fbpx

Tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus tavaramerkkiin eli tavaran tai palvelun tunnusmerkkiin, jota käytetään myytävien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettujen tavaroiden tai palvelujen erottamiseksi toisten tavaroista tai palveluista.

Mitä tavaramerkillä suojataan?

Tavaramerkki on yrityksen käyttämä tunnusmerkki, esimerkiksi logo, jolla yrityksen valmistamat tuotteet ja palvelut voidaan erottaa muiden yrityksen tarjoamista tuotteista ja palveluista.

Tavaramerkillä suojataan esimerkiksi:

  • sloganeja
  • sana- ja kuviomerkkejä ja niiden yhdistelmiä
  • paikkamerkkejä, esim. kuvio tuotteen määrätyssä kohdassa
  • väri- ja äänimerkkejä.

Tavaramerkin edellytykset

Toisin kuin mallilla, tavaramerkillä ei ole uutuusvaatimusta. Sen sijaan tavaramerkin tulee olla erottamiskykyinen. Kohderyhmän tulee pystyä erottamaan tuote kilpailevan yrityksen samankaltaisesta tuotteesta. Tavaramerkki ei saa olla sekoitettavissa aikaisempiin merkkeihin tai toiminimiin tai muihin oikeuksiin.

Tavaramerkin rekisteröinti

Ennen rekisteröintihakemuksen tekemistä on tärkeää tehdä ennakkotutkimusta olemassa olevista tavaramerkeistä ja minimoida näin tavaramerkkiloukkausten riskit.

Tavaramerkkioikeus voidaan saada rekisteröimällä tai vakiinnuttamalla. Kummallakin tavoin saa yhtä vahvat oikeudet, mutta rekisteröinnin osoittaminen on selkeämpää kuin vakiintumisen. Rekisteröinnin etuna vakiintumiseen nähden on lisäksi se, että tavaramerkin voi rekisteröidä jo ennen kuin sitä ryhdytään käyttämään.

Opas: Näin teet hyvän sopimuksen

Laadimme avuksesi oppaan, johon kokosimme keskeisimmät onnistuneeseen sopimuksentekoon liittyvät asiat.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad