fbpx

Artikkelit

Työkyvyn olennainen ja pitkäaikainen aleneminen oikeutti työnantajan irtisanomaan työsuhteen

Työtuomioistuin TT:2012-153 Työntekijän sairauspoissaolot olivat useita vuosia vaihdelleet 32 ja 70 prosentin välillä. Sairauspoissaolojen syyt olivat vaihdelleet koko työhistorian ajan ja myös työntekijälle tehtyjen leikkausten jälkeen. Työterveyslääkärin mukaan leikkauksilla ei ollut ollut työkykyä parantavaa vaikutusta, koska työntekijä oli kärsinyt monista erilaisista vaivoista. Työntekijän työtehtäviä oli usean vuoden ajan järjestelty työkyvyn ...

Lue lisää

Työsopimuksen päättäminen kilpailevan toiminnan vuoksi

KKO:2012:91 Korkein oikeus toteaa ratkaisussaan, että kilpailevasta toiminnasta pidättäytyminen on osa työntekijän uskollisuusvelvollisuutta. Sitä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon työntekijän menettely kokonaisuutena ja erityisesti se, millaisesta uskollisuusvelvollisuudesta osapuolet ovat sopineet tai millaista uskollisuusvelvollisuutta työntekijältä on edellytetty. Autoliikettä harjoittavan yhtiön liikkeessä esimiesasemassa oleva työntekijä oli ostanut ja myynyt autoja omaan lukuunsa vastoin ...

Lue lisää

Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja

Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja uusimmissa ratkaisuissaan.   Helsingin hovioikeus totesi ratkaisussaan 2012:14, että hyvän perintätavan vastaisina voidaan pitää toimenpiteitä, jotka jo etukäteen tiedetään tuloksettomiksi. Käsiteltävänä olevassa asiassa ei ollut ilmennyt, että yhtiöllä olisi ollut perustetta pitää ennen oikeudenkäyntiä suoritettuja perintätoimia ilmeisen tuloksettomina. Kunkin velotun saatavan pieni pääoma huomioon ...

Lue lisää

Perintälain uudistus velallisen oikeudesta saada perintä keskeytettyä

Velallisen oikeus saada perintä keskeytetyksi Viimeistään 16.43.2013 astuu voimaan laki saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta. Hallituksen esityksen mukaan lakiin ehdotetaan ...

Lue lisää

Sukupolvenvaihdoksen keinoista yrityksessä

Sukupolvenvaihdoksen keinoja from Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy Mikäli upotus ei näy, voit katsoa diat täältä.

Lue lisää

IPR-tuomioistuin perustetaan Helsinkiin

Tekijän- ja teollisoikeuksille perustetaan ensi vuonna uusi IPR-tuomioistuin. Käsittelyjen keskittämisellä haetaan tuomioistuinmenettelyä nopeampaa, edullisempaa ja laadullisesti asiantuntevampaa riitojen käsittelyä ja ...

Lue lisää

Työsopimuslain muutokset 1.3.2012 alkaen

Työsopimuslakiin muutoksia vuokratyöhön liittyen sekä uusin Korkeimman oikeuden ratkaisu vuokratyöhön liittyen Työsopimuslakiin on tulossa muutoksia 1.3.2012 alkaen koskien vuokratyöntekijöiden oikeuksia. ...

Lue lisää

Yritysten riitojen ratkaiseminen välimiesmenettelyssä

Yrittäjäposti 1/2010 Suomen yhteiskuntajärjestelmä tarjoaa useita vaihtoehtoja yksityisoikeudellisten riita-asioiden ratkaisulle. Usein päästään osapuolia tyydyttävään ratkaisuun keskinäisissä neuvotteluissa, jotka tällaisissa tapauksissa ...

Lue lisää

Yrityskauppa prosessina

Myyjän näkökulma Myyjällä voi olla useita syitä liiketoiminnan tai sen osa myymiselle. Yksi tyypillinen syy on eläkkeelle siirtyminen. Syy liiketoiminnan ...

Lue lisää

Näkökohtia tavaramerkistä

Tavaramerkin tarkoitus ja tavaramerkin edellytyksistä Tavaramerkki liitetään myytäviksi tarjottavien tai elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketta-vien tavaroiden erityiseksi tunnusmerkiksi niiden erottamiseksi toisten tavaroista. ...

Lue lisää

Ota yhteyttä

Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.

  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • This field is hidden when viewing the form
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
© 2024 Asianajotoimisto Lindblad