fbpx

Artikkelit

Alihankintasopimus

Usein suuriin hankkeisiin liittyy monia vaiheita, joissa tarvitaan monenlaista osaamista, laitteistoa ja tarpeistoa. Hankkeen suorittajalla itsellään ei välttämättä ole resursseja tai halua kaikkien näiden hoitamiseen itsenäisesti. Tällöin hankkeen toteuttamiseen sitoutunut osapuoli voi hankkia osan työn suorituksesta tai tarpeistosta muulta taholta alihankintana. Yrityksen alihankintasopimus voi olla esimerkiksi valmistusalihankintasopimus tai työalihankintasopimus. Loppuasiakas ...

Lue lisää

Holding-yhtiö ja verotus

Holding-yhtiötä on verotettu joko elinkeinonharjoittajana tai tuloverolain mukaan. Muiden yhteisöjen tavoin holding-yhtiö maksaa sijoitustuotosta veroa vuoden 2014 alusta 20 prosentin verokannan mukaan. Vaikka pääomaverokanta on tällä hetkellä jopa 30-32 prosenttia, osittain holding-yhtiöiden ansiosta esimerkiksi suurten pörssiyhtiöiden henkilöomistajat ovat maksaneet viimevuosina pieniä pääomatuloveroja. Yhteisön sekä pääomatulon verokannan eron kasvaessa holding-yhtiöiden käyttö ...

Lue lisää

Kuolinpesä myyjänä kiinteistökaupassa

Jäämistövarallisuus eli kuolinpesän omaisuus koostuu hyvin usein lähes pelkästään kiinteistöstä tai asunto-osakkeesta. Yleensä tällainen omaisuus myydään ja myynnistä saadut varat jaetaan kuolinpesän osakkaiden kesken. Toinen vaihtoehto on jättää kiinteistö tai asunto kuolinpesän yhteisomistukseen. Kuolinpesän myydessä kiinteää omaisuutta tai asuntoa huomioon tulee ottaa normaalit myyjän velvollisuudet sekä tietyt erityiskysymykset. Yhteishallinto vai ...

Lue lisää

Oikeustapauskommentti, kiinteistöosakkeen lunastus

  KKO:2013:75 Osakeyhtiö – Osakkeen lunastaminen – Lunastuslauseke Tapauksessa kiinteistöosakeyhtiön yhtiöjärjestykseen kuuluvaa lunastuslauseketta oli muutettu vuonna 1981 siten, ettei se ...

Lue lisää

Asunto-osakkeiden lunastus

Tämä artikkeli on julkaistu Asunto- ja Kiinteistö -lehdessä   Asunto-osakkeiden lunastus: osakasoikeuksien käyttäminen lunastusaikana ja vahingonkorvaus Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, ...

Lue lisää

Omien osakkeiden osto

Omien osakkeiden osto saattaa tulla osakeyhtiössä ajankohtaiseksi esimerkiksi osakkaan irtaantumisen yhteydessä, jos osakassopimus sisältää lunastuslausekkeen, joka oikeuttaa yhtiön hankkimaan omia ...

Lue lisää

Toimitusjohtajasopimus

Toimitusjohtajasopimus määrittää toimitusjohtajan ja yhtiön väliset oikeudet ja velvollisuudet. Yhtiökokouksen ja hallituksen tapaan toimitusjohtaja on yhtiön elin, eikä siis ole ...

Lue lisää

Oikeustapauskommentti, asuntokauppasopimuksen sitovuus

Oikeustapauskommentti KKO:2013:51 Asuntokauppa – Rakentamisvaiheen vakuus – Kauppasopimuksen sitovuus Tapauksessa asunto-osakeyhtiön perustajaosakkaat olivat laiminlyöneet asettaa asuntokauppalain 2 luvun 17 §:ssä ...

Lue lisää

Salassapitosopimuksessa huomioitavaa

Salassapitosopimukset ovat nykyaikaa modernissa yritysmaailmassa. Salassapitosopimus voi tulla eteen muun muassa erilaisissa projekteissa, kansainvälisten kauppojen yhteydessä, pienissä ja isoissa yritysjärjestelyissä ...

Lue lisää

Oikeustapauskommentaari KKO 2013:58

Tämä korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisu, joka annettiin heinäkuun alussa, on mielenkiintoinen monesta eri syystä. Päätös käsittelee Suomen ja EU-lainsäädännön välistä ...

Lue lisää

Kuka maksaa uudistuksen joka koskee vain tiettyjä osakehuoneistoja?

Tämä artikkeli on julkaistu Omakoti ja kiinteistö lehdessä 7.9.2013. Päivitetty 13.11.2020 Pääsääntöisesti asunto-osakeyhtiön kunnossapito- ja muutostyöt rahoitetaan vastikemaksuilla. Kaikki osakkeenomistajat ...

Lue lisää

Agenttisopimus

Agenttisopimus on varsin oiva ensikäden markkinointi- ja myyntikeino päämiehen tuotteiden saamiseksi Suomen tai ulkomaiden markkinoille ilman päämiehen merkittäviä investointeja. Päämies ...

Lue lisää

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad