Uutiset

Asianajotoimisto Lindbladilla on päätetty noudattaa työntekoon ja matkustamiseen liittyen ennakoivia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Kaikki palvelumme säilyvät tavanomaisina, mutta muutoksia on niiden toteuttamistavoissa.

Asiakastapaamiset pyritään hoitamaan videoneuvotteluna, jolloin asiakkaan ei tarvitse käydä toimitiloissamme. Uusien asiakkaiden kanssa käytävät alkuneuvottelut pyritään myös hoitamaan videoneuvotteluna. Yhteydenpidot asiakkaiden ja muiden toimeksiantoon liittyvien henkilöiden kanssa käydään puhelimitse tai sähköisesti.

Toimeksiannon avaaminen tapahtuu sähköisesti, jolloin lähetämme asiakkaalle toimeksiantovahvistuksen sähköpostitse. Asiakirjojen lähettäminen tapahtuu pääsääntöisesti myös sähköpostilla. Käytössämme on turvapostiohjelma, jolla salattua materiaalia voidaan lähettää turvallisesti. Tiettyjen sopimusasiakirjojen allekirjoitukset voidaan hoitaa sähköisesti. Näistä saa lisätietoa lakimiehiltämme.

Koronaviruksesta johtuen vältämme kättelemistä henkilökohtaisissa tapaamisissa. Toimistomme henkilökunta välttää matkustamista sekä työtehtävissä että vapaa-aikanaan epidemia-alueille ja henkilökunnallamme on valmius siirtyä etätyöhön tilanteen niin vaatiessa.