Artikkeleita

Suullinen sopimus sitoo tekijäänsä kuten kirjallinen sopimus sopimusten sitovuuden periaatteen mukaisesti (pacta sunt servanda).  Puhutaan myös sopimusten muotovapaudesta.

Sopimus syntyy hyväksyvällä vastauksella tarjoukseen

Suullisen sopimuksen voidaan katsoa tulleen voimaan, kun osapuolet hyväksyvät sen joko nimenomaisesti tai hiljaisesti samansisältöisenä. Puhutaan sopimusmekanismista.

Toisaalta suulliseen tarjoukseen tulee vastata heti sen uhalla, että tarjous katsotaan hylätyksi.

Poikkeuksellisesti suulliseen tarjoukseen ei kuitenkaan tarvitse vastata heti, jos tarjouksen antaja on pidentänyt vastausaikaa esimerkiksi asettamalla vastaukselle määräajan.

Eräät sopimukset päteviä ainoastaan kirjallisina

Tietyissä tilanteissa sopimus on pakko laatia lain edellyttämiä muotomääräyksiä noudattaen, jotta sopimus olisi pätevä.

Esimerkiksi osakeyhtiön perustamissopimus sekä kiinteistön kauppakirja täytyy laatia määrämuotoisesti sen uhalla, että muotomääräyksiä rikkova sopimus on mitätön eli alusta alkaen pätemätön sopimus, johon ei oikeudessa voi vedota.

Suullisen sopimuksen oikeudenkäynnistä arpapeliä

Kirjallisen sopimuksen ja muun kirjallisen todistusaineiston puuttuessa oikeudenkäynnin lopputulos voi jäädä ulkopuolisista tekijöistä riippuvaiseksi. Täten suullisen sopimuksen oikeudenkäynnin lopputulos saattaa olla vaikeasti ennakoitavissa.

Kirjallisen sopimusasiakirjan laatiminen, sopimusneuvotteluiden dokumentointi sekä mahdollisten sähköposti- ja tekstiviestien säilyttäminen on suositeltavaa riitojen ja näyttövaikeuksien oikeudessa ennaltaehkäisemisen kannalta.

Erimielisyyksiltä puolustautuminen

Erimielisyystilanteessa osapuolten tahdonmuodostusta tukee käytettävissä oleva tausta-aineisto, kuten neuvottelumuistiot, pöytäkirjat sekä sähköposti- ja tekstiviestit.

Toisaalta, jos käytettävissä ei ole tausta-aineistoa (esimerkiksi sopimuksen mahdollisten aukkokohtien osalta), suojaa omille tulkinnoilleen voi hakea (pakottavasta) lainsäädännöstä, osapuolten vakiintuneesta käytännöstä ja toimialan yleisestä kauppatavasta.

Muotovaraumat ehkäisevät erimielisyyksiä

Tasapuolisten sopimusosapuolten kesken suullisen sopimuksen erimielisyyksiä ennaltaehkäistään sopien muotovaraumista sitovan sopimuksen syntymisen edellytyksenä.

Jos osapuolten sopimaa muotovaraumaa ei heidän keskinäisessä sopimussuhteessaan ole noudatettu, pätevää sopimusta ei osapuolten välille ole syntynyt, eikä sopimukseen oikeudessa voi vedota.

Toisaalta osapuolet voivat sopia neuvottelevansa suullisesti, mutta vahvistavansa suullisen sopimuksen kirjallisesti tai sopia kirjallisen sopimuksen sisältävän kaiken sovitun.

Kirjallisen sopimuksen laatimatta jättäminen tai ehdon puuttuminen kirjallisesta sopimusasiakirjasta merkitsee, etteivät osapuolet ole tarkoittaneet suullisesti läpikäytyä sopimusta tai ehtoa velvoittavaksi. Näin turvataan molempien osapuolten selustaa siten, että suullisesti puhutut seikat menettävät merkityksensä oikeuteen mahdollisesti jouduttaessa. Kyse on sopimusriskienhallinnasta. Näin turvataan sopimussuhteen jatkuminen ja pitkäjänteinen yhteistyö.