fbpx

Välimiesoikeus on vahvistanut asemaansa jatkuvasti ja muodostunut keskeiseksi ratkaisukeinoksi yritysten välisissä sopimusriidoissa. Yritysten näkökulmasta välimiesmenettelystä tekee houkuttelevan vaihtoehdon välimiesten erityisasiantuntemus, menettelyn luottamuksellisuus ja nopeus sekä välitystuomioiden erinomainen tunnustaminen ja täytäntöönpano kansainvälisesti.

Välimiesmenettely riidanratkaisun vaihtoehtona

Välimiesmenettelyn käyttäminen pohjautuu sopimusvapauteen. Yksityisoikeudelliset riidat, joissa sovinto on sallittu, voidaan jättää tuomioistuinmenettelyn sijasta välimiesten ratkaistaviksi. Välimiesmenettelystä ei voida kuitenkaan sopia kuluttajaa sitovasti, vaan kuluttajalla on aina oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Kun osapuolet ovat sopineet sopimussuhteen erimielisyyksien ratkaisemisesta välimiesmenettelyssä, ei siitä kuitenkaan voi perääntyä ilman seuraamuksia vastaavalla tavoin kuin sovittelusta, vaan toisen osapuolen niin vaatiessa välimiesmenettely on pakollinen.

Välimiesmenettely on silti monelta osin joustava menettely, kuten sovittelukin. Lähtökohtaisesti välitystuomion on perustuttava lakiin, mutta osapuolet voivat sopia myös toisin. Jos osapuolet ovat asiasta yksimielisiä, voivat he esimerkiksi hoitaa todistajien pääkuulustelun kirjallisesti ja vastakuulustelun suullisesti. Mahdollisuus räätälöidä menettelytavat osapuolten riitaan sopivaksi johtaa tarkoituksenmukaisempaan ja tehokkaampaan ratkaisuun.

Sisältö jatkuu opasnoston jälkeen.

7 tärkeää asiaa välimiesmenettelystä

Välimiesmenettely on yhä yleisempi tapa ratkaista yritysten välisiä riitatilanteita. Lue oppaasta, mitä hyötyjä menettely tarjoaa.

Välimiesmenettely – yritysten vaihtoehto riidan ratkaisulle

Nopeus ja luottamuksellisuus ovat välimiesmenettelyn hyötyjä

Välimiesmenettely merkittävänä etuna tuomioistuimessa käytävään oikeudenkäyntiin verrattuna on nopeus. Välimiesmenettelyn ratkaisu on lopullinen, eli siitä ei voi enää valittaa.  Sen johdosta osapuolet eivät ajaudu pitkään valituskierteeseen. Lopullisen ratkaisun saaminen kestää käytännössä noin kuudesta kymmeneen kuukautta. Lainvoimaisen tuomion saaminen yleisissä tuomioistuimissa kaikkine valitusasteineen puolestaan voi kestää useita vuosia.

Välimiesmenettelylle ominaista on menettelyn luottamuksellisuus, mikä on useimmiten edunmukaista etenkin liike-elämän osapuolille. Oikeudenkäynti yleisessä tuomioistuimessa on pääsääntöisesti julkista. Vaikka tästä voidaankin tietyissä tapauksissa poiketa, voi yksistään tieto siitä, että osapuolilla on vireillä riita-asia, olla osapuolille epäedullinen. Välimiesmenettelyn avulla yritykset voivat pitää vireillä olevan riita-asian salassa.

Välimiesmenettelyn etuna on lisäksi välimiesten asiantuntemus. Välimiehet nimetään usein sen mukaan, mihin riita-asiaan he ovat erikoistuneet ja näin ollen heillä on ainutlaatuinen asiantuntemus käsiteltävästä aiheesta. Osapuolet voivat lisäksi itse vaikuttaa asiaansa käsittelevien välimiesten valintaan.

Välimiesmenettelyssä kulut ovat paremmin ennakoitavissa kuin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä. Vaikka välimiesten palkkiot kasvattavat välimiesmenettelyn kuluja oikeudenkäyntiin verrattuna, eivät asiamiesten kustannukset nouse yhtä korkeiksi kuin oikeudenkäynnissä kaikkine valitusasteineen.

Tarvitsetko neuvoja välimiesmenettelyyn liittyen?

Olemme hoitaneet useita erilaisia välimiesoikeuden prosesseja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ota yhteyttä meihin, autamme mielellämme.

Markku Lindblad

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad