Artikkelit
Epäasiallinen kohtelu lainsäädännössä
Työturvallisuuslain 28 §:n mukaan silloin, kun työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi. Lisäksi työturvallisuuslain mukaan työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, joka ...
Yhteistyösopimus: mitä kannattaa huomioida?
Yhteistyösopimus on kahden tai useamman yrityksen tai muun tahon välinen sopimus yhteisen hankkeen toteuttamiseksi. Mihin yhteistyösopimusta tarvitaan? Yhteistyösopimuksella voidaan jakaa osapuolten ammattitaito keskenään, jotta hankkeen toteuttaminen olisi helpompaa sujuvampaa ja kannattavampaa. Yhteistyösopimuksella saatetaan myös pyrkiä minimoimaan riskejä ja vastuuta, silloin kun hankkeesta on vastuussa useampi taho. Mitä kiinteämmäksi yhteistyö rakennetaan, ...
Arvonmäärityksen rooli sukupolvenvaihdoksessa
Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenlehdessä. Sukupolvenvaihdos Sukupolvenvaihdoksessa on kyse yrityksen omistussuhteiden muuttamisesta. Sukupolvenvaihdos voi tapahtua joko omistajan elinaikana tai hänen kuolemansa jälkeen. Sukupolvenvaihdoksessa yritys siirretään toimintaa jatkavalle henkilölle, joka usein on luovuttajan lapsi tai muu lähisukulainen. Omistajan elinaikana sukupolvenvaihdos voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Omistajan kuoleman ...
Hautaustoimistoille sopivin yhtiömuoto- Lähtökohtana Ay tai Oy
Tämä artikkeli on julkaistu Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n jäsenlehdessä. Artikkeli päivitetty 23.9.2020. Miksi avoin yhtiö (Ay) tai osakeyhtiö (Oy) on ...
Maa- ja metsätalouden sukupolvenvaihdos
Tämä artikkeli on julkaistu Maaseutuyrittäjät -lehdessä. Maa- ja metsätalouden sukupolvenvaihdos on tilanne, johon moni joutuu vain kerran elämässään. Monelle maatalousyrittäjällekin ...
Työsuhdekeksintö: yrityksen ja keksijän oikeudet
Työsuhdekeksintö ovat työntekijän työsuhteen aikana ja työsuhteen yhteydessä tekemä keksintö, joka voidaan Suomessa suojata patentilla. Työsuhdekeksintöjä koskevan sääntelyn tarkoituksena on ...
Immateriaalioikeuksien suojaaminen
Immateriaalioikeudet (IPR, Intellectual Property Rights) koostuvat laajassa mielessä tekijänoikeuksista lähioikeuksineen ja teollisoikeuksista (ns. aineettomat oikeudet). Tekijänoikeudet koskevat kirjallista tai taiteellista ...
Yleiset sopimusehdot yritysten välisissä sopimuksissa
Yritysten välisissä sopimuksissa yleiset sopimusehdot tarkoittavat Nämä seikat erottavat yleiset ehdot ns. yksilöllisistä sopimusehdoista, joiden laatimiseen ovat osapuolet osallistuneet yhteistyössä. ...
KKO 2016:51 – oikeustapauskommentti, välitystuomioon perustuva saatava
Tapauksessa X Ky oli hakenut Y Oy:n asettamista konkurssiin, koska Y Oy ei ollut maksanut välitystuomioon perustuvaa saatavaa. Kyseistä välitystuomiota ...
Koneen vuokra- ja leasingsopimukset
Tämä artikkeli on julkaistu Konepörssi-lehdessä. Mitä tarkoittaa leasing? Leasingillä tarkoitetaan irtaimen käyttöomaisuuden pitkäaikaista vuokraamista. Leasingsopimukset voidaan jakaa rahoitus- ja käyttöleasingiin. ...
Lunastusoikeus – yhtiöjärjestykseen vai osakassopimukseen?
Osakeyhtiölain 3 luvun 6 §:n mukaan yhtiön osakkeita voidaan luovuttaa rajoituksetta, ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Osakeyhtiölain 3 luvun 7 ja ...
Koeaikaa pidennettiin 1.1.2017 – mikä muuttui?
Tämä artikkeli on julkaistu Etelä-Karjalan yrittäjien jäsenlehdessä. Lakimuutos koskien työsopimuslain koeaikaa tuli voimaan 1.1.2017. Muutoksen taustalla on halu parantaa pitkäaikaistyöttömien ...

Ota yhteyttä
Täytä oheinen yhteydenottolomake ja palaamme asiaasi pian! Voit myös tutustua sivustomme monipuolisiin materiaaleihin, kuten artikkeleihin ja oppaisiin.