fbpx

24.3.2021

Kaupanpurkusopimus kiinteistökauppariidassa

Asianajotoimisto Lindbladin avustuksella vanhan omakotitalon kauppa saatiin purettua sopimalla asiasta myyjän kanssa. Kattavan reklamaatiodokumentin ansiosta purkuperusteiden riittävyydestä ei ollut epäilystäkään.

Lakiasiantuntija avuksi reklamaation tekoon

Kun savonlinnalaiset Minna ja Kari Holma tekivät kaupat omakotitalosta elokuun lopussa 2020, he eivät vielä tienneet, mihin uuden kodin osto johtaa.

”Kyseessä oli vanhempi omakotitalo. Kun ennen kaupantekoa kävimme katsomassa taloa, siellä ei tuntunut mitään hajuja. Heti muuttopäivänä huomasimme kuitenkin makean homeen hajun. Pystyimme asumaan talossa yhdeksän viikkoa, kunnes meidän oli muutettava pois. Poismuutto oli erilaisten oireiden takia mielessä jo aiemmin, mutta kun mieheni sai sairauskohtauksen, oli pakko lähteä”, Minna Holma kertoo.

Holmat tekivät ensin itse reklamaation kiinteistön myyjälle. Tämä kuitenkin kiisti kaiken, joten Holmat päättivät ottaa avuksi lakiasiantuntijan.

”Aloin etsiä netistä lakimiehiä ja löysinkin aika laajan valikoiman. Soitin varmaan kymmeneen eri lakifirmaan. Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy:n nettisivuilta jäi yrityksestä hyvä ja luotettava vaikutelma, ja kun sitten puhuin Minna Romun kanssa puhelimessa, haistoin heti, että hän tietää näistä asioista enemmän kuin moni muu. Hän otti asian hoidettavakseen saman tien”, Minna Holma kertoo.

Yhteistyötä, kartoitusta ja ilahduttava lopputulos

Aluksi Minna Romu teki kiinteistön myyjälle perusteellisemman reklamaation, jolla prosessi saatiin käyntiin. Seuraavaksi tarvittiin tarkempia tutkimuksia kiinteistön kunnosta ja epäillystä homevauriosta.

”Yhdessä mietimme, keitä kuntokartoittajia voisimme pyytää selvittämään asiaa. Minna Romulla oli tiedossaan joitakin yhteistyökumppaneita, ja itse löysin myös hyviä vaihtoehtoja”, Minna Holma sanoo.

Lopulta taloa kävi tutkimassa kaksikin eri kuntokartoittajaa, joista toinen oli erikoistunut nimenomaan sisäilmaongelmiin. Hän laati raportin, jossa oli selostettu huolellisesti muun muassa vauriomekanismi, korjausmenetelmät ja kustannusarviot.

”Kun sitten saimme loppuraportin käsiimme, Minna Romu laati lopullisen reklamaation hyvin nopeasti, parissa päivässä. Se oli hyvin kattava ja liitteenä olivat lopulliset kuntokartoitukset. Löydökset olivat niin isoja, että oli selvää, miten kävisi, jos asiassa mentäisiin käräjille. Vastapuoli ymmärsi sen ja ilmoitti jo muutaman päivän jälkeen suostuvansa sopimiseen”, Minna Holma kertoo.

Holmien vaatimuksina myyjälle olivat kauppahinnan palautus ja kuntokartoituskulujen puolitus. Kaikkiaan kuntokartoitukset olivat tulleet maksamaan noin 7 900 euroa. Vaaditun 3 500 euron sijaan myyjä tarjoutui maksamaan 2 000 euroa, johon Holmat päättivät suostua saadakseen asian selväksi.

”Kun pääsimme sovintoratkaisuun, Minna Romu organisoi kaiken siihen liittyvän. Hän teki kaupanpurkupaperit, ja saimme purun aikaiseksi jo muutaman päivän sisällä. Hän tarjoutui auttamaan myös varainsiirtoveroasioissa, mutta ne pystyin hoitamaan itse”, Minna Holma kertoo.

”Mukavana yllätyksenä tuli vielä se, että vakuutusyhtiö maksoi suurimman osan meille itsellemme maksettavaksi jääneistä kartoituskustannuksista. Emme olisi tienneet hakea korvauksia, ellei Minna Romu olisi neuvonut tekemään niin. Hän hoiti vakuutushakemuksenkin puolestamme.”

Opas: Asuntokaupan virhetilanteet

Asuntokaupoissa on kyse isoista asioista, mutta toisinaan kaupan kohde ei vastaakaan odotuksia. Miten tällaisissa tilanteissa tulisi toimia ja milloin ostajalla on oikeus vaatia hyvitystä?

Nopeus ja asiantuntemus saavat kiitosta

Holmille asian ratkeaminen oli ymmärrettävästikin suuri helpotus.

”Kun saimme 9. helmikuuta nimet paperiin ja kauppahinnan tilille, sillä hetkellä putosi kivireki hartioilta. Aloimme katsella uutta kotia ja löysimmekin sitten asunnon. Omakotitalon osto on kuitenkin jo nähty meidän osaltamme ja sitä emme uskaltaneet enää ajatella. Kiinteistökauppariita on kauhea prosessi enkä voi käsittääkään, mitä se on, jos riita jatkuu vuosikausien ajan. Meillä tämä onneksi saatiin nopeasti selväksi”, Minna Holma sanoo.

”Nopeus oli ehdottomasti Asianajotoimisto Lindbladilta saadun palvelun tärkein hyöty. Aina kun tilanne vaati, tarvittavat paperit tulivat Minna Romulta tosi vikkelästi. Vaikka prosessi on muuten pakostakin hidas, heidän suunnastaan minun ei missään vaiheessa tarvinnut odotella mitään. Menimme niin vauhdilla läpi kuin se oli mahdollista – ja toki olin itsekin topakkana asioiden suhteen.”

”Minna Romu oli hyvin tavoitettavissa, kun häneen tarvitsi ottaa yhteyttä. Hän piti kokonaisvaltaisesti huolta meistä asiakkaina”, Minna Holma lisää.

Myös Minna Romun kiinteistöoikeudellinen osaaminen osoittautui vähintään yhtä hyväksi kuin ensivaikutelma antoi uskoa.

”Asiantuntemus paistoi selvästi taustalta ja paperit olivat aina viimeisen päälle kunnossa. Verottajakin sanoi Minna Romun tekemistä papereista, että ne oli laadittu niin yksiselitteisesti, ettei jäänyt mitään epäselvää.”

”Ainostaan käräjille jouduttaessa ulkopaikkakuntalaisen lakimiehen kanssa työskentelystä olisi voinut tulla enemmän kuluja, mutta sinne asti meidän ei tarvinnut mennä. Olen erittäin tyytyväinen valintaani”, Minna Holma lopettaa.

© 2024 Asianajotoimisto Lindblad