fbpx

Avioehdon laatiminen palveluna

Naimisiin mentäessä on joskus järkevää turvata oma taloudellinen asemansa avioehdolla. Myös puolison asema toisen kuollessa kannattaa varmistaa laatimalla keskinäinen testamentti.

Avioehtosopimus kiinteään hintaan

Avioehtosopimuksella on mahdollista määrä puolisoiden, rekisteröidyssä parisuhteessa elävien tai kihlakumppaneiden välillä omaisuussuhteista. Tavallisesti avio-oikeuteen sovelletaan sääntöä, että puolisoiden yhteenlaskettu omaisuus jaetaan puoliksi.

Avioehdolla voidaan määrätä, että avio-oikeutta ei ole sellaiseen omaisuuteen, joka jommallakummalla puolisolla on tai jonka hän myöhemmin saa. Samalla tavalla voidaan sopia, että puolisolla on avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä aikaisemmin tehdyn avioehtosopimuksen perusteella ei olisi sellaista oikeutta.

Sopimus on määrämuotoinen eli se on tehtävä kirjallisesti. Lisäksi se on jätettävä rekisteröitäväksi Digi- ja väestötietovirastolle.

Avioehdon hinta

Avioehtosopimus malliasiakirjamme pohjalta maksaa
600 € (sis. alv) + kulu 82 €.

Hinta on kiinteä ja sisältää edellä määritellyt työt.

Kysy lisää perheoikeuden tuotepaketeista

Jätä tietosi lomakkeella ja asiantuntijamme on sinuun pian yhteydessä ja kertoo lisää palveluistamme. Halutessasi voit kuvailla tilannettasi tarkemmin. Lomakkeen lähettäminen ei sido sinua mihinkään.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Apunasi monipuolinen perhe- ja jäämistöoikeuden osaaminen

Avustamme sinua kaikissa perhe- ja jäämistöoikeudellisissa toimeksiannoissa. Tiimi koostuu asianajajista ja lakimiehistä, joilla on pitkä kokemus kyseiseltä oikeuden alalta.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad