fbpx

Tekijänoikeus on luovan työn tuloksena syntyvä aineeton oikeus, joka antaa teoksen tekijälle yksinoikeuden päättää sen käytöstä. Tekijänoikeuslaki määrittelee oikeussuojan kohteet ja suojan laajuuden.

Tekijänoikeus syntyy automaattisesti

Tekijänoikeus suojaa kirjallisia, suullisia tai taiteellisia teoksia, jotka ylittävät teoskynnyksen eli ovat riittävän itsenäisiä ja omaperäisiä. Tekijänoikeus syntyy automaattisesti teoksen luoneelle henkilölle. Suomessa tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan sekä lisäksi 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä.

Tekijänoikeus syntyy suoraan lain nojalla eikä sitä tarvitse erikseen hakea. Tekijänoikeudet eivät myöskään vaadi rekisteröintiä tai merkitsemistä.

Tekijänoikeus soveltuu harvemmin keksintöjen suojaksi, mutta poikkeuksia kuitenkin on. Keksintöön voi liittyä esimerkiksi tietokoneohjelma, jonka ohjelmakoodi on tekijänoikeudella suojattu.

Tekijänoikeuden luovuttaminen

Tekijänoikeudet koostuvat sekä taloudellisista että moraalisista oikeuksista. Näistä ainoastaan taloudelliset oikeudet ovat luovutuskelpoisia eli moraaliset oikeudet säilyvät tekijällä. On kuitenkin tekijästä kiinni, haluaako hän käyttää näitä oikeuksia tarvittaessa.

Tekijänoikeus voidaan luovuttaa kokonaan tai osittain. Suomen tekijänoikeuslaissa säädetään erikseen esimerkiksi kirjojen kustannussopimuksista sekä elokuvaamissopimuksista. Näihinkin liittyy sekä lain säännöksiä, että alalla ja yleisesti sopimusoikeudessa vallitsevia sääntöjä. Asiantuntijamme osaavat auttaa esimerkiksi lisenssi- tai luovutussopimusten laatimisessa. Voimme myös tarkastaa sopimusluonnoksia, jotta ne on laadittu juuri sellaisiksi, että ne palvelevat tarkoitustaan.

Opas: Näin teet hyvän sopimuksen

Laadimme avuksesi oppaan, johon kokosimme keskeisimmät onnistuneeseen sopimuksentekoon liittyvät asiat.

Tarvitsetko apua tekijänoikeuteen liittyvissä kysymyksissä?

Ota yhteyttä – autamme mielellämme.

Juhani Tukia

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad