fbpx

22.10.2018

Lindblad tarjoaa tarvittavan lakiosaamisen Konepaja Antti Ranta -konsernille

Lähes 14 vuoden yhteistyön aikana konsernin yhtiöt ovat saaneet Lindbladilta juridista apua mm. erilaisiin sopimuksiin, riidanratkaisuun ja konkurssiasioihin.

Lakiosaaja tukena koko yritystoiminnan historian ajan

Useiden konepajateollisuuteen erikoistuneiden yritysten takaa löytyvä toimitusjohtaja Antti Ranta on ollut Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:n asiakkaana 2000-luvun puolesta välistä asti. Perävaunuja valmistava Konepaja Antti Ranta Oy, konepaja- ja kokoonpanotöihin keskittynyt Rannan Teollisuuskone Oy ja tienhoitokalustoa valmistava Ratemex Oy kuuluvat kaikki Konepaja Antti Ranta -konserniin.

Yrittäjätoimintansa alusta saakka, vuodesta 1977 lähtien, Rannalla on ollut vakituinen juridiikan kumppani tukenaan.

”Jo ensimmäisen yritykseni kohdalla otin asianajajan avuksi perustamisvaiheeseen. Lindblad vaihtui kumppaniksi, kun aiempi asianajaja kuoli ja Lindblad osti hänen toimistonsa. Yhteinen taival on jatkunut pian 14 vuotta”, kertoo Ranta.

”Aina kun tarvitsemme oikeudellista apua, saamme sitä Lindbladilta. Itselläni ei riitä tietotaito kaikkeen, kun olen raudanvääntäjäinsinööri. Lakiasioihin vaaditaan sen alan osaamista ja tietoa, jota normiyrittäjällä ei ole.”

Apua sopimuksiin, riidanratkaisuun ja konkurssiasioihin

Yhteistyövuosien aikana Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:n osaamista on tarvittu monenlaisiin yritystoiminnan tilanteisiin. Lindblad on auttanut mm. alihankinta-, agentti- ja maahantuontisopimuksiin liittyvissä asioissa, kansainvälisissä sopimuksissa, vuokrasopimusasioissa sekä riidanratkaisussa.

Yksi mittavimmista toimeksiannoista oli riidanratkaisu Vikmet Oy:n kauppaan liittyen. Kauppojen teon jälkeen toinen kaupan osapuoli kuoli ja kuolinpesä alkoi esittää vaatimuksia sovitun kauppahinnan lisäksi. Käsittely kesti yhteensä kolme vuotta, käräjäoikeudessa ja sen jälkeen vielä hovioikeudessa.

Myöhemmin Lindblad auttoi myös tytäryhtiö Vikmet Oy:n konkurssiin ajamisessa.

”Vikmetin suhteen meille tuli Napoleonin tauti: halusimme suureksi ja komeaksi. Vuokrasimme isot toimitilat vuonna 2013, jolloin kulupuoli nousi mutta tulopuoli pysyi samana. Lopulta haimme yhtiön konkurssiin 2015. Toimitila oli liian kallis emmekä saaneet neuvoteltua toimitilan omistajan kanssa tilojen tai vuokran pienentämisestä”, Ranta kertoo.

”Markku Lindblad hoiti konkurssin juridisen puolen, ja kaikki meni asianmukaisesti ja hallitusti, vaikka olikin kyse konkurssista. Saimme myös omia toiveitamme läpi. Ostin liiketoiminnan konkurssipesältä ja siirsin sen toiseen yhtiööni, Ratemexiin.”

Korkeatasoista ammattitaitoa ja palvelua

Usean yhtiön konsernissa lakiapua vaativia tilanteita riittää varmasti jatkossakin, joten yhteistyö jatkuu yhtä tiiviinä kuin ennenkin.

”Nytkin on selvittelyn alla yksi asia, jota hoitaa Lindbladilta varatuomari Topi Heinänen”, Ranta mainitsee.

Ranta on ollut tyytyväinen Asianajotoimisto Lindbladilta saamaansa palveluun ja suosittelee sitä mielellään muillekin.

”Heidän ammattitaitonsa on korkealla tasolla, samoin palvelu. Olemme myös aina saaneet palvelua, kun olemme tarvinneet. Yhteydenpito toimii ja apua saa nopeasti”, Ranta kuvailee.

”Meidän näkövinkkelistä kaikki on toiminut hyvin.”

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad