fbpx

Yrityksen ja sen osakkaiden, johtajien tai työntekijöiden väliset sopimukset on syytä laatia huolella. Ne ennaltaehkäisevät mahdollisia konfliktitilanteita ja turvaavat näin liiketoiminnan sujuvuutta. Tärkeissä sopimuksissa on järkevää käyttää sopimusoikeuden asiantuntijan apua.

Yhtiön sisäisten sopimusten tuotepaketit

Tutustu yritysten välisiin sopimuksien laadintaan ja tarkastuksiin liittyviin kiinteähintaisiin palveluihimme.

Katso kaikki yhtiöoikeuden tuottepaketit ›

Sopimukset varmistavat yhteiset pelisäännöt

Osakassopimus on osakkeenomistajien ja mahdollisesti myös yhtiön välinen sopimus, jolla sovitaan osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista yhtiössä sekä keskinäisistä suhteista. Huolellisesti laaditulla osakassopimuksella mahdollisiin ongelmiin voidaan varautua ennakoivasti, mikä heijastuu positiivisesti koko yritystoimintaan.

Johtajasopimus tarkoittaa yleensä työsopimuslain ulkopuolella olevan toimitusjohtajan tai vastaavassa asemassa olevan vastuuhenkilön kanssa tehtävää sopimusta. Työsopimuslain ulkopuolelle jääminen tarkoittaa, ettei sopimussuhteeseen sovelleta esimerkiksi työaikalakia tai vuosilomalakia. Johtajasopimuksen tekeminen voi olla tarpeen myös yrityksen ylimmän johdon kohdalla silloin, kun jokaisella on itsenäinen toimialue.

Kilpailukielto- ja rekrytointikieltosopimus ovat työnantajan tapoja turvata liiketoimintaansa myös työntekijän työsopimuksen päättymisen jälkeen. Erityisesti johtavassa asemassa olevien työntekijöiden kohdalla ne ovat tärkeitä, sillä heillä on yleensä hallussaan paljon merkittävää tietoa yrityksestä.

Salassapitosopimukset ovat nykyaikaa modernissa yritysmaailmassa. Salassapitosopimus voi tulla eteen muun muassa erilaisissa projekteissa, kansainvälisten kauppojen yhteydessä, pienissä ja isoissa yritysjärjestelyissä sekä työsuhteissa.

Opas: Näin teet hyvän sopimuksen

Laadimme avuksesi oppaan, johon kokosimme keskeisimmät onnistuneeseen sopimuksentekoon liittyvät asiat.

Apunasi monipuolinen yritysoikeuden ja yritysjuridiikan palveluista

Tarjoamme yritysasiakkaille laajoja ja asiantuntevia asianajo- ja neuvontapalveluja niin päivittäistä liiketoimintaa kuin sopimuksia tai vaikkapa yrityskauppoja koskien.

Autamme mielellämme missä tahansa sopimuksiin liittyvissä asioissa

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Markku Lindblad

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad