Välittömät ja välilliset vahingot kauppalain mukaisessa irtaimen kaupassa

KKO 2012:101

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:2012:101 ottanut kantaa välillisten ja välittömien vahinkojen suhteeseen ja korvaamiseen irtaimen kaupassa.

Välitön vai välillinen vahinko

Elinkeinonharjoittaja A oli ostanut B Oy:ltä käytetyn pakettiauton ja myynyt sen edelleen C Oy:lle. Auto oli C Oy:n käytössä vaurioitunut, mikä oli johtunut B Oy:n työntekijän ennen kauppaa tekemästä asennusvirheestä. C Oy oli reklamoinut virheestä A:lle ja B Oy:lle, joka oli kiistänyt vastuunsa. C Oy:n kanteesta A oli velvoitettu suorittamaan hinnanalennusta ja korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut. A vaati B Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että B Oy velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvaukseksi oikeudenkäyntikulut, jotka olivat aiheutuneet hänen ja C Oy:n välisestä oikeudenkäynnistä.

Kauppalain 40 §:n mukaan myyjän vastuu tavaran virheestä aiheutuneesta ostajan vahingosta on erilainen siitä riippuen, onko kysymyksessä lain 67 §:n mukaan välitön vai välillinen vahinko. Ostajalla on oikeus täyteen korvaukseen eli korvaukseen myös välillisestä vahingosta vain, jos virhe tai vahinko johtuu huolimattomuudesta myyjän puolella tai tämän antamasta erityisestä sitoumuksesta.

Nojautuen hallituksen esitykseen kauppalaista, korkein oikeus toteaa ratkaisussaan, että A:lle aiheutuneet vahingot on katsottava välittömiksi vahingoiksi. Esimerkkeinä tyypillisistä välittömistä vahingoista esitöissä on mainittu sopimusrikkomuksesta aiheutuneet selvittelykustannukset sekä tavarassa olevan virheen paikantamisesta aiheutuneet kustannukset. Välitöntä vahinkoa ovat myös ostajan omalle sopimuskumppanilleen suorittamat korvaukset, jotka johtuvat myyjän sopimusrikkomuksesta ja jotka sen vuoksi aikaansaavat ostajalle takautumisoikeuden myyjää kohtaan.

Korkein oikeus toteaa myös että Kauppalain 67 §:n 2 momentin 1 – 4 kohdissa mainitut välilliset vahingot liittyvät lähinnä tavaran käyttöön tuotannossa tai liiketoiminnassa taikka tuotevastuuseen, eikä oikeudenkäyntikuluja voida siksi 5 kohdan nojalla rinnastaa vastaaviksi kuluiksi.

Syy-yhteydestä

Kauppalain mukaan ostaja ei voi kohdistaa tavaran virheen perusteella vaatimuksia suoraan myyjää edeltävään myyntiportaaseen, johon hän ei ole sopimussuhteessa. Ostaja, joka on joutunut virhevastuuseen omaa sopimuskumppaniaan kohtaan, voi kuitenkin vaatia korvausta siltä, jolta on tavaran ostanut. Myyjän korvausvastuu edellyttää luonnollisesti sitä, että hänen virheellinen suorituksensa on ollut syynä siihen, että ostaja on joutunut vastuuseen tavaran virheestä. Myyjä vastaa vain sellaisista virheistä ja seuraamuksista, joista hän on vastuussa omalle sopijapuolelleen.

Vahingonkorvausvastuu ei yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan koske hyvin etäisiä, epätavallisia ja arvaamattomia vahinkoja. Tämä periaate koskee myös kauppalain mukaan määräytyvää vahingonkorvausta.

Korkein oikeus toteaa, että tosiseikkojen, oikeudellisen vastuun ja hyvitysten määrän selvittäminen tarvittaessa oikeusteitse on sopimusrikkomuksen tavanomainen seuraus. Kun kauppalain mukaan virhevastuu joudutaan arvioimaan kussakin sopimussuhteessa erikseen, myös selvittely- ja oikeudenkäyntikuluja voi aiheutua myyntiketjun eri osissa. Tällainen vahinkojen kertautuminen, jonka tuloksena korvausvastuu myös virheen ja sen vaikutusten selvittämisestä kohdistuu lopulta virheellisen tavaran liikkeeseen laskeneeseen tahoon, kuuluu kauppalain vastuujärjestelmään eikä sitä voida pitää myyjän kannalta ennalta arvaamattomana seuraamuksena. Korkein oikeus katsookin, että A:n oikeudenkäyntikulut ovat riittävässä syy-yhteydessä hänelle myydyn auton virheeseen.