fbpx

Osakeyhtiön voitonjaosta eli osingosta säädetään osakeyhtiölaissa. Osingon verotus riippuu muun muassa siitä, onko osingon saaja yksityishenkilö vai yhtiö, saadaanko osinko listatusta vai listaamattomasta yhtiöstä ja onko yhtiön kotipaikka Suomessa vai ulkomailla.

Voitonjakotavat

Osakeyhtiön hallitus tekee esityksen yhtiön voittoa tai tappiota koskevista toimenpiteistä, ja voitonjaosta päättää yhtiökokous. Osinkojen jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilintarkastettuun tilinpäätökseen.

Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän saaman osinkotulon veronalaisuus ja tulolaji riippuvat siitä, onko osinko saatu listatusta vai listaamattomasta yhtiöstä. Verotukseen vaikuttaa myös osinkoa jakavan yhtiön kotipaikan sijaintivaltio.  Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän listaamattomasta yhtiöstä saama osinko jaetaan pääomatulo-osinkoon ja ansiotulo-osinkoon.

Yhtiöiden saaman voitonjaon verotus

Yhtiön toiselta yhtiöltä saama osinko ei elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan pääsääntöisesti ole veronalaista tuloa. Esimerkiksi tytäryhtiön emoyhtiölle antamaa osinkoa ei veroteta eikä siitä tarvitse toimittaa ennakonpidätystä. Myöskään EU/ETA-alueella sijaitsevan tytäryhtiön emoyhtiölleen jakamia osinkoja ei Euroopan unionin sääntelystä johtuen veroteta. EU/ETA-alueen ulkopuolella olevalta tytäryhtiöltä saatu osinko sen sijaan on kokonaan veronalaista tuloa.

Peitelty osingonjako

Voitonjaon verotuksessa suurimmat ongelmat liittyvät usein peiteltyyn osingonjakoon. Verottaja pitää peiteltynä osingonjakona osingonjaon muotovaatimukset sivuuttaen tapahtuvaa osakeyhtiön varojen siirtämistä osakastaholle tavalla, joka todelliselta luonteeltaan on voitonjakoa. Peiteltyä osinkoa koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi, jos yhtiön osakas on osakasasemansa perusteella saanut yhtiön kanssa tekemästään sopimuksesta sellaista taloudellista etua, jota ei riippumattomien osapuolten välillä olisi syntynyt.

Rajanvetoa joudutaan tekemään palkan, palkkioiden sekä luontaisetujen ja peitellyn osingonjaon välillä. Palkan tai palkkion on perustuttava työsuoritukseen yhtiön hyväksi. Peitelty osingonjako on kyseessä silloin, jos osakkaan saamaa suoritusta ei ole yhtiön kirjanpidossa käsitelty palkkana, eikä siitä ole tehty ennakonpidätystä. Lisäksi erilaiset epätavalliset edut osakkaalle tai tämän läheisille, kuten loma-asunnot tai veneet, voidaan katsoa peitellyksi osingonjaoksi.

Opas onnistuneen liiketoimintakaupan tekoon

Liiketoimintakauppa on monivaiheinen prosessi, jossa tarvitaan tietoa, tarkkuutta ja harkintaa. Kokosimme avuksesi tärkeimmät liiketoimintakaupan onnistumiseen vaikuttavat asiat ilmaisen oppaan muotoon.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad