fbpx

Artikkelit

Lisenssisopimus

Yksityishenkilöinä olemme melkein päivittäin jollain tavalla tekemisessä erilaisten lisenssiasioiden kanssa. Solmimme ehkä jopa tiedostamattamme kuukausittain tai ainakin vuosittain erilaisia lisenssisopimuksia. Tänä päivänä melkein kaikki tietokoneelle hankittavat ohjelmat vaativat lisenssisopimuksen ja käyttöehtojen hyväksymisen. Musiikin kuuntelu esimerkiksi suositun Spotifyn kautta tai elokuvien katselu Netflixin tai jonkin muun palveluntarjoajan ohjelman kautta perustuu lisensointiin. ...

Lue lisää

Osakeyhtiön perustamisen vaiheet

Hyvän liikeidean löydyttyä pitäisi lähteä tekemään bisnestä, mutta yhtiömuodon valinta saattaa tuottaa vaikeuksia. Osakeyhtiö on Suomessa verrattain suosittu yhtiömuoto, mitä selittää se että osakkaiden henkilökohtainen vastuu rajoittuu vain heidän yhtiöön sijoittamaansa määrään. Valtaosa osakeyhtiön perustamiseen liittyvistä velvoitteista on lueteltu osakeyhtiölaissa. Osakkeenomistajien on laadittava osakeyhtiön perustamisesta sopimus, joka on rekisteröitävä kolmen ...

Lue lisää

Testamentin moittiminen – kun perijä ei hyväksy testamenttia

Testamentin moittiminen on mahdollista tietyissä lain sallimissa tilanteissa, kun perijä on tyytymätön joko itse testamenttiin tai perinnönjaon suorittamiseen. Kun testamentti tuntuu epäoikeudenmukaiselta Perinnön jakamiseen voi liittyä perillisten välillä vahvojakin tunteita, jotka saattavat ajaa perillisen pohtimaan perinnönjättäjän todellista tahtoa. Usein tästä tahdosta on jäljellä vain pelkistetty testamentti sekä mahdolliset kuulopuheet vuosien ...

Lue lisää

Alihankintasopimus

Usein suuriin hankkeisiin liittyy monia vaiheita, joissa tarvitaan monenlaista osaamista, laitteistoa ja tarpeistoa. Hankkeen suorittajalla itsellään ei välttämättä ole resursseja ...

Lue lisää

Holding-yhtiö ja verotus

Holding-yhtiötä on verotettu joko elinkeinonharjoittajana tai tuloverolain mukaan. Muiden yhteisöjen tavoin holding-yhtiö maksaa sijoitustuotosta veroa vuoden 2014 alusta 20 prosentin ...

Lue lisää

Kuolinpesä myyjänä kiinteistökaupassa

Jäämistövarallisuus eli kuolinpesän omaisuus koostuu hyvin usein lähes pelkästään kiinteistöstä tai asunto-osakkeesta. Yleensä tällainen omaisuus myydään ja myynnistä saadut varat ...

Lue lisää

Omien osakkeiden osto

Omien osakkeiden osto saattaa tulla osakeyhtiössä ajankohtaiseksi esimerkiksi osakkaan irtaantumisen yhteydessä, jos osakassopimus sisältää lunastuslausekkeen, joka oikeuttaa yhtiön hankkimaan omia ...

Lue lisää

Toimitusjohtajasopimus

Toimitusjohtajasopimus määrittää toimitusjohtajan ja yhtiön väliset oikeudet ja velvollisuudet. Yhtiökokouksen ja hallituksen tapaan toimitusjohtaja on yhtiön elin, eikä siis ole ...

Lue lisää

Salassapitosopimuksessa huomioitavaa

Salassapitosopimukset ovat nykyaikaa modernissa yritysmaailmassa. Salassapitosopimus voi tulla eteen muun muassa erilaisissa projekteissa, kansainvälisten kauppojen yhteydessä, pienissä ja isoissa yritysjärjestelyissä ...

Lue lisää

Oikeustapauskommentaari KKO 2013:58

Tämä korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisu, joka annettiin heinäkuun alussa, on mielenkiintoinen monesta eri syystä. Päätös käsittelee Suomen ja EU-lainsäädännön välistä ...

Lue lisää

Agenttisopimus

Agenttisopimus on varsin oiva ensikäden markkinointi- ja myyntikeino päämiehen tuotteiden saamiseksi Suomen tai ulkomaiden markkinoille ilman päämiehen merkittäviä investointeja. Päämies ...

Lue lisää

Välimiesoikeus nopeuttaa riitojen ratkaisua

Välimiesoikeus on tuomioistuinmenettelylle vaihtoehtoinen tapa riitojen ratkaisemiseksi. Välimiesoikeus on vahvistanut asemaansa jatkuvasti ja muodostunut keskeiseksi ratkaisukeinoksi yritysten välisissä sopimusriidoissa. Yritysten ...

Lue lisää

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad