Artikkelit
Riitainen kuolinpesä
Kuolinpesä on taloudellinen kokonaisuus, joka muodostuu kuolleen henkilön varoista ja veloista. Tämän taloudellisen kokonaisuuden osakkaita ovat vainajan perintökaaren mukaiset perilliset sekä mahdolliset yleistestamentinsaajat. Vainajan eloonjäänyt puoliso on osakas ositukseen saakka, jos hänellä on avio-oikeus kuolleen puolisonsa omaisuuteen. Kuolinpesän asioiden selvittely yhteisymmärryksessä ei aina suju kitkattomasti. Erimielisyyttä saattavat aiheuttaa erinäisten menettelytapojen ja arvomääritysten lisäksi myös sellaiset ...
25 000 euron aita
Omakotitaloalueella moni asia naapurissa saattaa ärsyttää. Lainsäädännöllä naapurisuhteisiin puututaan eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa, joka on säädetty vuonna 1920 ja muokattu sittemmin moneen kertaan. Julkisuudessa on ollut esillä tapaus, jossa naapurit riitelivät hovioikeutta myöten pensasaidasta. Riita on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa naapurisopu ei ainakaan parane. Asia olisi pitänyt pystyä selvittämään sovinnollisesti ...
Työsuhteen päättäminen sairauslomalla
Työntekijän työsuhde voidaan päättää vain asiallisella ja painavalla perusteella. Sairaus on lähtökohtaisesti kielletty irtisanomisperuste, ellei työntekijän työkyky ole vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Kokonaan toinen kysymys on se, voiko irtisanomisilmoituksen toimittaa työntekijälle, joka on sairauslomalla. Tämä on lain mukaan mahdollista. Voi kuitenkin olla, ...
Osakehuoneiston ottaminen yhtiön hallintaan
Tämä artikkeli on julkaistu Omakiinteistö-lehdessä. Tietyissä tilanteissa asunto-osakeyhtiö voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa oleva osakehuoneisto on enintään kolmen vuoden ajaksi ...
Ennakkoperintö
Ennakkoperintö on perinnönjättäjän eläessään rintaperilliselleen antama vastikkeeton tai vähäistä vastiketta vastaan annettu etuus, joka huomioidaan perinnönjaossa laskennallisena lisäyksenä eli ns. ...
Mitä kannattaa tietää keskinäisestä testamentista?
Keskinäinen testamentti on kahden tai useamman jälkisäädöksen yhdistelmä. Yleensä kyseessä on kahden henkilön yhteisesti tekemä testamentti, jossa molemmat osapuolet antavat ...
Mikrobivauriot omakotitaloissa ja niitä koskevat riidat
Tämä artikkeli on julkaistu Omakoti Pirkanmaa -lehdessä. Valitettavan usein käy niin, että kiinteistö ostetaan, eikä sillä olevaa rakennusta tutkita tarpeeksi ...
Ositusvaade ja sen lakkaaminen
Tämä artikkeli on julkaistu Mosaiikki Etelä-Karjala -lehdessä. Suomen oikeusjärjestyksen mukaan avioliiton päättyessä voidaan toimittaa omaisuuden ositus, tai jos puolisoilla ei ...
Asuntokaupan peruminen tarjouksen jälkeen
Asunto-osakkeen kaupasta säädetään asuntokauppalaissa ja kiinteistökaupasta maakaaressa. Nämä kaupat eroavat toisistaan merkittävästi ja onkin tärkeää tietää, mitkä säännökset koskevat omaa ...
Hallintaoikeus kiinteistöön
Kiinteistön hallintaoikeuden voi saada itselleen usealla eri tavalla. Usein henkilö saa hallintaoikeuden omaisuuteen esimerkiksi testamentin kautta. Toisaalta hallintaoikeuden voi pidättää ...
Osa-aikaistaminen: mitä pitää huomioida?
Osa-aikaisella työllä tarkoitetaan työtä, jossa säännöllinen työaika on lyhyempi kuin kokoaikaisen työntekijän työaika. Esimerkiksi säännöllisen työajan ollessa 37,5 tuntia viikossa ...
Grillaaminen ja muut parvekekiistat taloyhtiöissä
Tämä artikkeli julkaistaan Omakoti- ja Omakiinteistö-lehdissä. Syksy on tullut ja aktiivinen parvekekausi on ohi. Varmasti viime kesänäkin eri taloyhtiöissä on ...

Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.