Hyödy kumppanuuksistamme

Meillä on lukuisia valtakunnallisia ja paikallisia yhteistyösopimuksia eri järjestöjen, paikallisten elinkeinoyhtiöiden ja muiden tahojen kanssa. Riippuen sopimuksen sisällöstä teidän on mahdollista saada yrityksellenne esimerkiksi ilmaista puhelinneuvontaa tai ilmainen alkuneuvottelu tai sopia toimeksiannosta elinkeinoyhtiön tuella. Tuen osuus saattaa olla merkittävä. Tutustukaa yhteistyökumppaneihimme, ja noudattakaa annettuja ohjeita ottaessanne yhteyttä saadaksenne edut käyttöönne. Elinkeinoyhtiöiden ja vastaavien kanssa ratkaisevaa on yhtiönne sijoittumiskunta ja jotkin muut kriteerit. Järjestöillä jäsenyys on merkityksellinen.

Valtakunnalliset yhteistyökumppanit

ELY-keskukset

Toimimme neuvonantajana paitsi selkeästi juridisissa asioissa myös laajemmin liiketoimintaan liittyvässä konsultoinnissa. Alueelliset ELY-keskukset (elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset), jotka on perustettu 1.1.2010, tarjoavat rahoitusmahdollisuuksia meidän juridisille ja muille palveluillemme. Tunnemme avustus- ja tukiviidakon hyvin, ja voimme avustaa aloittavaa tai jo toimivaa yritystä muun muassa starttiraha-asioissa sekä liiketoiminnan kehittämisessä. Yrittäjät voivat hyödyntää myös muita rahoituslähteitä, kuten TEKES ja SITRA, käyttäessään palveluitamme.

Muotikaupan liitto ry

Muotikaupan Liitto on kenkä-, vaatetus-, tekstiili-, urheilu-, turkis- ja muiden muodin parissa toimivien jäsentensä edunvalvonta- ja yhteistoimintajärjestö, ja se edustaa merkittävimpiä alan yrityksiä. Liiton tarkoituksena on edistää muotikaupan kehitystä valvomalla jäsentensä yleisiä ja yhteisiä etuja valtiovaltaan ja muihin viranomaisiin nähden. Asianajotoimisto Lindblad antaa yleisneuvontaa liikejuridiikkaan liittyvissä tilanteissa Muotikaupan liitto ry:n jäsenille. Puhelinneuvonta on jäsenille ilmaista. Ottaessasi yhteyttä asiantuntijaamme kerro jäsennumerosi.

Suomen Metallirakenneyhdistys ry

Suomen Metallirakenneyhdistys on metallirakennealalla toimivien yritysten jäsenyhdistys. Suomen Metallirakenneyhdistys on solminut sopimuksen juridisesta konsultaatiosta Asianajotoimisto Lindbladin kanssa. Sopimuksen piiriin kuuluvat Suomen Metallirakenneyhdistys ry:n jäsenet. Puhelinneuvonta on jäsenille ilmaista. Ottaessasi yhteyttä asiantuntijaamme kerro jäsennumerosi. Yhteydenotot asiantuntijallemme: asianajaja Markku Lindblad.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n (SHL ry) toimintaan kuuluu mm. liiton jäsentensä yleisten ja yhteisten etujen valvominen ja edistäminen. Lisäksi SHL ry pyrkii kehittämään liiton jäsenten ammattitaitoa ja -etiikkaa. Neuvomme ja avustamme SHL ry:tä liiton toimintaan liittyvissä asioissa. Osana yhteistyötä tarjoamme ilmaista juridista neuvontaa SHL ry:n jäsenille. Asiantuntijamme neuvovat jäseniä muun muassa perhe- ja perintöoikeudellisissa, työoikeudellisissa, vero-oikeudellisissa ja sopimusoikeudellisissa kysymyksissä.

 

Joensuun ja Pohjois-Karjalan yhteistyökumppanit

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry

Suomen Yrittäjien aluejärjestö Pohjois-Karjalan Yrittäjät toimii edunvalvojana ja vaikuttajana parantaen pienten ja keskisuurten yritysten kannattavan toiminnan edellytyksiä. Asianajotoimisto Lindblad tarjoaa neuvontapalveluja Pohjois-Karjalan Yrittäjien jäsenille. Kysy lisätietoja toimistoltamme. Puhelinneuvonta on jäsenille ilmaista. Ottaessasi yhteyttä asiantuntijaamme kerro jäsennumerosi. Yhteydenotot asiantuntijoillemme: p. 020 749 8180.

Pohjois-Karjalan kauppakamari PKKKA

Pohjois-Karjalan kauppakamari on elinkeinoelämän edunvalvoja, vaikuttaja ja kouluttaja. Asianajotoimisto Lindblad tarjoaa neuvontapalveluja Pohjois-Karjalan Yrittäjien jäsenille. Kysy lisätietoja toimistoltamme. Puhelinneuvonta on jäsenille ilmaista. Ottaessasi yhteyttä asiantuntijaamme kerro jäsennumerosi. Yhteydenotot asiantuntijoillemme: p. 020 749 8180.

Pohjois-Karjalan Yrittäjänaiset PKNYA

Pohjois-Karjalan Yrittäjänaiset on Pohjois-Karjalassa toimiva, poliittisesti sitoutumaton yhdistys,  joka edistää naisyrittäjyyttä ja valvoo yrittäjien etuja paikallisella tasolla sekä järjestää jäsenilleen koulutus-ja virkistystoimintaa.

Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan yhteistyökumppanit

Etelä-Karjalan yrittäjät

Etelä-Karjalan yrittäjät on Suomen Yrittäjien aluejärjestö, jonka tehtävä on parantaa yrittäjien ja yritysten toiminnan edellytyksiä Etelä-Karjalassa. Asianajotoimisto Lindblad tarjoaa neuvontapalveluita Etelä-Karjalan Yrittäjien jäsenille. Puhelinneuvonta on jäsenille ilmaista. Ottaessasi yhteyttä asiantuntijaamme kerro jäsennumerosi. Yhteydenotot asiantuntijoillemme: p. 020 749 8170

Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy

Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut on Lappeenrannan ja ympäristökuntien omistama seudullinen elinkeinoyhtiö, joka huolehtii alueen yrittäjien ja matkailijoiden palveluista ja tarjoaa yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville valmiita palvelupaketteja ja räätälöityjä kehitysprojekteja. Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:n asiantuntijat ja yhteistyökumppanit ovat kaikkien omistajakunnissa toimivien ja sinne muuttavien yrittäjien ja myös yrittäjiksi aikovien palveluksessa Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:n asiantuntijana ja yhteistyökumppanina Asianajotoimisto Lindblad antaa yleisneuvontaa kaikille omistajakunnissa toimiville ja sinne muuttaville yrittäjille ja myös yrittäjiksi aikoville.

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy

KEHY tarjoaa maksutonta neuvontapalvelua yrityksille yhdessä asiantuntijaverkostonsa kanssa muun muassa yrityksen aloittamis- ja kehittämistilanteissa. KEHY kuuluu Suomen Uusyrityskeskusverkostoon. Yrittäjyysneuvonta sisältää KEHYssä tapahtuvan varsinaisen neuvonnan lisäksi mahdollisia henkilökohtaisia asiantuntijatapaamisia sekä yrittäjävalmennusta. Asianajotoimisto Lindblad on osa KEHYn asiantuntijaverkostoa. Asiantuntija-apu on paikallista, puolueetonta, henkilökohtaista ja luottamuksellista. Tilanteen alkukartoitus on asiakkaalle aina maksutonta. Ota yhteys KEHYyn ja pyydä lähete toimistomme asiantuntijalle. Yhteydenotot asiantuntijoillemme: p. 020 749 8170

Finnish-Russian Innovation Centre in St. Petersburg

Finnish-Russian Innovation Centre tarjoaa yrityksille asiantuntija-apua muun muassa kansainvälistymiseen liittyvissä tilanteissa. Asianajotoimisto Lindblad toimii osana Finnish-Russian Innovation Centren asiantuntijaverkostoa antaen yleisneuvontaa yrityksille. Mikäli kuulut palvelujen piiriin, pyydä Finnish-Rusian Innovation Centrestä, että asia ohjataan toimistomme asiantuntijalle. Yhteydenotot asiantuntijoillemme: p. 020 749 8170.

Tampereen ja Pirkanmaan yhteistyökumppanit

Pirkanmaan yrittäjät

Pirkanmaan Yrittäjät on pienten ja keskisuurten yritysten ja yrittäjien oma järjestö, jonka tehtävänä on tukea ja palvella yrittäjiä, valvoa heidän etujaan, toimia tiedotuskanavana ja edistää yrittäjien välistä yhteistyötä. Asianajotoimisto Lindblad tarjoaa yhteistoimintasopimuksen pohjalta neuvontapalveluita Pirkanmaan Yrittäjien jäsenille. Puhelinneuvonta on jäsenille ilmaista. Ottaessasi yhteyttä asiantuntijaamme kerro jäsennumerosi. Yhteydenotot asiantuntijoillemme: p. 020 749 8190.