fbpx

25.10.2012

Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja

Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja uusimmissa ratkaisuissaan.

 

Helsingin hovioikeus totesi ratkaisussaan 2012:14, että hyvän perintätavan vastaisina voidaan pitää toimenpiteitä, jotka jo etukäteen tiedetään tuloksettomiksi.

Käsiteltävänä olevassa asiassa ei ollut ilmennyt, että yhtiöllä olisi ollut perustetta pitää ennen oikeudenkäyntiä suoritettuja perintätoimia ilmeisen tuloksettomina. Kunkin velotun saatavan pieni pääoma huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei yhtiö liioin ole maksuvaatimuksia lähettämällä aiheettomasti pitkittänyt perintää. Yhtiön mainitsemista toimenpiteistä ei ole pääteltävissä, että yhtiö olisi aiheuttanut velalliselle pakottavien säännösten vastaisia tarpeettomia perintäkuluja.

HelHO:2012:14

Helsingin hovioikeus totesi ratkaisussaan 2012:15 että velalliselta perityillä kuudella eri saatavalla on ollut sama velkoja. Saatavat ovat perustuneet samanlaisiin perusteisiin. Ne ovat erääntyneet kahtena peräkkäisenä päivänä, mistä on voitu päätellä, että ne ovat vastaavasti syntyneet samanaikaisesti tai lähes samanaikaisesti. Lisäksi ottaessaan huomioon, että maksuvaatimukset on jokaisen kuuden saatavan osalta lähetetty velalliselle  samoina päivinä, ensin 4.7. ja sen jälkeen 20.7.2011, hovioikeus on katsonut, että saatavien yhdistäminen kirjeperinnässä olisi tässä tapauksessa ollut mahdollista helposti toteuttaa. Yhdistämistä olisi myös voitu kohtuudella edellyttää ainakin niiden saatavien osalta, joiden eräpäivä on ollut sama. Yhtiön voidaan siten katsoa aiheuttaneen velalliselle saatavien perinnästä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tarpeettomia kuluja siltä osin kuin samana ajankohtana erääntyneiden saatavien perintää ei ole yhdistetty.

HelHO:2012:15

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad