Artikkelit
Mitä tarkoitaa yritysfuusio?
Yritysfuusio on hyvin käyttökelpoinen ja monipuolinen järjestely, jonka käytöllä on saatavissa runsaasti hyötyjä. Yritysfuusiossa on runsaasti määrämuotoisia ja pakollisia osioita. Menettely on kuitenkin sikäli selkeä, että asianajotoimistomme on toteuttanut fuusioita ja tytäryhtiöfuusioita varsin pienten yhtiöiden ja konsernien kohdallakin. Siinä määrin runsaslukuisia pakolliset seikat kuitenkin ovat, että kokemuksemme mukaan harvan asiakasyrityksen ...
Perintälakiin muutoksia
Muutoksia kuluttajasaatavien perintäkuluihin Saatavien perintää koskevaa lakia uudistetaan, jotta kohtuuttoman suurten perintäkulujen periminen voidaan estää. Muutoksilla myös tehostetaan hyvän perintätavan noudattamista. Pääosa uudistuksista tulee voimaan 16. maaliskuuta 2013. Kuluttajavelan perintäkuluille säädettyjä enimmäismääriä alennetaan varsinkin pienissä, enintään 100 euron veloissa. Niissä velallisen kokonaiskuluvastuu saa olla korkeintaan 60 euroa. Enintään 1 000 ...
Varojen arvostamista perintö- ja lahjaverotuksessa koskevan Verohallinnon ohjeen päivittäminen 1.1.2013 lähtien
Varojen arvostamista perintö- ja lahjaverotuksessa koskevan Verohallinnon ohjeen päivittäminen 1.1.2013 lähtien Verohallinto on päivittänyt varojen arvostamista perintö- ja lahjaverotuksessa annetun ohjeen. Ohjeessa käsitellään käyvän arvon määrittämistä perintö- ja lahjaverotuksessa. Ensisijaisena tavoitteena on, että käytännöt ja menettelyt käyvän arvon antamiseksi ovat valtakunnallisesti yhtenäisiä. Ohjeessa kuvataan perintö- ja lahjaverotuksessa tapahtuvassa arvonmäärittämisessä yleisesti ...
Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja
Helsingin hovioikeus linjasi hyvää perintätapaa ja perintäkuluja uusimmissa ratkaisuissaan. Helsingin hovioikeus totesi ratkaisussaan 2012:14, että hyvän perintätavan vastaisina voidaan ...
Perintälain uudistus velallisen oikeudesta saada perintä keskeytettyä
Velallisen oikeus saada perintä keskeytetyksi Viimeistään 16.43.2013 astuu voimaan laki saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta. Hallituksen esityksen mukaan lakiin ehdotetaan ...
Sukupolvenvaihdoksen keinoista yrityksessä
Sukupolvenvaihdoksen keinoja from Asianajotoimisto Lindblad & Co Oy Mikäli upotus ei näy, voit katsoa diat täältä.
IPR-tuomioistuin perustetaan Helsinkiin
Tekijän- ja teollisoikeuksille perustetaan ensi vuonna uusi IPR-tuomioistuin. Käsittelyjen keskittämisellä haetaan tuomioistuinmenettelyä nopeampaa, edullisempaa ja laadullisesti asiantuntevampaa riitojen käsittelyä ja ...
Perintökaari-Testamentti
KKO:2011:57 Perintökaari – Testamentti – Testamentin tekeminen – Pesänselvitys – Pesänjakaja A ja B olivat tehneet keskinäisen omistusoikeustestamentin, jossa olevan ...
Yritysten riitojen ratkaiseminen välimiesmenettelyssä
Yrittäjäposti 1/2010 Suomen yhteiskuntajärjestelmä tarjoaa useita vaihtoehtoja yksityisoikeudellisten riita-asioiden ratkaisulle. Usein päästään osapuolia tyydyttävään ratkaisuun keskinäisissä neuvotteluissa, jotka tällaisissa tapauksissa ...
Yrityskauppa prosessina
Myyjän näkökulma Myyjällä voi olla useita syitä liiketoiminnan tai sen osa myymiselle. Yksi tyypillinen syy on eläkkeelle siirtyminen. Syy liiketoiminnan ...
Näkökohtia tavaramerkistä
Tavaramerkin tarkoitus ja tavaramerkin edellytyksistä Tavaramerkki liitetään myytäviksi tarjottavien tai elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketta-vien tavaroiden erityiseksi tunnusmerkiksi niiden erottamiseksi toisten tavaroista. ...
Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.