fbpx

Avustamme julkisten hankintojen lakisääteisissä kilpailutuksissa kuntia, valtion viranomaisia sekä muita laissa tarkoitettuja hankintayksiköitä.

Tavoitteena yhdenvertaisuus ja syrjimätön kohtelu

Ohjaamme asiakasta toimimaan lain tavoitteiden mukaan ja siten takaamaan yrityksille ja muille yhteisöille toiminnallaan tasapuoliset mahdollisuudet toteuttaa julkiset hankinnat.

Oikeat menettelytavat takaavat myös sen, että julkiset varat suuntautuvat yhteiskunnan kannalta mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön sekä hintalaatusuhteeltaan parhaisiin hankintoihin.

Ehdokkaiden ja tarjoajien yhdenvertaisen ja syrjimättömän kohtelun periaate perustuu EY:n perustamissopimuksen periaatteisiin sekä hankintadirektiiviin. Tämä edellyttää muun muassa hankintamenettelyn riittävää avoimuutta ja sitä, että hankinnasta ilmoitetaan asianmukaisessa laajuudessa. Lailla säädellään yhteisön julkisten hankintojen direktiivien ulkopuolella olevien hankintojen tekemisen menettelytavoista, jotta ne vastaavat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen syrjimättömyys-, suhteellisuus- ja avoimuusperiaatteita.

» Lue lisää hankintalain mukaisuudesta

Avustamme asioissa, jotka liittyvät mm.

  • hankintasopimuksiin
  • hankintamenettelyyn
  • tarjouspyyntöön ja hankinnan kohteen määrittelyyn
  • ehdokkaiden ja tarjoajien valintaan sekä tarjouksen valintaan
  • oikeusturvakysymyksiin.

Opas: Näin teet hyvän sopimuksen

Laadimme avuksesi oppaan, johon kokosimme keskeisimmät onnistuneeseen sopimuksentekoon liittyvät asiat.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad