Artikkelit
Työntekijän ja yrittäjän rajanveto
Verohallinto on antanut lokakuussa 2014 uuden ohjeen työ- ja toimeksiantosuhteen rajanvedosta. Tällöin on epäselvää, onko alihankkijaa käsiteltävä työntekijänä vai yrittäjänä ja maksetaanko tälle palkkaa vai työkorvausta. Ohje sisältää kattavat kannanotot erilaisista seikoista, jotka arvioinnissa tulee ottaa huomioon. Ohje on laadittu helpottaakseen aloittavien yrittäjien ja yritysten toimintaa. Kyseistä Verohallinnon ohjetta sovelletaan ...
Osittainen perinnönjako
Mistä osittaisessa perinnönjaossa on kysymys? Vahva pääsääntö jäämistöoikeudessamme on, että jäämistöön kuuluva omaisuus jaetaan selvityksen jälkeen kokonaisuudessaan. Näin jakoon osallistuvien väliset asiat saadaan lopulliseen päätökseensä jäämistövarallisuuden osalta. Usein esiintyy myös tilanteita, joissa kuolinpesää ei jaetakaan välittömästi perunkirjoituksen jälkeen. Tällainen ratkaisu on täysin mahdollinen ja usein verotuksellisesti huomattavan mielekäs. Mahdollinen on ...
Milloin työsopimuksen voi purkaa?
Työsopimuksen purkaminen päättää työsuhteen heti ilman irtisanomisaikaa. Se on mahdollista vain erittäin painavasta syystä. Työntekijä voi irtisanoutua työstään aina mikäli kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. Tällöin työsuhde päättyy irtisanomisajan kuluttua. Määräaikaista työsuhdetta ei toisaalta voi päättää irtisanomalla kesken sopimuskauden, ellei työsuhdetta solmittaessa ole sovittu, että irtisanominen on mahdollista. Mikäli ...
Laiton irtisanominen tulee kalliiksi
Laiton irtisanominen saattaa aiheuttaa työnantajalle suuret kustannukset. Monilta riidoilta voidaan välttyä, kun selvitetään työsopimuslain irtisanomisperusteet ja menettelytavat etukäteen. Työsuhteen irtisanominen ...
Liikkeen luovutus ja vanhat työntekijät
Työsopimuslaki (26.01.2001/55) säätää, että vanhat työntekijät voivat jatkaa entisin työsuhde-ehdoin ja -etuuksin liikkeen luovutuksessa. Liikkeen luovutus on työsuhteen ehtojen määräytymisen ...
Miten minimoin riskit kiinteistökaupassa?
Kiinteistöjen kaupat ovat yleisiä ja samoin ovat niitä koskevat riidat. Valitettavan usein riidat venyvät tuomioistuimeen ja jo pelkät oikeudenkäyntikulut saattavat ...
Kiinteistön kauppa
Tämä artikkeli on julkaistu Omakoti -lehdessä Kiinteistön kaupasta säädetään maakaaren 2 luvussa. Kiinteistön kauppa on osittain tarkasti säännelty oikeustoimi ja ...
Neuvotteluaika yt-laissa
Yt-laki määrää työvoiman vähentämistä koskeviin yt-neuvotteluihin neuvotteluajan vähimmäispituuden. Neuvotteluaika riippuu harkinnassa olevien toimenpiteiden laajuudesta. Yt-neuvotteluaika on vähintään 14 päivää mikäli ...
Hinnanalennus kiinteistökaupassa
Hinnanalennus on lähtökohtainen seuraus kiinteistökaupan virheestä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että myyjä joutuu palauttamaan ostajalla osan kauppahinnasta, koska myyty kiinteistö ...
Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus verottajalle
Eduskunta on hyväksynyt lait, joiden nojalla tilaajilla on velvollisuus ilmoittaa tietoja Verohallinnolle rakentamiseen liittyvistä urakoista ja urakoitsijoista sekä yhteisen rakennustyömaan ...
Asunto-osakeyhtiö ja kotitalousvähennys
Asunto-osakeyhtiö ei voi saada kotitalousvähennystä teettämistään remonteista. Yksittäinen osakkeenomistaja voi vähennyksen tietyin edellytyksin saada. Kotitalousvähennystä arvioidaan pääsääntöisesti sen perusteella, kenen ...
Työsuhteen päättyminen yrityssaneerauksessa
Velkasaneerauksessa olevalla yrityksellä on erityinen irtisanomisoikeus. Irtisanomisen osalta voidaan erottaa kaksi tilannetta, aika ennen saneerausohjelman vahvistamista ja saneerausohjelman toteutusaika. Työnantaja ...
Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.