Artikkelit
Työkyvyn olennainen ja pitkäaikainen aleneminen oikeutti työnantajan irtisanomaan työsuhteen
Työtuomioistuin TT:2012-153 Työntekijän sairauspoissaolot olivat useita vuosia vaihdelleet 32 ja 70 prosentin välillä. Sairauspoissaolojen syyt olivat vaihdelleet koko työhistorian ajan ja myös työntekijälle tehtyjen leikkausten jälkeen. Työterveyslääkärin mukaan leikkauksilla ei ollut ollut työkykyä parantavaa vaikutusta, koska työntekijä oli kärsinyt monista erilaisista vaivoista. Työntekijän työtehtäviä oli usean vuoden ajan järjestelty työkyvyn ...
Varojen arvostamista perintö- ja lahjaverotuksessa koskevan Verohallinnon ohjeen päivittäminen 1.1.2013 lähtien
Varojen arvostamista perintö- ja lahjaverotuksessa koskevan Verohallinnon ohjeen päivittäminen 1.1.2013 lähtien Verohallinto on päivittänyt varojen arvostamista perintö- ja lahjaverotuksessa annetun ohjeen. Ohjeessa käsitellään käyvän arvon määrittämistä perintö- ja lahjaverotuksessa. Ensisijaisena tavoitteena on, että käytännöt ja menettelyt käyvän arvon antamiseksi ovat valtakunnallisesti yhtenäisiä. Ohjeessa kuvataan perintö- ja lahjaverotuksessa tapahtuvassa arvonmäärittämisessä yleisesti ...
Työsopimuksen päättäminen kilpailevan toiminnan vuoksi
KKO:2012:91 Korkein oikeus toteaa ratkaisussaan, että kilpailevasta toiminnasta pidättäytyminen on osa työntekijän uskollisuusvelvollisuutta. Sitä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon työntekijän menettely kokonaisuutena ja erityisesti se, millaisesta uskollisuusvelvollisuudesta osapuolet ovat sopineet tai millaista uskollisuusvelvollisuutta työntekijältä on edellytetty. Autoliikettä harjoittavan yhtiön liikkeessä esimiesasemassa oleva työntekijä oli ostanut ja myynyt autoja omaan lukuunsa vastoin ...
Sukupolvenvaihdoksen keinoista yrityksessä
Sukupolvenvaihdoksen keinoja from Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy Mikäli upotus ei näy, voit katsoa diat täältä.
IPR-tuomioistuin perustetaan Helsinkiin
Tekijän- ja teollisoikeuksille perustetaan ensi vuonna uusi IPR-tuomioistuin. Käsittelyjen keskittämisellä haetaan tuomioistuinmenettelyä nopeampaa, edullisempaa ja laadullisesti asiantuntevampaa riitojen käsittelyä ja ...
Työsopimuslain muutokset 1.3.2012 alkaen
Työsopimuslakiin muutoksia vuokratyöhön liittyen sekä uusin Korkeimman oikeuden ratkaisu vuokratyöhön liittyen Työsopimuslakiin on tulossa muutoksia 1.3.2012 alkaen koskien vuokratyöntekijöiden oikeuksia. ...
Perintökaari-Testamentti
KKO:2011:57 Perintökaari – Testamentti – Testamentin tekeminen – Pesänselvitys – Pesänjakaja A ja B olivat tehneet keskinäisen omistusoikeustestamentin, jossa olevan ...
Yritysten riitojen ratkaiseminen välimiesmenettelyssä
Yrittäjäposti 1/2010 Suomen yhteiskuntajärjestelmä tarjoaa useita vaihtoehtoja yksityisoikeudellisten riita-asioiden ratkaisulle. Usein päästään osapuolia tyydyttävään ratkaisuun keskinäisissä neuvotteluissa, jotka tällaisissa tapauksissa ...
Yrityskauppa prosessina
Myyjän näkökulma Myyjällä voi olla useita syitä liiketoiminnan tai sen osa myymiselle. Yksi tyypillinen syy on eläkkeelle siirtyminen. Syy liiketoiminnan ...
Näkökohtia tavaramerkistä
Tavaramerkin tarkoitus ja tavaramerkin edellytyksistä Tavaramerkki liitetään myytäviksi tarjottavien tai elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketta-vien tavaroiden erityiseksi tunnusmerkiksi niiden erottamiseksi toisten tavaroista. ...

Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.