fbpx

24.8.2018

RE Groupille lakiasiantuntijan palveluiden käyttäminen on itsestään selvää

RE Group on jalostunut nykyiseen muotoonsa useiden yritysjärjestelyjen kautta. Asianajotoimisto Lindblad on ollut lakiasiantuntijana mukana muutoksissa jo 15 vuoden ajan.

Yritysjärjestelyihin tarvittiin lakimiesapua

RE Groupin yhteistyö Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:n kanssa alkoi vuonna 2003 yhtiön nykyisen emoyhtiön, RE-Suunnittelu Oy:n osalta. Yrityksen toiminnan juuret yltävät 1920-luvulle asti, jolloin Valio Meijerien Keskusosuusliike perusti sen edeltäjän. Vuosien varrella arkkitehti- ja insinööriosaaminen kehittyi vahvaksi, ja rakennustekninen osasto päädyttiin yhtiöittämään sekä lopulta ulkoistamaan. RE Suunnittelu Oy:n lisäksi RE Groupiin kuuluvat myös yritykset RE Consulting Oy sekä Insinööritoimisto Kaitila Oy.

”Olemme monialainen suunnittelutoimisto, jonka palveluihin kuuluvat kaikki elintarviketeollisuuden suunnitteluun tarvittavat toimialat, ja asiakkaitamme ovat Suomen suurimmat elintarvikealan yritykset. Erikoisalojamme ovat mm. prosessisuunnittelu, arkkitehtuuri, LVI-, sähkö- ja kylmätekniikka sekä materiaalinkäsittely. Elintarvikelaitosten lisäksi suunnittelemme esimerkiksi logistiikkakeskuksia, hotelleja, koulurakennuksia ja erilaisia erikoistiloja”, kertoo RE Groupin hallituksen puheenjohtaja Martti Heikkinen.

”Asianajotoimisto Lindbladin puoleen käännyimme ensimmäisen kerran, kun meille tuli yritysjärjestelyjä vastaan. Yksi yrityksemme kolmesta perustajasta ja alkuperäisestä osakkaasta oli jäämässä eläkkeelle ja halusi luopua osakkeistaan, joten tarvitsimme lakimiesapua. Lindblad tuli tietoomme järjestämänsä koulutuksen kautta, johon yksi osakkaistamme osallistui”, Heikkinen kertoo yhteistyön lähtötilanteesta.

Tutustu yritysjärjestelyjä käsitteleviin oppaisiimme

Löydät kaikki yritysjärjestelyjä käsittelevät oppaamme materiaalit-osiosta.

Lakiasiantuntijan kanssa yrityksen muutostilanteet ovat sujuneet hyvin

Sittemmin RE Groupin ja Asianajotoimisto Lindbladin yhteistyövuosien varrelle on mahtunut monia tilanteita, joissa lakiosaamiselle on ollut käyttöä. On ostettu ja perustettu uusia yhtiöitä, tehty sukupolvenvaihdoksia ja otettu mukaan uusia osakkaita. Yrityskauppojen toteutumisen järjestelyjen lisäksi Asianajotoimisto Lindblad on auttanut RE Groupia myös ostettavien yritysten etsimisessä. RE Groupin omassakin yritystoiminnassa on ollut tarvetta erilaisille lakiasiantuntijan avulla laadituille sopimuksille, kuten johtajasopimuksille.

”Asianajotoimisto Lindbladin palvelulla on ollut tärkeä merkitys erityisesti verotuksellisten näkökulmien huomioimisessa yrityskaupoissa ja osakkeiden omistusten muutoksissa. Asiat on saatu järjestettyä niin, että ne ovat hoituneet verotuksellisesti edullisimmalla tavalla. Asianajotoimisto Lindbladin avusta on tässä ollut meille erittäin suuri hyöty”, Heikkinen sanoo.

Kun uusia osakkaita otettiin mukaan vuonna 2011, järjestely toteutettiin jakamalla silloinen yhtiö kahtia. Pääosa taseesta siirrettiin jakautumisessa perustettuun uuteen yhtiöön, jolloin uudet arkkitehdit ja insinöörit pääsivät edullisemmin mukaan osakkaiksi suunnittelutoimintaa jatkavaan yhtiöön.

Salassapitosopimukset ovat olennainen osa yritysjärjestelyitä

Yrityskauppojen ja erilaisten sopimusten yhteydessä myös salassapitosopimuksille on ollut tarvetta, ja Asianajotoimisto Lindbladin avustuksella niitä on tehty useita moniin eri tilanteisiin.

”Yrityskaupoissa salassapidosta sopiminen on tärkeää, kun ei vielä tiedetä, johtaako neuvottelu mihinkään. Ostettava yritys usein luovuttaa jo tässä vaiheessa sellaista tietoa, joka ei saa joutua käytetyksi heitä vastaan. Myös meidän yritystämme on joskus ostateltu, ja vaikka kaupat eivät olekaan toteutuneet, salassapitosopimuksia on siinäkin yhteydessä tehty”, Heikkinen kertoo.

”Joudumme tekemään salassapitosopimuksia myös omien asiakkaidemme kanssa, kun suunnittelemme suurille yrityksille tuotantolaitoksia. Tarvitsemme työssämme sellaista tietoa, josta olisi hyötyä kilpailijalle, jos tieto vuotaisi.”

Salassapidon huomioimista vaativissa tilanteissa Asianajotoimisto Lindblad on ollut mukana niin sopimusten laatimisessa kuin vastapuolen esittämien sopimusten ehtojen tarkastelussakin. Myös omaa henkilöstöä ja osakkaita koskevien salassapitosopimusten pohjien muotoilussa Asianajotoimisto Lindblad on ollut apuna.

Asianajotoimisto Lindbladin asiantuntemus on ollut ehdottomasti tarpeen

Heikkinen ei kyseenalaista hetkeäkään sitä, etteikö lakiasiantuntijan apu olisi ollut välttämätöntä yrityksen taipaleella.

”En edes näe sellaista mahdollisuutta, että emme olisi käyttäneet asianajotoimiston palveluja. Se on ollut meille itsestään selvää, sillä emme pysty itse näitä asioita hoitamaan. Esimerkiksi veroseuraamukset olisivat todennäköisesti olleet kovempia ilman Asianajotoimisto Lindbladin apua. Jos taas ajatellaan salassapitosopimuksia, on tärkeää, että niissä asiat ja toisaalta sanktiot ovat kohdallaan. Ilman niitä meidän yritystietomme olisivat voineet levitä maailmalle.”

”Erityisesti yritysjärjestelyissä, osakkaiden vaihtumisissa ja yritysten ostamisissa, lakipalvelua tarvitaan ehdottomasti. Ei niitä voi maallikko hoitaa. Meidän kannattaa keskittyä siihen, mitä osaamme parhaiten. Kun asiat tulevat lakiasiantuntijan kanssa hoidetuiksi oikein verotuksen näkökulmasta, voi myös säästää paljon rahaa.”

Tyytyväisyydestä Asianajotoimisto Lindbladin palveluun kertoo tietysti osaltaan jo 15-vuotinen yhteistyö, mutta sanallisesti Heikkinen muotoilee asian näin:

”Lindbladilta saatu palvelu on ollut erittäin hyvää. Meillä on kokemusta pääasiassa yritysjärjestelyihin liittyvästä palvelusta, ja siinä heidän asiantuntemuksensa on erinomaisella tasolla. Palvelu on ystävällistä ja aikataulut pitävät. Suosittelen kyllä heitä muillekin yrityksille.”

Yleisimmät lakiasiainpalvelut kiinteähintaisina paketteina

Tarjoamme monia yritysten ja yksityisasiakkaiden tarvitsemia palveluita selkeästi hinnoiteltuina tuotepaketteina. Katso kaikki tuotepaketit tästä.

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad