fbpx

Artikkelit

Mitä tehdä, jos velallinen ei maksa?

Lähtökohtaisesti sopimukset perustuvat siihen, että kaikki sopimusosapuolet huolehtivat omista sopimusvelvoitteistaan. Kyse voi olla esim. kauppasopimuksesta, urakkasopimuksesta tai vuokrasopimuksesta. Yleensä toinen sopijapuoli ”myy” jotakin: oli se sitten tavara, asunto-osake, rakentamispalvelu tai käyttöoikeus johonkin omaisuuteen. Toinen osapuoli ”ostaa” eli on sopimuksen perusteella maksuvelvollinen. Tilanteet, joissa jompikumpi – tämän artikkelin kannalta ostajapuoli – ...

Lue lisää

Henkilöyhtiön osakkaan kuolema ja liiketoiminnan jatkaminen

Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen hautaustoimistojen liitto ry:n jäsenlehdessä. Henkilöyhtiöitä ovat avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt. Ne eroavat osakeyhtiöistä siten, että joko kaikki tai vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat yhtiön veloista koko omalla omaisuudellaan, eivät pelkästään yhtiöön sijoittamallaan omaisuudella. Henkilöyhtiöitä säädellään avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetussa laissa. Jos henkilöyhtiön osakas kuolee, tulee ...

Lue lisää

Pesän ilmoittajan asema perintöoikeudessa

Perunkirjoituksessa selvitetään kuolinpesän varat ja velat sekä perilliset ja testamentin saajat perintöverotusta ja perinnönjakoa varten. Perintökaaren (PK) mukaan perunkirjoituksessa pitää olla läsnä pesänilmoittaja ja kaksi uskottua miestä (PK 20:2 §). Pesänilmoittajan tehtävänä on ilmoittaa kaikki perunkirjoitusta varten tarvittavat tiedot. Perukirjaan tulee merkitä oikeat tiedot vainajan varallisuudesta ja veloista kuolinhetkellä (PK 20:4.1 ...

Lue lisää

Perunkirjoitus ja uskotun miehen asema

Uskottujen miesten tehtävänä on toimittaa perunkirjoitus, arvioida kuolinpesän varat ja velat parhaan ymmärryksensä mukaan sekä allekirjoittaa perukirja. Perintökaaren 20 luvun ...

Lue lisää

Hallituksen jäsenen vastuu

Osakeyhtiön hallituksen velvollisuudet Hallinto, toiminta, kirjanpito sekä varainhoito Hallitus vastaa yhtiön hallinnosta sekä toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen tehtäviin kuuluu järjestää ...

Lue lisää

Testamentista luopuminen

Testamentin kattavuus perittävän kuolinhetkellä Testamentinsaajalle syntyneen oikeuden tarkan laajuuden ja sisällön määrittäminen vaatii usein testamentin tulkintaa ja testamentintekijän tahdon selvittämistä. ...

Lue lisää

Miten ja milloin yrityksen on mahdollista hakeutua velkasaneeraukseen?

Mikä on velkasaneeraus? Velkasaneerauksella eli yrityssaneerauksella on tavoitteena palauttaa yrityksen maksukyky. Velkasaneeraus tarjoaa taloudellisissa vaikeuksissa oleville, mutta elinkelpoisille yrityksille mahdollisuuden ...

Lue lisää

Miksi perukirjaan on kirjattava myös lesken varat ja velat?

Laskennallinen ositus tarkoittaa sitä, että vainajan ja hänen puolisonsa omaisuudesta tehdään avio-osuuksiin perustuva laskelma. Laskennallinen ositus on osa laskennallista perinnönjakoa, ...

Lue lisää

Kuolinpesän hallinto perittävän kuolemasta perunkirjoituksen toimittamiseen

Henkilön kuoltua tämän tilalle tulee kuolinpesä, joka on lailla säännelty pesän osakkaiden yhteenliittymä. Tämän yhteenliittymän tehtävänä on pesän selvittäminen ja ...

Lue lisää

Testamentin hyväksymistä ei voi perua

Testamentin hyväksymisellä tarkoitetaan perillisen kirjallista ilmoitusta siitä, että perillinen ei vastusta testamenttia.  Jos testamentti hyväksytään perittävän eläessä, annetaan testamentin hyväksymisilmoitus ...

Lue lisää

Selvennyslainhuuto

Selvennyslainhuuto on kiinteistön tai kiinteistön määräosan/määräalan omistusaseman selvennys lainhuuto- ja kiinnitysrekisterissä. Selvennyslainhuudosta esimerkiksi kaikki jakamattoman kuolinpesän omistaman kiinteistön oikeudenomistajat käyvät ...

Lue lisää

Hallintaoikeus­testamentti vs. omistusoikeus­testamentti

Hallintaoikeustestamentti on käyttöoikeustestamentti: sen saaja saa hallita testamentattua omaisuutta sekä nauttia sen koron ja tuoton. Jos esimerkiksi saa testamentilla käyttöoikeuden metsään, ...

Lue lisää

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad