fbpx

17.6.2024

Autoimme asiakastamme neuvottelemaan avioeroon liittyvän osituksen loppuun

Asiakkaamme avioliitto oli päättynyt eroon 2017 syksyllä. Tilanne oli kuitenkin jäänyt jumiin, jossa pariskunta ei päässyt yhteisymmärrykseen osituksen yksityiskohdista. Erityinen kiistakapula oli yhteisen asunnon arvo ja asumiskorvauksen määrä.

Asian henkilökohtaisuuden vuoksi asiakkaamme toivoo, että teksti julkaistaan nimettömänä.

Riita asumiskorvauksen määrästä ja laskutavasta

Alun perin keskustelun sävy oli rakentava; hoidetaan tilanne yhteisymmärryksessä, hankitaan välittäjien arviot ja siirretään asunto toisen nimiin. Todellisuus ei kuitenkaan vastannut sovittua, vaan muuttui pattitilanteeksi, kun vastapuoli alkoi vaatia asumiskorvausta.

”Itselläni ei ollut minkäänlaista ymmärrystä tai tietoa ennakkotapauksista, miten tällainen asumiskorvaus muodostuu. Tuntuu oudolta, että yhteiseen asuntoon yhteisymmärryksessä asumaan jäävällä osapuolella ei ole tilanteessa minkäänlaista neuvotteluvoimaa – ja korvaus vain raksuttaa”, asiakkaamme kertoo.

”Eihän siinä päästy sopuun määrästä eikä laskutavasta, kun asia ei ollut ensinkään tuttu.”

Ratkaisu neuvoteltiin pala kerrallaan

Asiaa koitettiin välillä keskustella auki pariskunnan kesken, mutta tilanne pitkittyi niin, että asiaa ratkottiin 2023 keväällä. Silloin vastapuoli oli turvautunut oikeusavustajaan, jonka kirjeen saatuaan asiakkaamme otti yhteyttä Asianajotoimisto Lindbladin perheoikeuden tiimiin.

Tavoitteena oli alusta asti, että asia pystytään sopimaan ilman ulkopuolista pesänjakajaa. Kun vastapuoli ei edelleenkään suostunut määrittelemään tarkemmin, millaista asumiskorvausta haki, asiaa alettiin paloitella osakokonaisuuksiin.

Kesän aikana neuvotteluissa tunnistettiin riidattomat asiat, joista oli helpompi päästä sopuun. Näin kokonaisuutta pystyttiin pienentämään. Kokonaisuus pilkottiin paketeiksi, joita käsiteltiin erillään ja solmu alkoi aueta. Kun keskusteluyhteys oli saavutettu, päästiin lopulta sopuun myös asunto-osakkeen myyntihinnasta ja asumiskorvauksesta. Lopuksi avustimme osituskirjan tekemisessä, jotta tilanne saatiin hoidettua maaliin.

Asiakkaamme oli erityisen tyytyväinen siihen, miten hoidimme prosessia hänen kanssaan:
”Itselleni oli tärkeintä ymmärtää, mitä mahdollisuuksia missäkin tilanteessa oli – ja mihin asiat voivat siitä johtaa. Lindbladin asiantuntijat esittivät aina selkeät vaihtoehdot, miten asiaa voi edistää. Vaikka asia oli vieras, koko ajan tuntui, että minua ohjattiin osaavasti eteenpäin.”

Sisältö jatkuu opasnoston jälkeen.

Tutustu perintöoikeuden palveluihimme

Lue lisää omaisuuden osituksesta ja muista avio-oikeuteen liittyvistä palveluistamme.

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad