fbpx

Testamentti voi olla niin sanottu yleisjälkisäädös, jolloin sillä määrätään koko omaisuudesta tai tietystä osasta omaisuutta sitä tarkemmin yksilöimättä, taikka se voi olla erityisjälkisäädös eli legaatti, jolla määrätään tietystä omaisuudesta, esimerkiksi kiinteistöstä tai vaikkapa rahasummasta. Yleisjälkisäädöksen saaja tulee osakkaaksi kuolinpesään, kun taas erityisjälkisäädöksen saaja ei.

Mistä testamentilla voi määrätä?

Jos perillisellä on rintaperillisiä, eli esimerkiksi lapsia, ja he vaativat lakiosaa, on testamentilla tällöin mahdollista määrätä ½ omaisuudesta. Tietyissä tilanteissa perinnönjättäjä voi kuitenkin tehdä perillisen perinnöttömäksi, esimerkiksi jos perillinen on loukannut perittävää syvästi tai viettänyt kunniatonta ja paheellista elämää. Tässäkin on hyvä huomata, että loukkauksen pitää olla sellainen, jota yleisesti voidaan pitää paheksuttavana eli esimerkiksi rikos.

Erilaiset testamentit

Testamentteja on monenlaisia. Esimerkiksi hallintaoikeustestamentilla on mahdollista vähentää tietylle perilliselle tulevia veroseuraamuksia. Jos henkilö saa testamentilla käyttöoikeuden metsään, hän saa metsästä hakata sen vuotuisen kasvun. Käyttöoikeuden saaja välttyy maksamasta perinnöstään perintöveroa, sillä perintöveron maksavat omistajat. Omistajat saavat kuitenkin vähentää käyttöoikeuden arvon. Täten käyttöoikeus pienentää omistajille maksettavaksi jäävää perintöveron määrää. Käyttöoikeuden alaista omaisuutta ei saa myydä, lahjoittaa eikä hävittää.

Keskinäinen testamentti voi olla kätevä työkalu esimerkiksi eloonjääneen puolison varallisuusaseman turvaamisessa. Yleensä kyseessä on kahden henkilön yhteisesti tekemä testamentti, jossa molemmat osapuolet antavat määräyksiä toistensa hyväksi. Keskinäinen testamentti laaditaan yleensä aviopuolisoiden välillä. Toisaalta keskinäinen testamentti on mahdollinen missä henkilösuhteessa tahansa, esimerkiksi sisarusten kesken.

Sisältö jatkuu opasnoston jälkeen.

Opas testamentin suunnitteluun

Kokosimme selkeälukuiseksi oppaaksi tärkeimmät asiat, jotka jokaisen on hyvä tietää testamenttia tehdessään tai sen tekemisen tarpeellisuutta miettiessään.

Testamentin laadinta

Testamentin laadinnassa on hyvä ottaa huomioon sen muotovaatimukset esimerkiksi kahdesta todistajasta, sillä tätä muotovaatimusta on Suomessa tulkittu välillä hyvinkin tarkasti. Testamentti ei saa myöskään sisältää hyvän tavan vastaisia määräyksiä.

Testamenttia on mahdollista moittia, jos katsoo sen olevan tehty hyvän tavan vastaisesti tai loukkaavan omaa oikeuttaan saada perintö. Lue myös artikkelimme testamentin moittimisesta.

Apunasi testamentin laadinnassa ja tulkinnassa

Lindbladin perintöoikeuden asiantuntijat auttavat sinua laatimaan testamentin ja vastaavat kysymyksiin sen tulkinnasta ja riitatilanteista. Tutustu myös oppaaseemme testamentin laatimisesta!

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad