Oikeustapauskommentti velan vanhentumisesta

Oikeustapauskommentaari korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO:2015:29

Velan vanhentuminen – Vanhentumisen katkaiseminen – Vapaamuotoinen katkaisutoimi

Todistustaakka

Taustaa

Tapaus koski velan vanhentumista, vanhentumisen katkaisemista sekä sitä, kummalla osapuolista on todistustaakka. If Vahinkovakuutusyhtiö Oy(velkoja) oli 3.5.2006 käräjäoikeudelle toimittamassaan korvausvaatimuksessa vaatinut A:lta korvausta liikennevakuutuksesta asianomistajalle henkilövahingosta maksetusta korvauksesta. A:n(velallinen) oli käräjäoikeuden 16.12.2010 antamalla lainvoimaisella tuomiolla katsottu syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, mutta henkilövahinkojen perusteella maksettuja korvauksia ei ollut käsitelty. If vaati uudessa 24.5.2012 vireille tullessa kanteessaan A:n velvoittamista korvaamaan 3.5.2006 esitetyn korvausvaatimuksen mukaiset vakuutuskorvaukset korkoineen.

Asian käsittely käräjäoikeudessa

Velalliselle oli lähetetty tavallisina kirjelähetyksinä perintäkirjeet, jotka velallinen kiisti saaneensa. Hän kiisti kanteen vedoten siihen, ettei hän ollut saanut kirjeitä tiedokseen ja saatava oli vanhentunut. Velallinen ei kuitenkaan ollut esittänyt selvitystä siitä, että jokin seikka olisi voinut estää kirjeiden saapumisen, joten velkojan katsottiin katkaisseen velan vanhentuminen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden (tuomio 3.12.2012) mukaan asiassa oli kyse siitä, oliko velkoja katkaissut saatavansa velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 §:n 3 momentissa tarkoitetussa vuoden määräajassa. Käräjäoikeus katsoi kirjallisilla todisteilla ja todistajan kuulemisella näytetyn toteen, että velkoja oli lähettänyt saatavaa koskevan kirjeen ja laskun sekä muistutuslaskun osoitteeseen, jossa velallinen oli riidattomasti kirjeiden lähettämishetkellä asunut eikä kumpikaan kirjeistä ollut palautunut velkojalle sen vuoksi, ettei posti olisi saanut toimitettua kirjeitä niissä mainittuun osoitteeseen.

Käräjäoikeus piti riittävänä vanhentumisen katkaisemiseksi sitä, että kirjeet oli toimitettu postitse velallisen saataville eikä antanut merkitystä sille, että samassa osoitteessa oli asunut myös muita perheenjäseniä.  Vanhentuminen oli katkaistu, kun velallisella oli ollut mahdollisuus ottaa selko katkaisutoimen sisällöstä. Käräjäoikeus velvoitti velallisen suorittamaan velkojalle saatavan viivästyskorkoineen.

Turun hovioikeuden tuomio 3.10.2013

Velallinen valitti Turun hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden päätöksen kumoamista sekä kanteen hylkäämistä. Hovioikeus totesi, että vanhentumisen katkaisuvaikutus syntyy vastapuolen saadessa tiedon katkaisutoimesta, sillä vanhentumislain esitöiden mukaisesti vanhentumisen katkaisemisessa on kyse velkasuhteen osapuolten välisistä toimenpiteistä. Ratkaiseva hetki on nimenomaan tiedonsaanti, jonka on tapahduttava ennen vanhentumisajan umpeen kulumista. Riski perillemenosta on lähettäjällä.

Hovioikeus katsoi näytetyksi perintäkirjeiden lähettämisen sekä totesi, että velan vanhentuminen oli alkanut käräjäoikeuden 16.12.2010 antamalla tuomiolla. Hovioikeus katsoi, että pelkästään kahden perintäkirjeen lähettämistä ei ollut pidettävä riittävänä katkaisutoimena. Velan vanhentumista ei ollut katkaistu vanhentumislaissa säädetyllä tavalla, joten hovioikeus hylkäsi velkojan kanteen vanhentuneena sekä vapautti velallisen korvausvelvollisuudesta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Velkojalle myönnettiin asiassa valituslupa. Velkoja vaati hovioikeuden tuomion kumoamista sekä velallisen velvoittamista suorittamaan saatavansa viivästyskorkoineen. Velallinen vaati vastauksessaan hovioikeuden tuomion voimassa pysyttämistä.

Korkeimman oikeuden perusteluissa todettiin, että velkoja oli jo 3.5.2006 vireille pannussa rikosasiassa toimittanut käräjäoikeudelle korvausvaatimuksen. Asia oli päättynyt tuomioon, jossa syyte oli hyväksytty, mutta korvausvaatimuksesta ei ollut mainittu mitään. Tämä johtui käräjäoikeuden virheestä, jonka vuoksi korvausvaatimus oli jätetty oikeudenkäynnissä kokonaan käsittelemättä.

Nyt käsiteltävässä riita-asiassa vastakkain olivat toisaalta A:n väite velan vanhentumisesta sekä toisaalta If:n argumentti siitä, ettei velka ollut perintäkirjeiden muodossa tapahtuneen katkaisun vuoksi vanhentunut. Vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan pääsäännön mukaan velan vanhentuminen katkeaa mm., kun velkoja esittää saatavaa koskevan vaatimuksen tuomioistuimessa. Tämä kuitenkin edellyttää tiedoksiannon toimittamista velkojan vaatimuksesta velalliselle. Tässä tapauksessa korvausvelan vanhentumisen ei voida katsoa katkenneen ensimmäisen oikeudenkäynnin myötä, sillä korvausvaatimus on jätetty kokonaan käsittelemättä, eikä sitä ole annettu tiedoksi A:lle.

Vapaamuotoinen katkaisutoimi

Vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Lain esitöissä todetaan katkaisutoimen toimittamista koskevan todistelun osalta, että säännösten väljyydestä huolimatta katkaisu tulisi tehdä niin, että se voidaan tarvittaessa jälkikäteen todentaa. Todistustaakka vanhentumisen katkaisemisesta on yleisten prosessuaalisten periaatteiden mukaan velkojalla.

Korkein oikeus katsoo, että vaikka todistustaakka vanhentumisen katkaisemisesta on velkojalla, yleisin säännöin ei voida määritellä, millä edellytyksillä velkojan voidaan katsoa täyttäneen todistamisvelvollisuutensa kirjeen lähettämisestä sekä kirjeen saataville tulosta velalliselle. Ei voida pitää perusteltuna sitä, että velallinen voisi estää vanhentumisen katkaisemisen jättämällä avaamatta hänelle tulleen postilähetyksen. Täten korkein oikeus katsoo, että vanhentumisen katkaisemiseksi on ollut riittävää, että velkoja on osoittanut perintäkirjeen tulleen velallisen saataville, eikä edellytetä, että velallinen tosiasiassa ottaisi selon hänen saatavilleen tulleesta perintäkirjeestä.

Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Esittelijän mietintö

Esittelijänä toimineen vanhemman oikeussihteerin mietintö vastasi KKO:n ratkaisun perusteluja pitkälti, mutta ratkaisun osalta esittelijä olisi päätynyt eri lopputulokseen. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei olisi muutettu.

Tapauksessa oli riidatonta, että velkoja oli lähettänyt kaksi perintäkirjettä tavallisina kirjelähetyksinä velallisen osoitteeseen, eikä todistelu antanut aihetta epäillä kirjeiden palautumista lähettäjälle. Vanhentumislaki tähtää helppoon sovellettavuuteen ja selkeyteen, eikä ole pidetty suotavana, että vanhentumisen katkaisua koskevat kysymykset nousisivat keskiöön.

Vanhentumislain esitöistäkin ilmenee, että muistutuskirjeen perillemenoon liittyy aina riski. Tavallisessa kirjelähetyksessä riski perillemenosta on täten velkojalla. Esittelijän mukaan korkein oikeus ottanee harkinnan lähtökohdaksi kannan, jonka mukaan näytöksi kiistetyn tiedonsaannin tapahtumisesta ei riitä tavallisena kirjeenä lähetetty muistutuskirje. Koska tavallisena kirjeenä lähetetty muistutuskirje on vaikutukseltaan epävarma katkaisutoimi, ei tämän toistaminenkaan käännä todistustaakkaa siten, että velallisen olisi väite torjuakseen kyettävä näyttämään tiedonsaannin tapahtumatta jättäminen.

Esittelijän mukaan velkoja ei ole esittänyt riittävää näyttöä siitä, että velallinen olisi todellisuudessa saanut tiedon vanhentumisen katkaisemisesta eikä täten muuttane hovioikeuden tuomion lopputulosta.