fbpx

Artikkelit

Työkyvyn olennainen ja pitkäaikainen aleneminen oikeutti työnantajan irtisanomaan työsuhteen

Työtuomioistuin TT:2012-153 Työntekijän sairauspoissaolot olivat useita vuosia vaihdelleet 32 ja 70 prosentin välillä. Sairauspoissaolojen syyt olivat vaihdelleet koko työhistorian ajan ja myös työntekijälle tehtyjen leikkausten jälkeen. Työterveyslääkärin mukaan leikkauksilla ei ollut ollut työkykyä parantavaa vaikutusta, koska työntekijä oli kärsinyt monista erilaisista vaivoista. Työntekijän työtehtäviä oli usean vuoden ajan järjestelty työkyvyn ...

Lue lisää

Hallinto-oikeuden ratkaisu oman asunnon luovutuksesta

Turun hallinto-oikeus 27.12.2012 12/0735/3 Turun hallinto-oikeus on linjannut tuloverolakia ja lakia elinkeinotulon verottamisesta antamalla äänestysratkaisun tilanteessa, jossa puolisot olivat myyneet kolmannen itse rakentamansa omakotitalon. He olivat käyttäneet kaikkia rakentamiaan omakotitaloja vakituisena asuntonaan 3 – 4 vuotta. Rakennukset olivat lähes samankokoisia ja sijaitsivat samalla asuinalueella eikä myynneille ollut esitetty perhesuhteiden muutoksiin tai ...

Lue lisää

Työsopimuksen päättäminen kilpailevan toiminnan vuoksi

KKO:2012:91 Korkein oikeus toteaa ratkaisussaan, että kilpailevasta toiminnasta pidättäytyminen on osa työntekijän uskollisuusvelvollisuutta. Sitä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon työntekijän menettely kokonaisuutena ja erityisesti se, millaisesta uskollisuusvelvollisuudesta osapuolet ovat sopineet tai millaista uskollisuusvelvollisuutta työntekijältä on edellytetty. Autoliikettä harjoittavan yhtiön liikkeessä esimiesasemassa oleva työntekijä oli ostanut ja myynyt autoja omaan lukuunsa vastoin ...

Lue lisää

Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen mukainen hallintaoikeus

KKO:2012:88 Korkein oikeus on ottanut kantaa antamassaan ratkaisussaan asunto-osakeyhtiön yhteisten tilojen hallintaoikeudesta ja yhtiöjärjestyksestä. A oli ostanut huoneiston hallintaan oikeuttavat ...

Lue lisää

Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja

Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja uusimmissa ratkaisuissaan.   Helsingin hovioikeus totesi ratkaisussaan 2012:14, että hyvän perintätavan vastaisina voidaan ...

Lue lisää

Perintälain uudistus velallisen oikeudesta saada perintä keskeytettyä

Velallisen oikeus saada perintä keskeytetyksi Viimeistään 16.43.2013 astuu voimaan laki saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta. Hallituksen esityksen mukaan lakiin ehdotetaan ...

Lue lisää

Hissilaskuri helpottamaan kustannusten jakolaskentaa taloyhtiöissä

Oikeusministeriö ja ympäristöministeriö ovat avanneet hissilaskuri-verkkopalvelun. Korjaustieto.fi-sivustolla avatun palvelun avulla voi laskea, kuinka hissin jälkiasennuksen kustannukset jakautuvat asunto-osakeyhtiön osakkaiden kesken. ...

Lue lisää

Omistuksenpidätysehto myyjän suojana

Omistuksenpidätysehtoa käytettäessä on huomioitava; Omistuksenpidätysehtoa ei voi määrätä yksipuolisesti. Pelkkä merkintä laskussa ei riitä. Ehdosta on syytä sopia nimenomaisesti ja ...

Lue lisää

Työsopimuslain muutokset 1.3.2012 alkaen

Työsopimuslakiin muutoksia vuokratyöhön liittyen sekä uusin Korkeimman oikeuden ratkaisu vuokratyöhön liittyen Työsopimuslakiin on tulossa muutoksia 1.3.2012 alkaen koskien vuokratyöntekijöiden oikeuksia. ...

Lue lisää

Osakkeenomistajan muutostyö asunto-osakeyhtiössä

KKO:2011:39 Asunto-osakeyhtiö – Osakkeenomistajan muutostyö – Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan A:n omistamat osakkeet tuottivat hallintaoikeuden 6 huonetta ja keittiön ...

Lue lisää

Vahingonkorvauksesta kaupan purkutilanteessa kauppalain mukaan

Esityksen tarkoituksena on tarkastella tammikuun 1. päivänä 1988 voimaan tulleen kauppalain säännösten valossa kauppasopimusta kahden elinkeinonharjoittajan välillä, jonka mukaan toinen ...

Lue lisää

Sovinto oikeudenkäynnin vaihtoehtona

Tämä artikkeli on julkaistu Omakotilehdessä Oma koti on useimmille suomalaisille se kaikkein arvokkain omaisuus. Kotiin liittyvät riitaisuudet ovat usein mittakaavaltaan ...

Lue lisää

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad