26.1.2017

Myydään Itä-Helsingissä toimivan osakeyhtiö -muotoisen autokoulun koko osakekanta tai liiketoiminta.

Yhtiö on perustettu 1920-luvulla ja toiminut erittäin tehokkaasti muutaman henkilön voimin.

Yhtiön 2016 liikevaihto on pieni suhteessa kaikkiin alalla toimiviin yrityksiin noin 200t€, mutta henkilökuntamäärään verrattuna liikevaihto on hyvä. Liikevaihdon keskiarvo vuodesta 2013 (5 tilikautta) lukien on noin 233t€. Yhtiön on tehnyt vuosien mittaan pientä voittoa lukuun ottamatta vuotta 2016.

Yhtiö omistaa liiketilansa. Yhtiön vapaa oma pääoma on hyvällä tasolla.

Yhtiöllä on hyvä maine ja vakiintunut määrä asiakkaita ja ostajalla on nyt erittäin hyvä tilaisuus laajentaa jo olemassa olevaa toimintaansa.

Kiinnostuitteko? Pyydämme teitä ilmoittamaan kiinnostuksestanne kahden viikon kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta AA Markku Lindbladille () tai OTM Lakimies Anna Virralle (). Kiinnostuneiden on mahdollisuus saada lisätietoja.

Tarjouksen tai tiedusteluja voi myös lähettää postitse osoitteeseen Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy, Vuorikatu 16 A 5, 00100 Helsinki.

© 2022 Asianajotoimisto Lindblad