19.4.2017

KKO 2016:60 – oikeustapaukommentti; puolison perintöoikeus ja keskinäinen testamentti

Ennakkoratkaisun kommentointia

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan käynyt hyvin yksityiskohtaisesti läpi puolison perintöoikeuteen ja keskinäiseen testamenttiin liittyviä kysymyksiä suhteessa avioeron harkinta-aikaan.

Asiassa on ollut kyse siitä, onko asiaan liittynyt sellaisia perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja erityisiä asianhaaroja, jotka olisivat poistaneet vireillä olevasta avioeroasiasta johtuvan lesken perimysoikeuden esteen.

PK 3 luku 7 § 1 mom: Puolisolla ei, mikäli erityisistä asianhaaroista ei muuta johdu, ole tämän luvun mukaista oikeutta jäämistöön, jos perittävän kuollessa oli vireillä kanne asumus- tai avioerosta tai jos puolisot olivat tehneet hakemuksen avioliiton purkamisesta tai asumuserosta. Sama on laki, jos puolisot on tuomittu asumuseroon, mikäli asumuserotuomio ei ole perittävän kuollessa rauennut.

Toisena kysymyksenä on ollut keskinäisen testamentin voimassa olo; onko esitetty näyttöä, joka kumoaisi perintökaaren 11 luvun 8 §:n mukaisen testamentin tehottomuusolettaman käsillä olevassa tilanteessa.

PK 11 luku 8 §: Jos joku on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, on määräys tehoton. Sama on laki puolisolle tehdystä testamentista 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.

Korkeimman oikeuden hyvästä perusteluiden kokonaisuudesta huomiota kiinnittivät erityisesti seuraavat seikat:

Korkein oikeus toteaa perusteluissaan muun muassa, että perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentin tulkinnassa ja siinä tarkoitettujen erityisten asianhaarojen arvioinnissa on perusteltua ottaa huomioon avioeroa koskevien säännösten muuttuminen. Avioliittolain uudistuksen yhteydessä 1.1.1988 (laki avioliittolain muuttamisesta 411/1987) otettiin käyttöön niin sanottu irtisanomisperusteinen avioerojärjestelmä. Avioliittolain entiset avioeroa koskevat säännökset (70 – 77 §) olivat perustuneet syyllisyysperiaatteeseen ja toisaalta välien rikkoutumiseen. Laissa ei ollut säädetty avioeroa edeltävästä harkinta-ajasta.

Avioeroa koskevan lainsäädännön muutokset korostavat korkeimman oikeuden perustelujen mukaan osaltaan aviopuolisoiden sosiaalisen ja henkisen yhteenkuuluvuuden tapauskohtaisen ja huolellisen arvioinnin merkitystä harkittaessa, onko erityisiä perusteita säilyttää puolison perintökaaren 3 luvun mukainen oikeus jäämistöön vielä harkinta-ajan aikana.

On helppo yhtyä korkeimman oikeuden päätelmiin. Kun avioeroa voidaan hakea aiempaa lainsäädäntöä useammin vielä selkiintymättömässä tilanteessa, jossa päätös lopullisesta erosta on vielä epävarma, niin voi aiempaa useammin olla kyse tilanteesta, jossa ei ole perusteltua katsoa puolison perintöoikeuden estyvän.

Keskinäisen testamentin tehokkuuteen liittyvissä korkeimman oikeuden perusteluissa huomio kiinnittyi yksityiskohtaan, jossa korkein oikeus on pitänyt kokonaisarviointiin vaikuttavana tekijänä edesmenneen puolison lakimieskoulutusta. ”A ja B ovat 6.6.2008 tehneet keskinäisen testamentin toistensa hyväksi. B ei ole peruuttanut testamenttia ennen kuolemaansa. B on ollut koulutukseltaan lakimies, ja hänen on siten täytynyt tuntea testamenttioikeuden keskeiset periaatteet ja muun muassa se, kuinka testamentti peruutetaan.”

Tämän yksittäisen asian painoarvoa korkeimman oikeuden tekemässä kokonaisarvioinnissa ei voi ”pisteyttää”, mutta heräsi kysymys, että pitäisikö keskinäisiä testamentteja puolisoiden välille laatiessa heille rutiininomaisesti kertoa avioeron harkinta-aikaan liittyvästä potentiaalisesta testamentin tehokkuuden problematiikasta. Keskinäisen testamentin sisältöä asiakkaiden kanssa suunniteltaessa avioerokysymys on suhteellisen usein osana keskustelua. Ainakin näissä keskustelun vaiheissa harkinta-aika-asian käsittely tuntuu luontevalta.

Kyseinen ennakkoratkaisu kokonaisuutena on sen kaltainen, että uskon sen ohjaavan oikeuskäytäntöä puolisoiden avioeron harkinta-aikana realisoituvien keskinäisten perintökysymysten osalta vahvasti ja pitkään.

Alla ennakkoratkaisun koko sisältö

KKO:2016:60

A ja B olivat solmineet avioliiton vuonna 2005. A haki yksin avioeroa 16.11.2010. B kuoli rintaperillisittä 9.7.2011 avioliittolain 26 §:n mukaisen harkinta-ajan ollessa avoinna. B:n perilliset vaativat vahvistettavaksi, ettei A:lla ollut B:n kuollessa vireillä olleen avioerohakemuksen johdosta perintökaaren 3 luvun mukaista oikeutta B:n jäämistöön. Samalla perusteella perilliset vaativat, että puolisoiden välinen keskinäinen testamentti julistetaan tehottomaksi. A:n mukaan puolisoiden sosiaalinen yhteenkuuluvuus ei ollut missään vaiheessa katkennut. Kysymys perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettujen erityisten asianhaarojen olemassa olosta ja siitä, oliko B:n A:n hyväksi tekemä testamentti vallinneissa olosuhteissa perintökaaren 11 luvun 8 §:ssä säädetyn johdosta tehoton.

PK 3 luku 7 § 1 mom
PK 11 luku 8 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

B:n kuolinpesän osakkaat vaativat kanteessaan Helsingin käräjäoikeudessa käräjäoikeutta vahvistamaan, ettei A:lla ole perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syystä saman luvun mukaista puolison perintöoikeutta B:n jäämistöön tai lesken oikeutta hallita jäämistöä sen johdosta, että B:n kuollessa oli vireillä hakemus avioerosta. Lisäksi he vaativat, että käräjäoikeus julistaa B:n ja A:n 6.6.2008 allekirjoittaman keskinäisen testamentin tehottomaksi perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla samasta syystä.

A vaati kanteen hylkäämistä.

Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 29.1.2013 A:n näyttäneen toteen ne perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityiset asianhaarat, jotka poistivat aviopuolison kuollessa vireillä olevasta avioerohakemuksesta johtuvan perimyksen esteen, ja hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Timo Jääskeläinen.

B:n kuolinpesän osakkaiden valituksesta Helsingin hovioikeus katsoi tuomiossaan 6.6.2014 toisin kuin käräjäoikeus, että A ei ollut kyennyt näyttämään käsillä olleen sellaisia perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja erityisiä asianhaaroja, jotka olisivat poistaneet vireillä olevasta avioeroasiasta johtuvan lesken perimysoikeuden esteen. Keskinäisen testamentin voimassa olon osalta hovioikeus päätyi siihen, ettei A ollut pystynyt esittämään sellaista näyttöä, joka kumoaisi perintökaaren 11 luvun 8 §:n mukaisen testamentin tehottomuusolettaman käsillä olevassa tilanteessa.

Hovioikeus vahvisti, ettei A:lla ollut perintöoikeutta B:n jäämistöön eikä lesken oikeutta hallita jäämistöä, ja julisti B:n 6.6.2008 allekirjoittaman A:n hyväksi tehdyn testamenttimääräyksen tehottomaksi.

Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro (eri mieltä), Taina Tuohino ja Pia Sandvik.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Nouro katsoi enemmistön tavoin perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaisen perimyksen esteen olevan olemassa. Hän katsoi kuitenkin B:n A:n hyväksi tekemän testamenttimääräyksen perintökaaren 11 luvun 8 §:n estämättä tehokkaaksi ja hylkäsi kanteen tältä osin.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

B:n kuolinpesän osakkaat vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

  1. B:n kuolinpesän osakkaat ovat vaatineet sen vahvistamista, että A:lla ei ole perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syystä saman luvun mukaista puolison perintöoikeutta puolisonsa B:n jäämistöön tai lesken oikeutta hallita jäämistöä sen johdosta, että B:n kuollessa oli vireillä hakemus avioerosta. Lisäksi he ovat vaatineet, että käräjäoikeus julistaa B:n ja A:n 6.6.2008 allekirjoittaman keskinäisen testamentin tehottomaksi perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla.
  2. A on vaatinut kanteen hylkäämistä sillä perusteella, ettei hänen ja B:n sosiaalinen yhteenkuuluvuus ollut missään vaiheessa katkennut. Puolisoiden välinen suhde oli ollut hyvin läheinen aina B:n kuolemaan asti. B ei ollut myöskään halunnut muuttaa testamenttiaan. A oli saattanut avioerohakemuksen vireille saadakseen B:n suhtautumaan vakavasti liialliseen alkoholinkäyttöönsä. A oli asunut puolisoiden yhteisestä sopimuksesta ajoittain eri osoitteessa. Puolisot olivat avioerohakemuksen vireille tulon jälkeen keskustelleet asiasta ja todenneet, että kumpikaan heistä ei halua avioeroa.
  3. Käräjäoikeus on katsonut A:n näyttäneen toteen ne perintökaaren 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetut erityiset asianhaarat, jotka poistivat aviopuolison kuollessa vireillä olevasta avioerohakemuksesta johtuvan perimyksen esteen, ja hylännyt kanteen.
  4. Hovioikeus on katsonut toisin kuin käräjäoikeus, että A ei ollut kyennyt näyttämään käsillä olleen sellaisia perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja erityisiä asianhaaroja, jotka olisivat poistaneet vireillä olevasta avioeroasiasta johtuvan lesken perimysoikeuden esteen. Keskinäisen testamentin voimassa olon osalta hovioikeus päätyi siihen, ettei A ollut pystynyt esittämään sellaista näyttöä, joka kumoaisi perintökaaren 11 luvun 8 §:n mukaisen testamentin tehottomuusolettaman käsillä olevassa tilanteessa.
  5. Hovioikeus on vahvistanut, että A:lla ei ollut perintöoikeutta B:n jäämistöön eikä lesken oikeutta hallita jäämistöä, ja julistanut B:n 6.6.2008 A:n hyväksi tekemän testamenttimääräyksen tehottomaksi.
  6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko käsillä ollut sellaisia erityisiä asianhaaroja, joiden johdosta perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua puolison perimyksen estettä ei ole. Kysymys on myös siitä, onko puolisoiden välinen 6.6.2008 allekirjoitettu testamentti perintökaaren 11 luvun 8 §:n säännös huomioon ottaen tehokas B:n kuollessa vireillä olleesta avioerohakemuksesta huolimatta.

Puolison perintöoikeutta koskeva perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentti

  1. Perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan puolisolla ei, mikäli erityisistä asianhaaroista ei muuta johdu, ole tämän luvun mukaista oikeutta jäämistöön, jos perittävän kuollessa oli vireillä kanne asumus- tai avioerosta tai jos puolisot olivat tehneet hakemuksen avioliiton purkamisesta tai asumuserosta. Sama on laki, jos puolisot on tuomittu asumuseroon, mikäli asumuserotuomio ei ole perittävän kuollessa rauennut.
  2. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä HE 225/1982 vp (s. 12) ehdotettiin puolison perintöoikeuden uudeksi esteperusteeksi myös erilleen muuttamista välien pysyvän rikkoutumisen vuoksi. Muutosta perusteltiin esityksessä sillä, että erilleen muuttamisen tarkoitus on avioliittolaissa säädetyn kahden vuoden määräajan jälkeen hakea avioeroa. Perintöoikeuden perustana olevaa sosiaalista yhteyttä ei tällöin ollut olemassa. Tilapäinen erillään asuminen tai erillään asuminen työn vuoksi eivät kuitenkaan olisi muodostaneet puolison jäämistöoikeudellisen suojan erityistä estettä. Näyttövelvollisuus oli hallituksen esityksen mukaan tällaisessa tapauksessa sillä, joka väitti puolison menettäneen oikeutensa jäämistöön.
  3. Eduskunnan lakivaliokunnan esityksen mukaisesti erillään asuminen kuitenkin poistettiin perintökaaren 3 luvun 7 §:ssä lueteltujen esteiden joukosta. Lakivaliokunta perusteli poistamista sillä, että käytännön kokemuksen mukaan erilleen muutettaessa tilanne ei läheskään aina ole selkiintynyt asianomaisille itselleen niin, että he tietäisivät, mitä tulevat tekemään: hakemaan asumuseroa, asumaan todella erillään tarkoituksin hakea eroa kahden vuoden jälkeen vai palaamaan yhteen. Usein se, mitä halutaan ja mitä tehdään, selkiintyy vasta ajan myötä (LaVM 12/1982 vp s. 2 – 3).

Testamenttia koskeva perintökaaren 11 luvun 8 §

  1. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n mukaan testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi on sanotun luvun säännöksiä noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan.
  2. Perintökaaren 11 luvun 8 §:n mukaan jos joku on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, on määräys tehoton. Sama on laki puolisolle tehdystä testamentista 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.
  3. Korkein oikeus on soveltanut perintökaaren 11 luvun 8 §:ää ratkaisussaan KKO 1961 II 83. Puolisoiden vuonna 1955 tekemä keskinäinen testamentti, jota ei ollut peruutettu, julistettiin kuolleen aviomiehen perillisen kanteesta mitättömäksi, kun puolisot oli testamentin tekemisen jälkeen tuomittu asumuseroon, he olivat asuneet erillään ja heidän välillään oli toimitettu pesänositus. Kuolleen puolison ei esitetyn näytön perusteella voitu katsoa tarkoittaneen testamentin jäävän voimaan puolisoiden muuttuneista suhteista huolimatta.

Korkeimman oikeuden tulkinta asiassa sovellettavista perintökaaren säännöksistä

  1. Lähtökohtana perintökaaren edellä selostetuissa säännöksissä on, että puolison perintöoikeus estyy ja puolison hyväksi tehty testamentti käy tehottomaksi, jos puolisoiden välillä on toisen heistä kuollessa vireillä asumus- tai avioero. Tästä lähtökohdasta voidaan kuitenkin säännösten nojalla tapauskohtaisesti poiketa perintöoikeuden osalta erityisten asianhaarojen johdosta ja testamentin osalta sen tekijän testamenttaustahdon perusteella.
  2. Harkittaessa erityisten asianhaarojen olemassaoloa olennaista on se, minkälainen puolisoiden sosiaalinen ja henkinen yhteenkuuluvuus on ollut ennen puolison kuolemaa. Erityiset asianhaarat saattavat olla käsillä erityisesti silloin, kun vireillä olevasta erosta huolimatta puolisoiden välit ovat läheiset ja he aidosti vielä harkitsevat ratkaisuaan avioliiton jatkamisesta. Tyypillisimmin erityisten asianhaarojen voidaan katsoa olevan olemassa silloin, kun aviopuolisot ovat sopineet avioeromenettelyyn johtaneet erimielisyytensä ja vakaasta tahdosta päättäneet luopua avioeron hakemisesta.
  3. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin säännös ilmentää testamentin subjektiivisen tulkinnan periaatetta, jonka mukaan määräävänä on pidettävä testamentin tekijän todellista tahtoa (KKO 2015:46, kohta 11). On mahdollista, että testamentin tekijä on avioeron vireillä olosta huolimatta tarkoittanut pitää puolisonsa hyväksi tekemänsä testamentin voimassa. Vaikka puolison katsottaisiin menettäneen perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla saman luvun mukaisen oikeutensa jäämistöön, hänen hyväkseen tehdyn testamentin voidaan silti katsoa olevan tehokas, mikäli olosuhteista voidaan päätellä, että testamentin tekijän tahto on ollut pitää testamentti voimassa. Tapauskohtaisesti perittävän testamenttaustahdolla voi olla merkitystä myös arvioitaessa puolisoiden sosiaalista ja henkistä yhteenkuuluvuutta ja siten puolison oikeutta jäämistöön viimeksi mainitun lainkohdan nojalla. Vastaavasti puolisoiden sanotunlaisella yhteenkuuluvuudella voi olla merkitystä arvioitaessa puolison testamenttaustahtoa.

Avioeroa koskevien säännösten uudistaminen

  1. Sovellettavana olevien perintökaaren säännösten säätämisen jälkeen avioeroa koskevat säännökset on uudistettu perusteellisesti. Avioliittolain uudistuksen yhteydessä 1.1.1988 (laki avioliittolain muuttamisesta 411/1987) otettiin käyttöön niin sanottu irtisanomisperusteinen avioerojärjestelmä. Avioliittolain entiset avioeroa koskevat säännökset (70 – 77 §) olivat perustuneet syyllisyysperiaatteeseen ja toisaalta välien rikkoutumiseen. Laissa ei ollut säädetty avioeroa edeltävästä harkinta-ajasta.
  2. Aikaisemman lain mukaan puolisot voitiin tuomita avioeroon joko välittömästi tai asumuserotuomion perusteella vähintään vuoden erillään asumisen jälkeen taikka ilman asumuserotuomiotakin kahden vuoden erillään asumisen jälkeen. Asumuserotuomio raukesi, elleivät puolisot siirtyneet asumaan erilleen kolmen kuukauden kuluessa asumuserotuomion saatua lainvoiman tai jos he palasivat yhteiselämään.
  3. Voimassa olevan avioliittolain 25 §:n mukaan puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen. Harkinta-ajan alkaminen edellyttää vain hakemusta, jonka voivat tehdä puolisot yhdessä tai toinen heistä. Kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta ja enintään vuosi, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Avioeron saaminen harkinta-ajan perusteella ei edellytä puolisoiden erilleen muuttoa. Avioerohakemus raukeaa ilman eri toimenpiteitä, jollei vaatimusta avioeroon tuomitsemisesta ole tehty määräajassa harkinta-ajan alkamisesta. Kuten harkinta-aikaa koskevien säännösten esitöissä on todettu (HE 62/1986 vp s. 50), harkinta-ajan kuluessa puolisoilla on vielä tilaisuus pohtia avioeroratkaisua sekä avioliiton jatkamisen edellytyksiä ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
  4. Avioliittolain muuttamisesta annetun lain 411/1987 siirtymäsäännöksen 13 kohdan mukaan milloin laissa tai asetuksessa on viitattu lainkohtaan, jonka tilalle on tullut tämän lain säännös, on soveltuvin osin noudatettava tämän lain vastaavaa säännöstä. Epätietoisuutta saattavat hallituksen esityksen 62/1986 vp (s. 80) mukaan aiheuttaa lähinnä viittaukset aikaisemman lain asumuserosäännöstöön. Esimerkkeinä on mainittu perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentti ja 11 luvun 8 §, joita sovellettaessa asumuseroon tulisi rinnastaa avioliittolain 24 §:ssä tarkoitettu määräys yhteiselämän lopettamisesta.
  5. Korkein oikeus toteaa, että perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentin tulkinnassa ja siinä tarkoitettujen erityisten asianhaarojen arvioinnissa on perusteltua ottaa huomioon edellä selostettu avioeroa koskevien säännösten muuttuminen.
  6. Aikaisemman lain mukaan avioeron saaminen edellytti vähintäänkin puolisoiden välien rikkoutumista. Huomioon ottaen edellä kohdassa 17 lausuttu, avio- tai asumuserokanteen nostaminen tai asumuserohakemuksen tekeminen tarkoitti lisäksi yleensä sitä, että ainakin toinen puolisoista oli valmistautunut välittömään avioeroon tai pikaiseen ja pysyväksi aiottuun erilleen muuttoon. Puolisoiden tai toisen puolison eropäätös oli siten yleensä kypsynyt varsin pitkälle asumus- tai avioeron vireille tullessa.
  7. Harkinta-aikaa koskevasta sääntelystä johtuu, että avioeroa voidaan hakea useammin kuin aikaisemmin selkiintymättömässä tilanteessa, jossa päätös lopullisesta erosta on vielä epävarma ja jossa erohakemuksen tekeminen on keino saada edellytykset suhteen jatkamiselle vakavan keskustelun kohteeksi. Siitä riippumatta, onko hakemus seurausta jostakin välittömästä vai pitkään jatkuneesta ongelmasta puolisoiden välillä, harkinta-aikaa voidaan tietoisesti käyttää suhteen jatkamismahdollisuuksien pohtimiseen ja selvittelyyn. Tilanne voi siten aikaisempaa useammin olla sellainen, jossa kohdassa 9 selostetun lakivaliokunnan kannan mukaan ei ole perusteltua katsoa puolison perintöoikeuden estyvän (LaVM 12/1982 vp s. 2 – 3). Harkinta-aikaa haettaessa puolisoiden vaikuttimet, tarkoitukset ja olosuhteet voivat eri tapauksissa paljonkin vaihdella ja niissä voi harkinta-ajan kuluessa tapahtua muutoksia. Avioeroa koskevan lainsäädännön muutokset korostavat siten osaltaan aviopuolisoiden sosiaalisen ja henkisen yhteenkuuluvuuden tapauskohtaisen ja huolellisen arvioinnin merkitystä harkittaessa, onko erityisiä perusteita säilyttää puolison perintökaaren 3 luvun mukainen oikeus jäämistöön vielä harkinta-ajan aikana.

Näytön arviointi perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettujen erityisten asianhaarojen osalta

  1. Asiassa on riidatonta, että A on vuokrannut itselleen asunnon keväällä 2010 ja että hän on keväällä 2011 matkustanut Espanjaan työskentelemään. A on 16.11.2010 pannut vireille avioerohakemuksen, jonka harkinta-aika on ollut edelleen avoinna B:n kuollessa 9.7.2011. B on toukokuussa 2011 joutunut sairaalaan, ja hän on siitä lähtien kuolemaansa asti ollut laitoshoidossa.
  2. A:n mukaan avioerohakemuksen ei ollut tarkoitus johtaa avioeroon vaan saada B ymmärtämään raitistumisen merkitys. Vuokra-asunnon hankkiminen oli johtunut siitä, että hän oli ottanut vastaan uuden vaativan työtehtävän. Hän oli itse raitistunut, ja hoitaakseen työnsä hyvin sekä saadakseen riittävästi lepoa hänen oli täytynyt päästä rauhalliseen ympäristöön pois alkoholia edelleen käyttävän B:n luota. Puolisot olivat siitä huolimatta olleet päivittäin yhteydessä, ja A oli käynyt usein puolisoiden yhteisessä kodissa. Myös Espanjassa oleskelu oli A:n mukaan johtunut työskentelystä. Puolisot olivat kesällä 2011 saatuaan avioeron toisen vaiheen asiakirjat käräjäoikeudesta yhdessä sopineet, ettei lopullista avioeroa haeta.
  3. Asiassa esitetty kirjallinen todistelu tukee pääosin A:n kertomusta puolisoiden kiinteästä yhteydestä avioeron vireille tulon jälkeenkin. A ja B ovat keväällä 2011 A:n oleskellessa Espanjassa olleet säännöllisessä ja tiiviissä yhteydessä internetin ja tekstiviestien välityksellä. Viestinnästä ilmenee muun ohella A:n toive siitä, että B hakisi apua alkoholiongelmaansa. Sähköpostiviestissä 2.3.2011 A kannustaa B:tä aloittamaan uuden raittiin elämän kanssaan Espanjassa. Huhtikuussa 2011 lähetetyistä viesteistä ilmenee kuitenkin myös A:n pettymys B:n jatkuvaan alkoholinkäyttöön ja epäusko siihen, että B pystyisi raitistumaan.
  4. A:n väestörekisteriin merkitty vakituinen osoite on säilynyt puolisoiden yhteisessä kodissa huolimatta erilleen muutosta. B on 6.3.2011 sähköpostitse ilmoittanut maistraatille, että A:n asuin- ja kotiosoite oli edelleen Lauttasaaren osoite eli puolisoiden yhteinen koti. Lisäksi sen toipilassairaalan, jossa B oli hoidettavana, tulokirjausasiakirjaan on 13.5.2011 merkitty B:n lähimmäksi omaiseksi A, jonka osoite on sama kuin B:n. Asiakirjaan on tehty myös merkintä asumuserosta ja siitä, että A asuu joskus asiakirjassa mainitussa toisessa osoitteessa Helsingissä.
  5. Helsingin terveyskeskuksen potilaskertomuksen kirjauksesta 28.6.2011 käy ilmi B:n toivoneen, että hänen asioistaan keskustellaan vain vaimon kanssa. Toisaalta Helsingin terveyskeskuksen hoitotyön yhteenvetoon 7.7.2011 on merkitty, että vaimolle ja veljelle tai siskolle voi soittaa ympäri vuorokauden. A on ollut paikalla B:n kuollessa 9.7.2011.
  6. Asiassa on kuultu laajalti osin ristiriitaista henkilötodistelua muun muassa A:n tekemän avioerohakemuksen ja puolisoiden asumisjärjestelyjen taustoista ja syistä, puolisoiden välisestä kanssakäymisestä, B:n suhtautumisesta A:han sekä puolisoiden ajatuksista avioeron ja jatkoelämän suhteen sekä B:n alkoholinkäytöstä. Osa tästä todistelusta tukee selvästi A:n kertomusta myös siltä osin, ettei puolisoilla olisi ollut aikomustakaan erota. Toisaalta osasta kertomuksista on käynyt ilmi, että B oli järkyttynyt ja pettynyt A:n avioerohakemuksesta ja valmistautunut jatkamaan elämäänsä yksin.
  7. Arvionaan esitetystä näytöstä Korkein oikeus toteaa ensin, ettei puolisoiden voida sen perusteella katsoa sopineen nimenomaisesti avioerohakemuksen peruuttamisesta tai jättämisestä raukeamaan. A:n tähän viittaava, sinänsä mahdollinen kertomus ei ole saanut riittävää tukea muusta näytöstä. B:n alkoholinkäyttö avioerohakemuksen jättämisen jälkeen pikemminkin puhuu sitä vastaan, että asianosaiset olisivat sopineet avioerohakemuksen jättämiseen johtaneet, B:n alkoholinkäyttöön liittyneet erimielisyytensä.
  8. Kokonaisuudessaan näyttö sitä vastoin tukee A:n kertomusta puolisoiden välien ja yhteyden säilymisestä läheisenä avioerohakemuksesta ja puolisoiden erillään asumisesta huolimatta. B on tosin puhunut läheisilleen myös tavalla, joka viittaa siihen, että hän oli valmistautunut jatkamaan elämäänsä yksin. Nämä kertomukset eivät kuitenkaan muu asiassa esitetty näyttö huomioon ottaen riitä osoittamaan puolisoiden välien rikkoutumista ja heidän välisensä yhteenkuuluvuuden katkeamista. Erityisesti kirjallinen todistelu viittaa selvästi siihen, että B oli loppuun saakka pitänyt A:ta itselleen läheisimpänä henkilönä.
  9. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että puolisoiden sosiaalinen ja henkinen yhteys on säilynyt vahvana avioerohakemuksesta ja erillään asumisesta huolimatta. Esitetyn selvityksen perusteella kumpikaan puolisoista ei ole harkinta-ajan kuluessa myöskään tehnyt vakaata päätöstä avioliiton päättämisestä, vaan avioliiton jatkuminen on ollut edelleen avoinna aina B:n kuolemaan saakka. Näitä johtopäätöksiä tukee myös jäljempänä selostettu selvitys B:n testamenttaustahdosta. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että asiassa on näytetty olevan käsillä sellaiset perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityiset asianhaarat, joiden perusteella A:lla on sanotun luvun mukainen oikeus B:n jäämistöön.

Näytön arviointi testamentin pätevyyden osalta

  1. A ja B ovat 6.6.2008 tehneet keskinäisen testamentin toistensa hyväksi. B ei ole peruuttanut testamenttia ennen kuolemaansa. B on ollut koulutukseltaan lakimies, ja hänen on siten täytynyt tuntea testamenttioikeuden keskeiset periaatteet ja muun muassa se, kuinka testamentti peruutetaan.
  2. Todistajana kuultu A:n ja B:n tuttava S, koulutukseltaan lakimies, on Korkeimmassa oikeudessa kertonut keskustelleensa B:n kanssa kesäkuussa 2011 testamentista. B oli tuolloin kertonut veljensä käyneen sairaalassa ja tuoneen esille, että B:n testamentista puuttui toissijaismääräys. S:n kysyttyä, miten B aikoi toimia, tämä oli ilmaissut, ettei aikonut muuttaa testamenttia. A on puolestaan kertonut B:n ensin pyytäneen häntä tuomaan sairaalaan kopion testamentista, mutta muuttaneen sitten mielensä, koska ei ollut halunnut tehdä testamenttiin muutoksia.
  3. Hovioikeus on pitänyt S:n siellä pääkäsittelyssä esittämää samansisältöistä kertomusta epäuskottavana havaitsemiensa kertomuksen epätäsmällisyyksien johdosta. Hovioikeus on maininnut erityisesti sen, että S oli erehtynyt vuodenajasta, jolloin hän oli kertomansa mukaan kuullut A:lta avioerohakemuksesta ja sen tarkoituksesta. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että S:n Korkeimmassa oikeudessa esittämästä kertomuksesta ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella sitä olisi aihetta pitää epäuskottavana. Kertomuksen uskottavuutta edellisessä kohdassa selostetulta osalta vahvistaa erityisesti se, että kertomus saa tukea muusta todistelusta, nimittäin B:n äidin päiväkirjamerkinnästä, josta ilmenee, että A oli soittanut hänelle 11.6.2011 ja kertonut B:n veljen puhuneen B:lle testamentista. Huomioon ottaen myös sen, etteivät todistajien kertomuksiin tyypillisesti sisältyvät vähäiset epätäsmällisyydet tai virheet yleensä osoita, että kertomukset olisivat muutoin vääriä, Korkein oikeus pitää S:n kertomusta uskottavana.
  4. Esitetyn näytön perusteella B ei ole juurikaan puhunut läheistensä kanssa testamentistaan avioerohakemuksen vireille tulosta huolimatta ja vaikka hänen tilansa oli keväästä 2011 lähtien merkittävästi heikentynyt. Vaikka lääketieteellisen selvityksen perusteella hän oli loppua kohden ollut ajoittain sekava, asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida tehdä johtopäätöstä, että hän olisi terveydentilansa johdosta ollut yleisesti ottaen kykenemätön päättämään ja ilmaisemaan testamenttaustahtoaan, eikä tällaista ole nimenomaisesti väitettykään asiassa. B:n äidin päiväkirjasta sitä vastoin ilmenee, että B oli sisarensa kertoman mukaan ollut aivan selkeä 11.6.2011 eli samana päivänä, jolloin hänen veljensä oli puhunut hänelle testamentista.
  5. Huomioon ottaen myös sen, mitä edellä on lausuttu perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettujen erityisten asianhaarojen osalta esitetystä näytöstä, Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että B on tahtonut pitää A:n hyväksi tekemänsä testamentin voimassa.

Johtopäätökset

  1. Korkein oikeus katsoo, että A on näyttänyt hänen ja B:n suhteeseen avioerohakemuksen jättämisen jälkeen liittyneen perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja erityisiä asianhaaroja. Hänellä on siten mainitussa luvussa tarkoitettu oikeus B:n jäämistöön siitä huolimatta, että B:n kuollessa vireillä oli avioerohakemus. Edellä kerrotuilla perusteilla myös B:n 6.6.2008 A:n hyväksi tekemä keskinäisen testamentin määräys on tehokas.
  2. Edellä sanotun johdosta B:n kuolinpesän osakkaiden kanne on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Käräjäoikeuden tuomion lopputulos jää noudatettavaksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko, Pekka Koponen ja Mika Huovila. Esittelijä Heli Sankari.

Julkaistu 16.9.2016  Päivitetty 19.9.2016

© 2022 Asianajotoimisto Lindblad