Artikkeleita

Velkasaneerauksella eli yrityssaneerauksella on tavoitteena palauttaa yrityksen maksukyky. Velkasaneeraus tarjoaa taloudellisissa vaikeuksissa oleville, mutta elinkelpoisille yrityksille mahdollisuuden tervehdyttää toimintaansa. Menettely lykkää velkojen maksua ja leikkaa niiden kokonaismäärää. Velkasaneerauksessa määräysvalta on yhtiön velkojilla. Yrityksen velkasaneerauksesta säännellään laissa yrityksen saneerauksesta.

Kirjallinen hakemus saneerausmenettelyn aloittamisesta jätetään toimivaltaiselle käräjäoikeudelle. Hakemuksen saneerausmenettelystä voi tehdä velallinen, velkoja tai useampi velkoja yhdessä. Myös todennäköinen velkoja eli se, jolle velallisen maksukyvyttömyys muun seikan kuin osakkuuden vuoksi todennäköisesti tulisi aiheuttamaan saamisoikeuteen perustuvia taloudellisia menetyksiä, voi tehdä saneeraushakemuksen.

Tuomioistuin tutkii menettelyn aloittamisen esteet ja edellytykset. Saneerausmenettely voidaan aloittaa, jos ainakin kaksi velkojaa, joiden yhteenlasketut saatavat ovat vähintään 1/5 velallisen tunnetuista veloista, tekevät velallisen kanssa yhdessä hakemuksen tai ilmoittavat puoltavansa velallisen hakemusta.

Velkojien suostumus ei ole kuitenkaan välttämätön. Velkojien suostumusta ei tarvita, jos yhtiötä uhkaa maksukyvyttömyys tai yhtiö on jo maksukyvytön.  Velkojan tai todennäköisen velkojan hakemuksesta saneerausmenettely voidaan uhkaavan maksukyvyttömyyden tilanteessa kuitenkin aloittaa vain siinä tapauksessa, että se on tarpeen hakijan huomattavan taloudellisen edun turvaamiseksi tai sen vaarantumisen torjumiseksi.

Saneerausmenettelyä ei voida kuitenkaan aina aloittaa. Yrityssaneerauslain 7 §:ssä on säädetty saneerausmenettelyn esteistä ja keskeyttämisperusteista. Kyseisen lainkohdan mukaan saneerausmenettelyä ei voida aloittaa jos:

  • Velallisen maksukyvyttömyyttä ei voida saneerausohjelman avulla poistaa tai sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti
  • Velallisen varat eivät riitä saneerausmenettelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseen eikä kukaan muu ole sitoutunut vastaamaan näistä kustannuksista
  • Velallinen ei kykene maksamaan menettelyn alkamisen jälkeen syntyviä velkoja
  • Hakemuksen pääasiallisena tarkoituksena on velkojan perintätoimien estäminen tai muu velkojan taikka velallisen oikeuden loukkaaminen
  • Saneerausohjelman aikaansaamiselle tai vahvistamiselle ei ole edellytyksiä
  • Velallisen kirjanpito on olennaisesti puutteellinen tai virheellinen, paitsi jos osoitetaan, että kirjanpito voidaan vaikeuksitta saattaa asianmukaiseen ja luotettavaan tilaan
  • Velallisen tai jonkun velallisen puolesta toimineen syyksi on luettu saneerausmenettelyn kohteena olevassa toiminnassa tehty velallisen rikos taikka kirjanpitorikos tai törkeä kirjanpitorikos taikka hän on syytteessä tällaisesta rikoksesta tai on perusteltua syytä epäillä hänen syyllistyneen tällaiseen rikokseen
  • Velallinen, velallisyhtiön henkilökohtaisesti vastuunalainen yhtiömies tai velallisyhteisön johtoon kuuluva henkilö on saneerausmenettelyn kohteena olevassa toiminnassa rikkonut liiketoimintakieltoa tai on syytteessä tällaisesta rikoksesta taikka on perusteltua syytä epäillä hänen syyllistyneen tällaiseen rikokseen
  • velallinen, velallisyhtiön henkilökohtaisesti vastuunalainen yhtiömies tai velallisyhteisön johtoon kuuluva henkilö on syyllistynyt tai on perusteltua syytä epäillä hänen syyllistyneen menettelyyn, jonka perusteella hänet voitaisiin määrätä liiketoimintakieltoon

Vaikka saneerausmenettely olisi jo aloitettu, voidaan se määrätä lakkaamaan selvittäjän, velkojan tai velallisen vaatimuksesta, mikäli menettelyn aloittamisen jälkeen käy ilmi jokin edellä mainituista velkasaneerauksen esteistä ja keskeyttämisperusteista.

Saneerausmenettelyn toteuttamiseksi tuomioistuin määrää yhtiölle selvittäjän. Selvittäjä toteuttaa saneerauksen ja laatii saneerausohjelman. Selvittäjiä voi olla useampia kuin yksi, jos tämä on tarpeen mm. tehtävien laajuuden vuoksi. Selvittäjällä tulee olla tehtävän edellyttämä kyky, taito ja kokemus. Tuomioistuin voi myös hakijan, selvittäjän tai velkojan vaatimuksesta määrätä velkojatoimikunnan avustamaan ja valvomaan selvittäjää.

Selvittäjän laatiman saneerausohjelman tulee sisältää selvitys velallisen taloudellisesta asemasta ja muista saneeraukseen vaikuttavista seikoista sekä määräykset velallisen ja velkojien asemaa koskevista, toiminnan jatkamiseen, muuttamiseen tai lopettamiseen tähtäävistä toimenpiteistä ja järjestelyistä.

Saneerausohjelmassa määrätään yrityksen velkoja koskevista velkajärjestelyistä. Velkajärjestelyt koskevat velallisen kaikkia velkoja, myös vakuusvelkoja. Velkajärjestelyissä velallisen velkoja voidaan alentaa, jolleivat lievemmät keinot riitä toiminnan jatkamiseksi. Vakuusvelkojen määrää ei kuitenkaan voida alentaa.

Saneerausohjelma voidaan vahvistaa, jos kaikki velkojat sen hyväksyvät. Ohjelma voidaan kuitenkin vahvistaa myös, jos enemmistö kaikista velkojaryhmistä sen hyväksyy. Ohjelma voidaan myös vahvistaa tietyllä vähimmäiskannatuksella laissa määriteltävien edellytysten täyttyessä.

Saneerausohjelma kestää yleensä useita vuosia. Saneerausohjelman suoritettuaan yritys vapautuu saneerausveloista siltä osin kuin niille ei ohjelman mukaan pitänyt maksaa suorituksia. Parhaassa tapauksessa ohjelman toteuttamisen seurauksena yhtiöstä tulee jälleen toimintakykyinen.