fbpx

Teollisoikeuksilla eli patentilla, hyödyllisyysmallilla, tavaramerkillä ja mallisuojalla suojataan, hallitaan ja kaupallistetaan kehitystyön tuloksia. Oikeuksien haltija voi sekä kieltää muita käyttämästä oikeuksien kohdetta että antaa käyttöluvan eli lisenssin oikeuden kohteen taloudelliseen hyödyntämiseen. Lisenssin voi antaa myös tekijänoikeudelle.

Patentti suojaa kansainvälisesti

Jos tarkoitus on hankkia keksinnölle kansainvälistä suojaa, on parasta aloittaa patenttihakemuksella. Patenttihakemuksen kohteena olevan keksinnön uutuus tutkitaan ns. etuoikeusvuoden aikana ja patentoitavuudesta saa Patentti- ja rekisterihallituksen lausunnon. Lausunnon perusteella voi tehdä päätelmiä, kannattaako suojaamistoimiin ryhtyä ulkomailla.

Hyödyllisyysmalli suojaa pienet keksinnöt nopeasti

Hyödyllisyysmalli on käyttökelpoisin sellaisille keksinnöille, jotka eivät yllä patentoitavalta keksinnöltä vaadittavaan keksinnöllisyystasoon, mutta jotka eivät kuitenkaan ole itsestään selviä keskitason ammattimiehelle. Samaan keksintöön on Suomessa mahdollista hakea ja saada sekä patentti että hyödyllisyysmalli. Hyödyllisyysmallia kannattaa hakea etenkin silloin, kun yksinoikeus on tarvetta saada nopeasti.

Mallioikeus suojaa muotoilun

Mallioikeus on hyvä suojavaihtoehto silloin, kun päätarkoituksena on tuotteen ulkomuodon suojaaminen. Suojan kohteena ei siinä tapauksessa ole tekninen ratkaisu, vaan tuotteen uusi muotoilu. Uusi tuote saattaa olla sekä teknisesti että muotoilultaan uusi, jolloin on mahdollista hakea sekä hyödyllisyysmallia tai patenttia että mallioikeussuojaa.

Tekijänoikeus suojaa ohjelmakoodia

Tekijänoikeus soveltuu harvemmin keksintöjen suojaksi. Poikkeuksia kuitenkin on. Keksintöön voi liittyä esimerkiksi tietokoneohjelma, jonka ohjelmakoodi on tekijänoikeudella suojattu. Tekijänoikeuden alaiset teokset voivat toisaalta olla yritystoiminnassa hyvinkin tuottoisia ja oikeanlaiset lisenssisopimukset edesauttavat oikeuden täyttä hyödyntämistä.

Yrityssalaisuus kattaa muut suojaustarpeet

Keksintö voi myös olla sen kaltainen, että hyödyllisyysmallin tai patentin hakeminen ei tunnu oikealta ratkaisulta. Yritykset voivat tällaisissa tapauksissa tyytyä suojaamaan tuotekehityksen tuloksia pitämällä ne liikesalaisuutena.

Lue lisää erilaisista immateriaalioikeuksista:

» Tekijänoikeus                 

» Tavaramerkki

» Mallioikeus

» Hyödyllisyysmalli

» Patentti

Opas: Näin teet hyvän sopimuksen

Laadimme avuksesi oppaan, johon kokosimme keskeisimmät onnistuneeseen sopimuksentekoon liittyvät asiat.

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad