luovutuksesta työnantajalta tai liikkeen uudelta haltijalta viimeistään kuukautta ennen luovutuspäivää. Jos työntekijälle on annettu tieto luovutuksesta myöhemmin, hän saa irtisanoa työsopimuksensa päättymään luovutuspäivästä tai tämän jälkeen, viimeistään kuitenkin kuukauden kuluessa saatuaan tiedon luovutuksesta.

Ennen luovutusta erääntyneen palkan maksusta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti.

Opas: Työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvästä syystä

Lue oppaastamme, mitä irtisanomisessa lain mukaan on otettava huomioon.

Ota yhteyttä – me autamme sekä työntekijää että työnantajaa

Autamme mielellämme myös työoikeudellisissa kysymyksissä osana yritysjärjestelyjä.

Minna Romu

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2021 Asianajotoimisto Lindblad