fbpx

27.5.2022

Skotlanti kutsuu – Advoc-järjestön vuosikokous

Työnantajani tarjosi minulle mahdollisuutta osallistua Advocin vuoden 2022 kokoukseen, joka järjestetään toukokuun lopulla. Päätin heti tarttua tilaisuuteen, sillä mikä olisikaan parempi tapa verkostoitua ja oppia lisää suuresta kiinnostuksen kohteestani: kansainvälisestä oikeudesta kuin tavata kollegoja joka puolelta maailmaa. Advoc on itsenäisten toimistojen yhteenliittymä, joka kattaa suurin piirtein koko maailman (Etelämanner lienee työn alla?). Lindblad & Co on ollut mukana toiminnassa jo vuosikymmenen ajan. Järjestö tarjoaa toimistoille uniikin mahdollisuuden tehdä yhteistyötä rajat ylittävissä jutuissa, kuten yritysjuridiikassa tai monta maata kattavissa sopimuksissa. Yhteistyö voi toimia vaikkapa siten, että asiakas haluaa tietää tietyn maan oikeudesta jotain, jolloin me Suomessa tai Advoc toimisto vaikkapa Italiassa tai Britanniassa voi pirauttaa esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja kysyä asiaa asiakkaan puolesta. Tarpeen mukaan juttu voidaan siirtää Advoc-kumppanille, jos se meinaa lipsua oman osaamisen ulkopuolelle tai se on muuten asiakkaan kannalta järkevää.

Tällaista mielenkiintoista taustaa vasten on mahtavaa lähteä Ebinburghiin ja nähdä, mitä vuosikokouksen järjestäjä MacRoberts on osallistujille suunnitellut. Tavanomaisen konferenssiohjelman lisäksi minua kiinnostaa nähdä myös kaupunkia maamerkkeineen ja onneksi MacRobertsin ohjelmaan kuuluu myös kaupunkikierrosta ja tutustumista paikalliseen juoma- ja ruokakulttuuriin. Tämä ei ole ensimmäinen ulkomaanmatkani pandemian alun jälkeen, mutta ensimmäinen aikana, kun normaaliin paluu näyttää tapahtuvan ja kun rajoituksista on suurimmilta osin luovuttu.

Kaiken kaikkiaan arvostan suuresti, että Lindblad & Co haluaa lähettää minut tähän tapahtumaan. Toivottavasti pääsen puhumaan siellä yhteistyökuvioista ja opimme jotain uutta, jos ei muusta niin ainakin siitä, sataako Skotlannissa koko ajan (naapurimaa Englanti on vähemmän sateinen kuin yleisesti luullaan).

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad