2.10.2013

Oikeustapauskommentaari KKO 2013:58

Tämä korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisu, joka annettiin heinäkuun alussa, on mielenkiintoinen monesta eri syystä. Päätös käsittelee Suomen ja EU-lainsäädännön välistä suhdetta, valtion vahingonkorvausvelvollisuutta, mahdollisen riidan oikeaa oikeuspaikkaa, Unionin sisämarkkinoiden tavaroiden vapaata liikkuvuutta, jäsenmaiden kansalaisten välistä yhdenvertaisuutta sekä Unionin osittain yhtenäistettyä verolainsäädäntöä.

Oikeustapauksen kuvaus

Ei-arvolisävelvollinen osakeyhtiö A oli tuonut käytetyn henkilöauton Belgiasta. Tullipiiri oli määrännyt autosta maksettavaksi autoveron lisäksi autoverolle kannettua arvonlisäveroa (elv) 3018,82 euroa. Tullipiirin ollessa viranomaistaho, A oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeudelle ja vaatinut arvonlisäveron poistamista, koska A ei pystynyt vähentämään arvonlisäveroa verotuksessaan. Hallinto-oikeus alensi veron määrää hieman, mutta ei muuttanut Tullipiirin päätöstä. A:lle ei myönnetty valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

A katsoi, että valtio oli toiminnallaan aiheuttanut yhtiölle vahinkoa ja nosti kanteen valtiota vastaan käräjäoikeudessa. Kaikki oikeusasteet tulivat siihen tulokseen, että valtio oli A:ta kohtaan vahingonkorvausvelvollinen vahingonkorvauslain 3:2§ perusteella.

Asian käsittely ja perusteet, mihin valtion korvausvelvollisuus perustuu

Kansalaisten oikeussuojakeinot, oikeuspaikka ja lain valinta

Kansalaisilla tulee olla riittävät ja todelliset mahdollisuudet saada asiansa käsitellyksi puolueettomassa instanssissa. Asian käsittely oli jo käynyt kaikki hallinto-oikeusasteet läpi, mutta A ei tyytynyt siihen. Vahingonkorvausvastuuta koskeva yleislaki on vahingonkorvauslaki ja lain 3 luvun säännökset käsittelevät nimenomaan julkisyhtiön korvausvastuuta.

Riippumatta siitä onko itse käsitelty asia ollut julkisoikeudellinen, rikosoikeudellinen vai siviilioikeudellinen, vahingonkorvausta koskeva kanne voidaan nostaa käräjäoikeudessa. KKO:n toteama lain ja oikeuspaikan valinnasta on tärkeä tulevaisuutta ajatellen.

EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välinen suhde

EU:n tasolla vedetään yleisesti isot linjaukset ja jäsenmaat huolehtivat itse yksityiskohtaisemmasta lainsäädännöstä. Jos vahinko aiheutuu yksityiselle jäsenvaltion rikkoessa unionin oikeutta, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä löytyy kolme edellytystä vahingonkorvausvelvollisuuden syntymiseen:

  1. rikotun oikeusnormin tulee antaa oikeuksia yksityiselle
  2. rikkomisen tulee olla riittävän ilmeinen
  3. vahingon ja rikkomisen välissä tulee olla välitön syy-yhteys

SEUT artiklan 110 mukaan jäsenvaltio ei saa määrätä korkeampia maksuja ulkomaalaisille tuotteille kuin se määrää kotimaisille tuotteille. Kun Suomessa perittiin elv:tä kaikilta, mutta vain arvonlisäverovelvolliset yhtiöt pystyivät vähentämään perityn määrän verotuksessa, menettelyn katsottiin olevan syrjivää ja EU:n perustamissopimuksen (SEUT) artiklan 110 vastaista. Artiklan mukaan kansalaisilla on siten oikeus saada ulkomaalainen tuote samalla verokannalla; säännön on tarkoitus edistää tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Näillä perusteilla vahingonkorvausvelvollisuuden ensimmäisen edellytys täyttyy.

Vähennyskelpoisuuden kautta kansalaisia kohdeltiin KKO:n mukaan syrjivästi. KKO:n kanta on looginen, sillä yksityishenkilöt ja ei-arvonlisäverovelvolliset asetetaan eri asemaan kuin arvonlisäverovelvolliset ja myös eri asemaan muiden jäsenmaiden kansalaisiin verrattuna.

EU-oikeuden ja aiempien ennakkopäätösten vaikutus lopputulokseen

EU-tuomioistuin katsoi tuomiossaan C-101/00, ettei autoverosta perittävä elv ole arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu arvonlisävero, mutta että periminen ei saa johtaa syrjivään tulokseen. Suomi teki muutaman lakimuutoksen tuomion johdosta, mutta elv:n perimistä jatkettiin niin kuin ennenkin.

Vastaavaa asiaa C-10/08 käsiteltiin EU-tuomiossa vuonna 2008. Tuomiossaan EU-tuomioistuin toteaa, että autoveron arvolisävero (elv) on osittaisen vähennyskelpoisuuden takia syrjivä ja ristiriidassa EY 90 artiklan kanssa (nykyinen SEUT artikla 110) ja myös vähennyskelpoisuuden takia arvonlisäverodirektiivin vastainen.

Autoverolle kannettua arvonlisäveroa on peritty vuodesta 1995 lainkohdan lakkauttamiseen 31.3.2009 saakka. KKO katsoi, että valtion olisi pitänyt muuttaa toimintaa jo C-101/00 tuomion jälkeen, koska toiminta on jo silloin ollut syrjivää. Koska syrjivä säännös oli ollut voimassa ja toteutettu käytännössä yli kymmenen vuotta, KKO katsoi rikkomuksen olevan riittävän ilmeinen, eli toinen edellytys täyttyi.

Ennakkopäätösten tulkinta ei ole helppoa, eikä itse elv tai sen vähennyskelpoisuus sinänsä ollut käsittelyssä tuomiossa C-101/00. Voidaan ajatella, että vasta tuomion C-10/08 valossa tuomiossa C-101/00 esille tuotu syrjimiskielto selkenee. Tuomioistuin nimittäin vastaa vain siihen tiettyyn kysymykseen mikä on esitetty, eikä viran puolesta lähde tutkimaan muita asiaan liittyviä ongelmakohtia.

Ottaen huomioon, että tapauksen toinen osapuoli on valtion viranomainen, KKO:n kanta perusteluineen on ymmärrettävä. Tasavertainen kohtelu ja syrjimiskielto ovat myös Suomessa keskeisiä ihmisoikeudellisia periaatteita. Verohallinnon ja tullipiirin olisi jo näiden periaatteiden perusteella pitänyt oivaltaa toiminnan virheellisyys.

Edellä mainituilla perusteilla myös kolmas edellytys täyttyy, eli rikkomisen ja vahingon välillä on välitön syy-yhteys. Syy-yhteyden toteaminen saattaa usein olla hankalaa, mutta kyseessä olevassa tapauksessa syy-yhteys on ilmeinen. Vahinko on aiheutunut suoraan Tullipiirin päätöksen johdosta, eli Tullipiirin määräämästä elv-määrästä, jota A ei ole verotuksessa pystynyt vähentämään.

Lopuksi

Lopuksi voidaan todeta, että EU-oikeus tosiasiassa tuo kansalaisille oikeuksia, eikä ole pelkästään haitaksi. Tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus unionin sisämarkkinoilla on lisännyt kansalaisten mahdollisuuksia yhä vapaampaan kaupankäyntiin.

Intressiin nähden tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta, että tämä riita on käynyt läpi kaksi kokonaista tuomioistuinjärjestelmää. Voi vain toivoa, että tulevaisuudessa KKO:n ennakkopäätös antaa eväitä kevyempään prosessiin vastaavanlaisissa tapauksissa.

© 2021 Asianajotoimisto Lindblad