Työsuhteen päättämismenettelyssä on huomioitava eri asioita riippuen siitä, onko kyseessä henkilöön liittyvä vai tuotannollinen ja taloudellinen irtisanomisperuste.
Työntekijän irtisanominen
Jos työntekijän irtisanotaan tämän henkilöön liittyvästä syystä, on työnantajan ilmoitettava tästä kohtuullisessa ajassa työntekijälle sen jälkeen, kun irtisanomisperuste on ilmennyt.
Jos työsopimus aiotaan päättää irtisanomiseen henkilöön liittyvästä syystä, on työntekijällä oikeus tulla kuulluksi asiassa sekä käyttää kuulemisessa avustajaa. Tällä varmistetaan se, että työntekijällä on mahdollisuus kertoa oma käsityksensä tapahtumista ennen irtisanomista.
Irtisanominen tuotannollisesta tai taloudellisesta syystä
Irtisanomisen perustuessa tuotannolliseen tai taloudelliseen syyhyn on työnantajan annettava työntekijälle tai useamman työntekijän edustajalle selvitys irtisanomisen syistä. Selvitystä ei kuitenkaan erikseen tarvitse tehdä, jos työnantaja on velvollinen yhteistoimintaneuvotteluihin.
Tuotannollis-taloudellisissa irtisanomisissa työnantajan on lisäksi ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle, jos irtisanottavia työntekijöitä on vähintään 10. Tässä tapauksessa työnantajan on myös tiedotettava työntekijää työllistymissuunnitelman mahdollisuudesta.
Irtisanomisilmoituksen antaminen
Irtisanomisilmoitus annetaan kirjallisesti ja mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisesti.
Työnantajan on työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä ne hänen tiedossaan olevat irtisanomisen tai purkamisen syyt, joiden perusteella työsopimus on päätetty.
Sisältö jatkuu opasnoston jälkeen.
Yhteistoimintalaki ja muutosneuvottelut
Lue oppaasta, kuinka vuoden 2022 alussa voimaan tullut yhteistoimintalaki vaikuttaa organisaation muutosneuvotteluihin.
Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.