fbpx

Sukupolvenvaihdoksessa saattaa mennä aikaa kaikkine valmistelutoimineen, ennakkoratkaisuineen ja eri vaiheissa toteuttavien järjestelyjen sekä mahdollisten jälkitoimien kanssa jopa joitakin vuosia. Lyhimmillään sukupolvenvaihdos voidaan toteuttaa jopa päivissä.

Sukupolvenvaihdoksen esitoimet

Luopujalla oleva yhtiö tai yhtiörakenne ei välttämättä vastaa sitä, mitä jatkajalle ollaan siirtämässä. Tämä rakenne voi vaatia erilaisia toimenpiteitä, jotta se saadaan vastaamaan sitä, mikä on jatkuvan toiminnan kannalta tarkoituksenmukaista. Myös taserakenteeseen ja luovutuksesta aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa luovutusta edeltävillä toimenpiteillä. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi seuraavat vaihtoehdot:

Jakautuminen

Osakevaihto ja sulautuminen

Yhtiömuodon muutos

Omien osakkeiden hankinta

Pääoman palautus

Mikäli luopuja on tehnyt yhtiöön sijoituksen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon eli SVOP-rahastoon, voi olla mielekästä palauttaa sijoitus ennen luovutusta. Mikäli edellytykset täyttyvät, palautettu sijoitus verotetaan veronalaisena luovutuksena.

Osakassopimus

Ennakkoratkaisu

Kertyneiden tappioiden käsittely

Mikäli yhtiöön on kertynyt tappioita ja tappiovuoden aikana tai sen jälkeen yli puolet yhtiön osakkeista on vaihtanut omistajaa muutoin kuin perinnöllä tai testamentilla, tappiota ei voida vähentää myöhempien vuosien tuloksesta. Mikäli omistus on yhtiön kautta jo 20 %, muutos omistavassa yhteisössä aiheuttaa vastaavan tappioiden vähentämisen estävän vaikutuksen.

Testamentti

Erityisesti silloin, kun on tiedossa, että lopulliseen ratkaisuun pääseminen vie aikaa, on luopujan hyvä tehdä testamentti. Testamentilla voidaan varmistaa se, että luovutuksen kohde menee aiotulle jatkajalle, vaikka kaikkia suunniteltuja toimia ei ehdittäisi tehdä suunnitelman mukaan. Testamentilla voidaan myös huolehtia siitä, että luopujalle mahdollisesti jääneet osakkeet tai yhtiön osuudet siirtyvät jatkajalle.

» Lue lisää testamentin tekemisestä

Opas: Sukupolvenvaihdos

Sukupolvenvaihdos voi valmistelutoimineen pisimmillään olla vuosien pituinen prosessi, jossa on paljon erilaisia vaiheita ja huomioitavia seikkoja. Lataa avuksi oppaamme, johon on koottu tärkeimmät sukupolvenvaihdokseen liittyvät asiat.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad