Artikkelit
Perunkirjoitus ja uskotun miehen asema
Uskottujen miesten tehtävänä on toimittaa perunkirjoitus, arvioida kuolinpesän varat ja velat parhaan ymmärryksensä mukaan sekä allekirjoittaa perukirja. Perintökaaren 20 luvun 2 §:n mukaan on perunkirjoituksessa oltava aina kaksi uskottua miestä. Uskottujen miesten tulee olla läsnä perunkirjoituksessa, jos jäämistön laatu ja laajuus sitä edellyttävät. Mitään erityistä lisäarvoa läsnäolosta ei ole, jos ...
Yhtiön lunastuslauseke määräosaluovutuksissa
Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä lunastuslausekkeesta. Näitä lausekkeita löytyy usein erityisesti vanhemmista yhtiöjärjestyksistä. Lunastuslauseke vaikuttaa osakkeenomistajan oikeuteen vapaasti luovuttaa asunto-osaketta toiselle. Pääsääntöisesti osakkeita voi luovuttaa eteenpäin täysin vapaasti, kunhan osakeryhmän jakamattomuutta ei vaaranneta. Ainoa luovutusrajoitus sisältyy mahdolliseen lunastuslausekkeeseen. Lunastuslausekkeessa tulee määrätä, kenellä on oikeus lunastaa osake. Lunastusoikeus voi olla osakkeenomistajalla, yhtiöllä ...
Osakkaaksi taloyhtiöön
Moni omakotitaloasuja pohtii muuttoa kerros- tai rivitaloon. Toisaalta monella omakotitalossa asuvalla on sijoitusasunto tai pari. Asunto-osakkeen omistajan tulee tietää perusasiat asunto-osakeyhtiöitä koskevasta lainsäädännöstä. Tärkein ero omakotitaloasumiseen on siinä, että yhtiömuotoisessa asumisessa omistus kohdistuu nimenomaan osakkeisiin, eivät itse kiinteistöön tai edes taloon. Omistamalla asunto-osakkeen, saat hallintaoikeuden tiettyyn kyseisen yhtiön huoneistoon. Selvitä ...
10-vuotisvastuusta
10-vuotisvastuusta puhutaan, kun tarkoitetaan perustajarakennuttajan kymmenen vuoden vastuuta asunto-osakeyhtiötä ja osakkeenomistajia kohtaan. Valitettavasti 10-vuotisvastuuseen liittyy paljon harhakäsityksiä, joiden vuoksi rakennuttajan ...
Testamentista luopuminen
Testamentin kattavuus perittävän kuolinhetkellä Testamentinsaajalle syntyneen oikeuden tarkan laajuuden ja sisällön määrittäminen vaatii usein testamentin tulkintaa ja testamentintekijän tahdon selvittämistä. ...
Isännöitsijäntodistus
Asunto-osakeyhtiön isännöitsijän täytyy antaa pyynnöstä huoneistoa koskeva isännöitsijäntodistus. Mikäli isännöitsijää ei ole tai isännöitsijä on esteellinen, todistuksen antaa hallituksen puheenjohtaja. ...
Miksi perukirjaan on kirjattava myös lesken varat ja velat?
Laskennallinen ositus tarkoittaa sitä, että vainajan ja hänen puolisonsa omaisuudesta tehdään avio-osuuksiin perustuva laskelma. Laskennallinen ositus on osa laskennallista perinnönjakoa, ...
Omakotitalon ostajan muistilista
Laki edellyttää ostajaa tarkastamaan kiinteistön huolellisesti. Jälkikäteen ei voi virheenä vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi pitänyt tarkastuksessa havaita. Ostajan kannattaa ...
Virhe rakennusurakassa
Omakotitalon omistajalle tulee aika ajoin tarve remonttiin. Kyse voi olla suuresta ja kalliista peruskorjauksesta tai pienemmästä pintaremontista. Yksityisen henkilön teettämiä ...
Kunnossapitovastuu asunto-osakeyhtiössä
Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiön on pidettävä kunnossa osakehuoneistojen rakenteet ja eristeet. Rakenteeksi katsotaan rakenteen sisäpuoliset osat. Kuitenkin rakenteen ja pintamateriaalin välinen ...
Kuolinpesän hallinto perittävän kuolemasta perunkirjoituksen toimittamiseen
Henkilön kuoltua tämän tilalle tulee kuolinpesä, joka on lailla säännelty pesän osakkaiden yhteenliittymä. Tämän yhteenliittymän tehtävänä on pesän selvittäminen ja ...
Taloudellisen loppuselvityksen merkitys ja mahdollisuudet periä sopimussaatavia ennen sitä
Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen sääntöviidakko on laaja ja monimutkainen. Ehtojen tulkinta ei ole helppoa. Aliurakoitsija on usein altavastaajana verrattuna suureen pääurakoitsijaan ...

Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.